Norjanretki: Etelä-Norjassa on helpompi löytää liikenneympyrä kuin ruokakauppa

Kävin heinäkuussa lomamatkalla Norjassa perheen kanssa. Olemme käyneet siellä monesti aiemminkin, mutta tällä kertaa päätimme mennä perinteisen Pohjois-Norjan sijaan etelämpään, mikä toikin uusia kokemuksia. Matkamme alkoi heti Animeconin jälkeisenä maanantaina, ensimmäinen etappi oli Ruotsin puolella sijaitseva Skellefteå.

Ruotsi oli reitillämme pakollinen paha, eikä kyllä antanut erityistä aihetta positiivisuuteen. Keski-Ruotsin moottoritiet osoittautuivat selvästi Suomen teitä huonommiksi. Nopeusrajoitukset vaihtelivat jatkuvasti tyyliin 70-90-110-70-100-80, sillä kaikki risteykset eivät olleet liittymiä, vaan niiden vuoksi piti hidastaa. Yhdessä kohtaa päätietä oli jopa liikennevalot, jotka aiheuttivat monen kymmenen auton jonon ja pitkän odottelun. Teillä ei ollut jatkuvaa ohituskaistaa, vain lyhyempiä ohituskaistapätkiä ja tiet myös kulkivat suoraan kaupunkien keskustojen läpi, eikä teiden varsilla ollut edes huoltoasemia.

Siirtymä Skellefteåsta Norjan puolelle Trondheimiin oli ihan kevyt, noin 900 km. Kaupunkiin saavuttuamme yritimme löytää ruokakauppaa, mikä osoittautui oletettua vaikeammaksi. Kun viimein näköpiirissä vilahti Rema 1000, oli myöhäistä enää kääntyä, ja seuraavaksi olimmekin jo maanalaisessa liikenneympyrässä, joka johti pitkään tunneliin, josta maanpinnalle palattuamme oli kauppa jo hävinnyt. Noin viidessä liikenneympyrässä pyörimisen jälkeen löysimme vihdoin toisen kaupan. Liikenneympyröitä norjalaiset tosiaan rakastavat niin paljon, että voisivat saman tien vaihtaa kansallislaulunsa Roundaboutiksi, niitä oli joka kaupungissa joka välissä.

Kello oli jo aika paljon, kun lähdimme etsimään yöksi mökkimajoitusta. Yhden tuloksettoman kyselyn jälkeen löysimme toisen leirintäalueen tienviitan. Kapea tie vei ylös vuorenrinteelle, ja idyllisen maalaismaisista maisemista saimme yösijan.

Tien toisella puolella oli hevosaitaus, jossa oli suloinen varsa. (Kaikki kuvat ovat muuten siskoni ottamia)

Leirintäalueen omistajien koira oli todella utelias ja ihmisystävällinen. Se tuli terassillemme rapsutettavaksi, eikä meinannut lähteä lainkaan.

Tavoitteenamme oli käydä katsomassa Geirangerin vuonoa. Emme kuitenkaan lähteneet seuraavana päivänä suorinta tietä sitä kohti, vaan päätimme ajaa sisämaassa sijaitsevan Jotunheimin kansallispuistoa sivuavaa reittiä. Jotunheim on vuoristo, jossa vanhan norjalaisen mytologian mukaan asuu jääjättiläisiä, ja joka oli minulle ja siskolle tuttu nimi myös Marvelin Thor-elokuvien ansiosta.

Tie ei kulkenutkaan vain vuorien juurella, vaan nousi ylös jopa 1440 metrin korkeuteen. Lumi ei ollut sieltä sulanut vielä kokonaan, ja aivan kiemuraisen tien vieressä oli suuria, miltei metrin paksuisia lumilaattoja. Ylänkömaisemat olivat upeita, ja niitä oli ihailemassa paljon turisteja.

"Lumivuoren purkaus"

Tien laskeuduttua alas vuorilta oli jälleen aika etsiä yöpaikkaa. Kävimme ties kuinka monessa paikassa kyselemässä mökkiä, mutta kaikki olivat täynnä. Jotkin paikat olivat laittaneet oviinsa sentään täyteydestään ilmoittavan "fullt"-kyltin, niin ettei tarvinnut mennä sisälle asti kysymään. Olimme jo varautuneet telttamajoitukseen, kun saavuimme viimeiselle alueelle. Respa oli rähjäisehkössä kunnossa, minkä vuoksi vapaana ollut huoneisto oli suuri yllätys tilavuudellaan ja uudenaikaisesella varustuksellaan ja sisustuksellaan. Avoimista ikkunoista kuului määintää, ja selvisi, että pienen ryteikön takana oli viisi vuohta, kaksi aikuista ja kolme kiliä. Kävimme pelästyttämässä (vahingossa), ruokkimassa ja kuvaamassa niitä.

Seuraavana päivänä jatkoimme kohti Geirangeria.

Pysähdyimme näihin upeisiin maisemiin todetaksemme, että kauppa, jonka vuoksi pysähdyimme, ei ollut vielä auennut.

Tie Unescon maailmanperintöluettelossa olevalle vuonolle oli samantapainen kuin aiempana päivänä, nousi korkealle ja oli hyvin jyrkkämutkainen. Paikka suorastaan kuhisi turisteja. Autoa ei edes saanut parkkeerattua Geirangerin kylään, koska turistibusseja ja henkilöautoja oli niin paljon. Ajoimme kylän ohi ja nousimme taas ylös, kunnes löysimme näköalapaikan, johon mahtui.

Kylä sijaitsee vuonon päässä. Risteilijäaluksiakin näkyi muutama.

Vuonoa reunustavat erittäin jyrkät kalliot.

Levähdyspaikalla oli myös suihkulähde, joka muodosti hyvin selvästi erottuvan sateenkaaren.

Vuonon ohitettuamme oli edessä lyhyt lauttamatka. Norjalaiset eivät jätä käyttämättä yhtään tilaisuutta, jossa voisivat rahastaa, joten lautat maksavat aina. Tällä kertaa meidät kuitenkin vain viitottiin nopeasti ajamaan sisään aivan pian lähtevään lauttaan, ja jotenkin siinä sitten vain unohtivat rahastaa.

Jatkoimme matkaa kohti päivän yöpymispaikkaa, Ålesundin kaupunkia. Ålesund on tunnettu arkkitehtuuristaan. Se paloi vuonna 1904 lähes täysin, jonka jälkeen se uudelleenrakennettiin yhtenäisesti jugend-tyyliin. Suurin osa ydinkeskustan taloista on yhä tyylisuuntaa edustavia, vaikka toki myös uudempaa rakennuskantaa on.
Hienona tietoiskuna mainittakoon, että Ålesund on Lahden ystävyyskaupunki.

Yhtenäisestä rakennustyylistä syntyy harmoninen kokonaisuus.

Valokuvausliikeen mainos oli aavistuksen uhkaavan oloinen.

Seuraavana päivänä lähdimme kohti pohjoista. Mitään varsinaisia nähtävyyksiä ei ollut. Kauppojen ja yöpymispaikan löytämiset osoittautuivat taas haasteellisiksi tehtäviksi. Kävimme jälleen kysymässä majoitusta useasta eri paikasta, kunnes löysimme astetta erikoisemman paikan. Maaseudulla, päätien varrella oli muutaman mökin leirintäalue. Jäätelökioskin kokoisessa respassa ei ollut ketään, vain lappu, joka kehotti ottamaan yhden esillä olevista mökinavaimista, ja laittamaan 400 kruunua maksuksi viereiseen postilaatikkoon. Mökki oli hyvin alkeellinen ja rapistunut, niin sanotusti lautateltta, varustuksenaan kaksi kerrossänkyä ja pieni pöytä. Se kuitenkin riitti meille hyvin.

Hienouksina alueella oli jopa Wi-Fi ja WC-rakennus, jossa oli juokseva vesi. Vähän liian kirjaimellisestikin juokseva, sillä sen toista hanaa ei saanut kunnolla kiinni, vaan vesi valui valtoimenaan. Koska olemme hyviä ihmisiä korjasimme hanan väliaikaisesti urheiluteipillä, mutta aamulla joku muu oli käynyt peukaloimassa sitä niin, että vesi valui taas.

Karussa leirintäalueessa on oma tyylinsä. Mäkäräiset häiritsivät alkeellisia oloja enemmän.

Muutaman sadan metrin päässä mökkialueelta oli koski.

Sitten taas ajettiin. Matkalla kohti Bodøtä oli niin puhdasvetinen puro, että siitä sai otettua raikasta juomavettä. Muuta erityistä ei ollut.

Hotellin ikkunasta näkyi kaunista merta.

Bodø oli itse asiassa aiemmin eteläisin paikka Norjassa, missä olimme käyneet. Kaupunki on vilkas muun muassa sen vuoksi, että sieltä on hyvät lauttayhteydet Lofoottien saariston kärkeen. Myös me kuljimme seuraavana aamuna tuon yli kolmituntisen matkan.

Laivamatka kului kannella merta katsellen ja matkustamossa ristikkoja ja sudokuja täytellen. Lautan myymälän virvoitusjuomaosasto oli tunnin kuluttua tehokkaasti tyhjennetty kaikesta muusta paitsi jääteestä, mikä ei haitannut, sillä paikallinen pullotettu vihreä tee & lime -jäätee on erinomaisen hyvää ja virkistävää. Maksaessamme alle 100 kruunun ostokset 500 kruunun setelillä tuli myyjä hyvin hilpeälle tuulelle.

Lofoottien läpi ajaessamme alkoi yhtäkkiä hyvin monen vastaantulevan auton rekisterinumero olla suomalainen, mistä tuli kotoisa olo. Lähellä saariryhmän mantereenpuoleista osaa alkoi tienvieren puissa näkyä noin kilometrin välein neonkeltaisia hymynaamoja. Muutaman naaman nähtyämme oli pian Cozy camping- leirintäaluetta kohti johdattava, samanlaisella hymiöllä varustettu kyltti. Seurasimme naamoja, ja päädyimme todellakin hyvin rennolle leirintäalueelle, joka vaikutti takapihalle pystytetylle, siellä oli siis muutama asuntoauto ja teltta, ja yksi mökki, jossa yövyimme. Ovelaa johdattelua kyllä ne tienvarsinaamat, onnistuivat herättämään uteliaisuuden.

Kävimme illalla siskon kanssa viereisellä rannalla kävelemässä. Löysimme muun muassa kuolleen meduusan ja poimin talteen kauniita pieniä valkoisia kiviä.

Maalaismaisemaa pellolla ja vuorilla

Auringossa kuivunutta rakkolevää

Modernin dinosauruksen (eli linnun) jalanjäljet

Seuraavana päivänä palasimme Kilpisjärven kautta Suomeen. Otimme paluumatkan rauhallisemmin kuin tulomatkan, ja yövyimme Hetassa "luksusmökissä", jonka varustukseen kuului muun muassa niin littania tyynyjä, että tungin kolme samaan tyynyliinaan, jotta se vastaisi normaalia tyynyä. Yövyimme lisäksi Rovaniemellä ja Puolangalla.

Oli mielenkiintoista käydä Norjassa vähän muualla kuin siellä, missä jokainen vuori näyttää tutulta. Päädyimme kuitenkin taas myös pohjoiseen, koska kukaan ei halunnut ajaa enää Ruotsin epämiellyttävillä teillä, ja Suomen Lappi houkutteli.