Pari halloween-lookkia ja syksyn muita kuulumisia

Olen nyt tässä muutaman kuukauden ajan kerennyt totuttelemaan yksinasumiseen ja opiskelijaelämään, ja olen kyllä nauttinut kaikesta uudesta paljon. En ole varsinaisesti ravannut opiskelijatapahtumissa, mutta niistä, joissa on päässyt pukeutumaan jotenkin erikoisesti, olen pitänyt erityisen paljon. Ensimmäinen sellainen eli kaupunkisuunnistus olikin jo ensimmäisellä viikolla, ja halloweenteemaiset fuksiaiset sekä sitsit sitten lokakuussa.

Kaupunkisuunnistuksessa ryhmät pukeutuivat yhteisen teeman mukaisesti, ja meidän ryhmämme päätti olla leppäkerttuja. En kehtaa laittaa tähän ryhmäkuvaa ja järkevää yksittäiskuvaa ei valitettavasti ole. Meillä oli hiuspantoihin kiinnitetyt tuntosarvet ja punaisten, mustilla irtopilkuilla varustettujen paitojen alla reput tuomassa selkään pyöreyttä.

Fuksiaiset olivatkin sitten mielenkiintoisempi tapahtuma asun suhteen. Itse asiassa jo ennen kun sain tietää niiden teeman, olin kerennyt tekemään asu- ja meikkikokeilua siltä varalta, jos tulisi jotkin halloween-bileet. Suunnittelu eteni niin, että mietin aluksi kaikkia cossejani, ja sitä, voisiko jotain niistä hyödyntää. Totesin, että Suzie Q:n mekosta saisi nukkeasun, ja lähdin lisäilemään kaikennäköistä sen mukaan. Eihän tämä rikkinäinen nukke- tyyli mikään täysin omaperäinen ole, mutta siitä sai helposti kivan ja näyttävän.

Uutena asua varten ostin vain valkoiset palmikkoneulossukkahousut, mutta niitä voi käyttää muulloinkin. Pitsit kiinnitin ja rusetit valmiina olleesta kankaasta väkräsin varta vasten tätä varten. Koska ohjelmassa oli paljon kävelyä, laitoin suhteellisen hyvin kävelyyn sopivat nilkkurit, joita olen käyttänyt Haruhikolla bootcoverien kanssa. Nuo nauhat niiden päällä ovat muuten alunperin verhojen sitomiseen tarkoitetut. Pitkää blondia peruukkia en ole vielä käyttänyt cossatessa, vaan se tulee vasta Winrylle Frostbiteen.

Fuksiaisissa meidät jaettiin neljän hengen ryhmiin, ja kiersimme vanhempien ainejärjestömme opiskelijoiden meille järjestämiä, suurimmaksi osaksi kauhuteemaisia rasteja. Ohjelmassa oli muun muassa pantomiimia, näytelmän esittämistä ja kylmän hernekeiton syöntiä. Lisätehtävänä oli tulitikkurasian vaihtaminen mielenkiintoisempaan esineeseen, ja meille kyllä tarjottiin vaikka mitä käytetyistä alushousuista reseptilääkkeisiin...

Kaikki rastit kierrettyämme kokoonnuimme koululle, jossa ohjelma jatkui muun muassa palkintojenjaon merkeissä. Rasteista saamien pisteidemme ja parhaan tulitikkurasiatarinan turvin meidän joukkueemme, Aurinkoiset Päivänpaisteet, voitti. Lisäksi palkittiin kaksi parasta asua, joista toinen olin minä ja toinen upean karmaisevaksi kauhununnaksi pukeutunut kaverini. Hyvin meni siis ja hauskaa oli! Pikkuisen vaan otti päähän se, että molemmista voitoista sai palkinnoksi alkoholia, ja minä kun en siitä yhtään välitä, annoin sen eteenpäin. Ärsyttää tuo oletus, että kaikki ilahtuvat alkoholista. Jos joku olisi ehdottanut, että annetaan palkinnoksi paketti jauhelihaa, niin se olisi varmasti tyrmätty sillä verukkeella että entä jos kasvissyöjä voittaa, mutta kyllähän kaikki nyt alkoholia juovat, joo...

Illan aikana useampi tuli sanomaan, ettei meinannut tunnistaa minua ollenkaan, ja päätyi kyselemään asustani. Selitin sitten siinä, että joo, harrastan cosplayta ja siksi omistan peruukin yms. mihin yleinen kommentti oli suurinpiirtein että vau. En varsinaisesti yrittänyt salata asiaa mutta en erityisesti mainostakaan, joten tuli aika jännä tunne, kun myöhemmin eräs, jolle en ollut suoraan asiasta puhunut totesi, että niin, sinähän harrastit sitä cosplayta... :D ihan hauskaa kyllä, että kaikilla tuntui olevan jonkinlainen käsitys siitä, mistä siinä on kyse, ettei tarvinnut suuremmin selitellä.

Toinen halloween-tapahtuma oli 31.10. järjestetyt sitsit, joihin lähdin kehittelemään asua huulipunani perusteella, sillä se ei näe päivänvaloa muuten tarpeeksi (eikä nähnyt tälläkään kertaa koska oli jo pimeää heh heh). Päädyin sinällään aika tylsään, mutta helposti muokattavaan noita-asuun. Hattua ei ollut valmiina, mutta pala mustaa huopaa löytyi, joten yhdessä illassa se muuttui hatuksi. Yläosa on kolmesta alaosastaan kaarevasta kolmiosta tehty ja lieri ympyrästä kaavoitettu rinkula. Vähän kotikuteiselta tuo näyttää, mutta ei se mitään. Kiinnitin vielä hattuun satiininauhasta rusetin.

Tekaisin kuunsirppikaulakorun repusta ylijääneestä tekonahasta. Leikkasin kaksi palaa, liimasin kiinni pahviin, varjostin hieman mustalla akryylimaalilla reunoja ja pujotin kaulaketjuun.

Tein myös nopeasti vanhojentanssimekon ylijääneestä mustasta pitsistä ranteeseenpäin levenevät pitsihihat, jotka kiinnitin mustaan toppiin.

Viimeistelin lookin väriteemaan sopivalla kynsilakalla sekä vihreillä piilolinsseillä (jotka haluan käyttää pois että voin ostaa kirkkaampia vihreitä tilalle hyvällä omatunnolla) ja peruukilla. Hauskaa oli, kun minulta kysyttiin, olenko värjännyt omat hiukseni. Juhlapaikan valoissa tukka ei vissiin kiiltänyt yhtä paljon kuin kämpillä.

Sitsit itsessään olivat ihan okei. Kyseessähän on siis "akateeminen pöytäjuhla" jonka pääpaino on juomisessa ja yhteislaulamisessa. Siinä välissä sitten syödään ja järjestetään osallistavaa ohjelmaa, johon joutuvat ne jotka ovat jollain tavalla rikkoneet humoristisen typeriä sääntöjä. Ensimmäisen tauon jälkeen, kun pääruoka oli katettu pöytään, tuli hieman petetty olo kahdeksan euroni puolesta, sillä jokaisen eteen oli läiskäisty mikropitsa. En nyt ihan valtavasti innostunut sitsaamisesta, mutta vaikka ruoka ei ollutkaan hyvää niin seura sentään oli.

Lierittömänä hattu oli hauskannäköinen

Näiden asujen lisäksi en ole paljoa käsitöitä tehnyt, vain yhden hameen ja yhden paidan tuunannut. Halusin rennon, kuminauhavyötäröisen hameen, joten vilkaisin, löytyisikö sopivaa kangasta valmiina, ja onnekseni löytyi. Yhdistin viimevuotista vaaleanpunaista virheostospuuvillaa kirsikkakankaan jämäpalaan, rypytin, ja lisäsin vyötärölle kolminkertaisen ohuen kuminauhan. Lopputuloksena on söpö kirsikkakermakakkuhame.

Ostin kesällä halvan perusteepaidan miestenosastolta ajatellen, että voisin keksiä siihen jotain maalattavaa. Nyt syksyllä alkoi Jojon viidennen osan anime, ja tykkään siitä sekä sen leppäkerttulogosta sen verran, että päätin koristaa paidan sillä. Projekti oli nopea, sillä kuvio on niin yksinkertainen.

Paras apu kontaktimuovisapluunan tekoon löytyy paintista.

Syksyn mittaan olen ostellut paljon kaikkea tarpeellista, mutta myös jotain, mikä ei välttämättä niin kovin tarpeellista ole, tai miten sen tarpeellisuuden nyt haluaakaan määritellä. Keksin, että haluan vielä joskus cossata Majiman karaokeversiota, ja siihen asuun kuuluu oleellisena rullaluistimet, jotka hankin jo nyt, jotta kerkeäisin harjoitella ennen cossaamista. Nykyisessä asuinpaikassani vaan ei ole juuri mitään mahdollisuuksia niitä käyttää, mutta ovatpan ihan nätti koriste ainakin.

Kävin tässä vähän aikaa sitten tutustumassa Joensuun kirpputorien valikoimaan. Yhdeltä löysin tavallisen, valkoisen kolmen euron neulepaidan, toisesta paikkaa sitten jotain mielenkiintoisempaa. Selailin kirpparin LP-levyosastoa, koska yritin löytää Queenin levyjä (krhm koska kävin katsomassa Bohemian Rhapsodyn). Niitä ei löytynyt, mutta jotain muuta kyllä, nimittäin Skädämin ja Siberian levyt. Nähdessäni Skädämin levyn huusin päänsisäisesti, sillä juuri sitä levyä kuuntelin paljon muutama vuosi sitten, ja ajattelin, että olisi kiva, jos se olisi omana. Nytpä on! Siberian levyyn ei ollut samanlaista tunnesidettä koska tiesin siitä vain yhden kappaleen (Älä sano että rakastat mua, eli suurinpiirtein ainoa tunnettu kappale bändiltä), mutta sen kansitaide on niin upea, etten voinut jättää sitä kauppaan.

Kuten äsken mainitsin niin kävin siis tosiaan siskon kanssa katsomassa Bohemian Rhapsodyn ja sen jälkeen on ollut kova Queen-kuume. Musiikinkuuntelun lisäksi elokuva lietsoi muotokuvapiirrosinspiraatiota, joten nyt löytyy ihanan iloinen Freddie seinältä. Oli kyllä mahtava tunne pitkästä aikaa piirtää jotain isompaa, ja huomata, että tämähän näyttää ihan hyvältä ja olen tainnut muutamassa vuodessa vähän kehittyäkin.

Rintakarvoja oli erityisen hauska piirtää

Nyt kun nämä materiaaliset kuulumiset on käsitelty voidaan siirtyä abstraktimpiin opiskeluelämäjuttuihin. Heti alussa eniten jännitti opiskelujen ohella se, millaisia muut fuksit ovat ja löydänkö kavereita. Olen itse todella huono aloittamaan keskusteluja, jos en ole varma siitä, että toinen haluaa puhua kanssani, mutta jos joku tulee puhumaan minulle olen oikeastaan valmis vaikka välittömästi jakamaan koko elämäntarinani. Oikeastaanhan on hölmöä että edes ajattelen, että ehkä tuo ei halua että puhun sille, koska itse en ainakaan ajattele kenestäkään että toivottavasti tuo ei minulle ala puhumaan... Noh kuitenkin. Olen löytänyt muutaman tyypin, joiden kanssa tykkään viettää aikaa ja joiden kanssa juttu luistaa erityisen hyvin, mikä on aivan mahtavaa. Porukassamme on muutenkin sellainen henki, että ketään ei hyljeksitä, mikä on kyllä todella hyvä etenkin kun koulutusalan luonnetta ajattelee.

Täällä nyt jonkin aikaa opiskelleena alkaa kaikki selvästi arkipäiväistymään, niin että on helppo unohtaa, että sisäänpääsy ei ollut mikään itsestäänselvyys. Jonkin aikaa sitten satuin huvikseni tekemään "Oman elämäni soundtrackia" eli kirjasin ylös suosikkikappaleitani aina varhaislapsuudesta nykypäivään. Listasin mukaan Two Steps from Hellin Dragon Riderin, jota kuuntelin maalis-huhtikuussa muutaman viikon ajan päivittäin samalla kun luin pääsykokeisiin. Kun sitten kuuntelin sen nyt taas, puolen vuoden tauon jälkeen, iskivät kaikki pääsykoeluvun aikana koetut tunteet vahvana flashbackina takaisin.

Olin lukiessani päättänyt että minähän en tällä kertaa rannalle jää, enkä anna periksi. Kappale kuvasti minulle juuri sitä, että jos tarpeeksi tahdon ja teen töitä, pystyn mihin vain. Ja niinhän minä pääsin tavoitteeseeni, ja siksi juuri nyt istun yliopiston käytävällä kirjoittamassa tätä. Olen kiitollinen itselleni siitä, että en luovuttanut lukiessa enkä pääsykokeessa, ja myös siitä, että minulla ylipäänsä oli mahdollisuus toteuttaa tavoitteeni, ja sain rauhassa keskittyä lukemiseen. Täällä ei aina tunnu siltä, että jaksaisi keskittyä luennoilla tai lukea tenttiin ennen viimeistä iltaa, mutta sekin on ihan ok. Kunhan pidän mielessä, miksi olen täällä, tiedän että tulen kuitenkin tekemään parhaani silloin kun sillä on oikeasti merkitystä.