Uutta ja vanhaa ilon aihetta - henkilökohtaisesti kiva vuosi 2022

Vuosi 2022 alkoi hyvin samoissa tunnelmissa kuin edeltäjänsä kului. Korona oli edelleen vahvasti läsnä arjessa vuoden parin ensimmäisen kuukauden aikana. Aivan alkuvuonna aloin miettimään kesätöiden hakemista, kuten muutamana aiempanakin vuonna. Olin varsin leipiintynyt koko kesätyöasiaan, koska kahtena edellisvuonna minulla ei ollut ollut työnhaussa tippaakaan onnea. Sen sijaan, että olisin taaskin hakenut ja pettynyt samoihin s/k/lidl/tokmannikauppoihin ja siivousfirmoihin, kokeilinkin jotain uudenlaista. Pistin samaan aikaan hakemuksen mainosten jakelijaksi sekä Mannerheimin Lastensuojeluliitolle kysymyksen siitä, miten heille pääsee lastenhoitajaksi. Mainosjakelu tärppäsikin välittömästi, ja päätin kesätöiden sijaan aloittaa homman jo heti - sitä kun oli vain yhtenä päivänä viikossa. Pian lastenhoitajahommistakin vastattiin, että koska olen psykologian opiskelija, tarvitsen vain tavallista lyhyemmän perehdytyksen ja sitten voin aloittaa. Yhtäkkiä tilanne muuttuikin siis nopeasti täydestä työttömyydestä siihen, että minulla oli peräti kaksi työtä. Lastenhoitohommaa tosin pystyin ottamaan hyvin epäsäännöllisesti, sillä minulla ja graduparillani riitti tehtävää gradumme parissa kesään asti.

Yksi vuoden ensimmäisiä selfieitä - tapahtumasta jonka nimesimme myöhemmin "juustoviinin koronabingoksi" koska melkein kaikki kaveriporukasta saivat koronan (minä en)

Ilmaisjakelun jaossa oli oma viehätyksensä. Siinä sai hyvin liikuntaa ja hieman (ei siis todellakaan paljon) rahaa. Työ oli sinällään hyvin yksitoikkoista mutta vaihtelua siihen toivat ihmisten erilaiset tavat ilmaista halunsa kieltäytyä mainoksista tai kaikesta ilmaisjakelusta. Kokemukseni perusteella pyytäisin, että kaikki varmistaisivat olevansa selkeitä viestinnässään. Osa lapuista oli kirjoitettu niin pienellä tai niin heikolla kontrastilla, että vasta ihan lähellä pystyi lukemaan, mikä kielto on kyseessä. En ole myös vieläkään ihan varma halusiko "ei ilmaisia mainoksia"-lapun takana asunut sitä ilmaisjakelulehteä, minkä pudotin hänen luukustaan sisään.

Ylhäällä esimerkki ei-suositellusta ovilapusta. Alhaalla esimerkki suositellusta (sai hymyn huulille)

Helmikuun lopussa koko korona lakkasi yhtäkkiä olemasta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Koko homma tuntui järjettömältä ja uskomattomalta, eikä uutisissakaan enää tiedetty mitään mistään muusta. Ei liene tarpeen erikseen kertoa, mitä mieltä olen sodasta. Mietin, pystyisinkö jotenkin auttamaan. Sain lahjoitettua Finnair plus -pisteiden kautta Ukrainan lasten hyväksi. Myös tavarakeräykseen osallistumista harkitsin, mutta kun luin juttuja siitä, miten Ukrainan ja Puolan rajalla on jo kassikaupalla homehtuvia vaatteita, luovuin ajatuksesta. Sotauutisten lomassa arki jatkui pitkälti gradun tekemisen ja muiden koulutehtävien parissa.

Tutkin kaappiani mahdolliset lahjoitukset mielessä. Näitä kahta en onneksi edes harkinnut lähettäväni

Vuoden ensimmäinen isompi juttu oli lähestyvät ainejärjestön vuosijuhlat, joita oltiinkin odotettu jo pitkään, sillä ne oli alun perin tarkoitus järjestää syksyllä 2020. Olin ihan aluksi mukana vujutiimissä, mutta jättäydyin viivästyksen takia pois. Valmistauduin vujuihin ompelemalla iltapuvun, josta kirjoittelin aiemmin blogipostauksen muiden kevään käsitöiden ohella. Vujut olivat kokemuksena oikein kiva, mutta eivät mitenkään "paras tapahtuma ikinä", koska kyseessähän oli tietenkin lähtökohtaisesti pönötys- eikä hauskanpitojuhla.

Vujuilla

Koska korona ei enää varjostanut päivittäistä elämää, isommatkin tapahtumat alkoivat palata normaaliin taapaan. Pääsimme vihdoin muun muassa viettämään kunnollisen opiskelijavapun - ensimmäistä kertaa sitten fuksivuoden. Se paransi hieman katkeruutta siitä, miten korona on runnellut opiskeluaikojani, joista haaveilin jo kauan ennen yliopistoon pääsyä.

Vapun viettoa Roquefort-juustona

Toukokuu oli hauskaa ja jännittävää aikaa. Kävin poikaystäväni kanssa Latviassa. Yövyimme Riikassa mutta teimme myös kaksi päiväretkeä junalla hieman kauemmas. Erityisesti Gaujan kansallispuistoon ja siellä sijainneeseen Turaidan linnaan suuntautunut reissu vuokramaastopyörien kera tuntui pieneltä seikkailulta, ja oli ihanaa saada uusia kokemuksia ja muistoja. Jonkinlainen interrail-tyyppinen matkailu Euroopassa onkin alkanut kiinnostaa tuon reissun myötä.

Riikassa oli ihana pieni muotimuseo <3

Reissuni ei suinkaan päättynyt vielä Suomeen palatessa. Vietin muutaman päivän Helsingissä, ja sitten suuntasin Tampereelle, jossa näin ystävääni ja menin sitten perheeni kanssa katsomaan MM-jääkiekkoa. Olimme saaneet liput Suomi - Tsekki -otteluun, joka oli kiinnostavaa seurattavaa. Oli upeaa aistia MM-tunnelmaa ensimmäistä kertaa ja ottelukin voitettiin, joten kaikki meni hyvin. Tampereen piipahduksen jälkeenkään en vielä palannut kotiin, vaan siirryimme Vantaalle pariksi päiväksi tapaamaan sukulaisia. Lopulta olin vielä yhden yön Helsingissä poikaystävän luona ja osallistuin torilla järjestetyille suursitseille. Menoa ja meininkiä siis oli toukokuussa paljon. Ainoa ikävä asia koko reissussa oli se, että kotiin palattuani huomasin kasvien kastelujärjestelmieni pettäneen, ja yksi kasvi oli kuivunut kokonaan, toinen kärsinyt pahoja vahinkoja (joista se on kuitenkin nyt parantunut).

Roihuvuoren kirsikkapuistossa

MM-huumaa siskon kanssa

Reissun jälkeen edessä oli vielä gradun loppurutistus. Olin ajatellut ensin, että saisimme gradun valmiiksi matkaani mennessä, mutta toisin kävi. Lopulta palautin gradun junamatkalla Desuconiin. Oli ihmeellistä saada pitkä uurastus viimein pakettiin.

Oli upea tunne päästä taas kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen rakkaan harrastuksen pariin. Tein coniin uutena asuna Sophien Liikkuvasta linnasta, koska menimme myös pitämään kyseiseen Ghibli-elokuvaan ja alkuperäiseen kirjaan liittyvän ohjelman. Conin myötä innostus cossien tekemistä kohtaan palasi ja kaikki tuntui taas hieman normaalimmalta.

Sophie oli varsin yksinkertainen ja mukava projekti

Desun jälkeen vietin kesää Joensuussa luokseni matkanneen poikaystäväni kanssa samalla Nekoconiin valmistautuen. Nekoconissa olin menossa pukukisaamaan vanhalla puvulla eli Neon Genesis Evangelionin Misatolla, jolle ompelin uutena hatun ja jota parantelin hieman esimerkiksi stailaamalla peruukin uudella tavalla. Lisäksi tein loppuun Homuran Madoka Magicasta, jota olin ensin ajatellut Desuconiin.

Minä sijoituin Nekoconin kokeneiden sarjassa toiseksi ja sisko kolmanneksi <3

Homura oli siis alun perin toinen cossini ikinä, ja olin sitä käyttäessäni 14-vuotias. Sisko taas oli tuolloin Mami, ja ehdotti sitten, josko tehtäsiin nämä uudestaan nyt, kun kykytaso on parantunut huimasti. Sisko ei ihan ehtinyt mukaan oman uudistetun Mami-asunsa kanssa, mutta koska minulla puku oli Nekoon mennessä jo valmis niin olisi tuntunut hassulta olla käyttämättä sitä.

2013 vs 2022 - vain korkkarit ovat alkuperäiset

Pian Nekon jälkeen oli perheeni perinteisen pohjoiseen suuntautuvan kesälomaretken aika. Vaikka seudut olivatkin tuttuja mahtui matkaan uusiakin kokemuksia, kuten Saanalle kiipeäminen ja Senjan saarella käynti.

Näkymiä Saanalta

Uupuneet kapuajat

Senjan jylhiä maisemia

Elokuun alussa ostin viimein itselleni uuden puhelimen. Edellinen oli vasta kaksi vuotta vanha, mutta lähes koko sen ajan kun minulla oli se, se kiukutteli ihan jatkuvasti. Yritin viedä sitä Gigantille huoltoon takuuaikana, mutta ongelma oli sellaista sorttia, että se ei välttämättä näkyisi huollossa, ja silloin olisin kuulemma joutunut itse maksamaan. Silkka ympäristöystävällisyys ja kertakäyttökulttuurin vastustus mielessä yritin kuitenkin sinnitellä itseään varoittamatta silloin tällöin sammuttelevan ja omiaan sekoilevan kapulan kanssa vähintään sen kahden vuoden rajapyykin ohi. Uuden puhelimen oston jälkeen elämä on ollut valehtelematta paljon rennompaa, kun ei ole tarvinnut arvuutella milloin käytännössä ainoa kommunikaatio- ja pankkiasioidenhoitovälineeni kyykkäisi lopullisesti.

Elokuussa käytiin perheen kanssa myös toisessa hyvin perinteisessä kesälomakohteessa, eli Kesälahdella sijaitsevalla leirintäalueella. Tutussa paikassa on aina mukavaa käydä, ja tänä vuonna erityisenä plussana oli hyvä mustikkasato, josta sai piirakan ja hieman pakastimeenkin asti.

Ensimmäisiä uudella kännykällä kuvattuja kuvia

Hieman myöhemmin samassa kuussa matkustin myös muualla Pohjois-Karjalan alueella. Kävin ensimmäistä kertaa poikaystäväni kotikunnassa, koska hän kävi siellä esiintymässä. Piipahdukseen mahtui myös tunnelmallista mökkeilyä. Lyhyitten reissujen lisäksi elokuu täyttyi Traconiin valmistautumisesta. Päätimme mennä kisaamaan asuilla, jotka eivät olleet vielä valmiit. Vähemmän yllättäen kiirehän siinä sitten lopulta tuli... Ja nyt ollaan sitten ihan oikeasti päätetty että tätä samaa virhettä ei toisteta.

Disney-pahiksena oli hauskaa olla kun niin moni tunnisti - myös conin ulkopuolella

Kun vuoden conit olivat ohi, pystyin keskittymään myös muihin käsityöprojekteihin. Syksyn ja alkutalven aikana askaroin t-paidan serkulleni 5-vuotislahjaksi sekä myös muutamia vaatteita itselleni. Luonnollisesti hyvin kesäisiä sellaisia, kuten läpikuultavan ruusupaidan, jonka kangas oli lojunut yli vuosikymmenen tyhjänpanttina mummolan ullakolla. Sain idean paitaan ja miltei heti olinkin jo tekemässä sitä, koska olen huomannut yhden asian joka motivoi minua hullun lailla - se, kun kangasta on vain nipin napin tarpeeksi. Laskelmointi, kaavojen millintarkka asettelu ja luovat ratkaisut ovat jotain, mistä nautin todella. Samasta syystä nopeasti valmistuivat myös shortsit.

Paita sai hyvän vastaanoton

Shortseja minun ei ollut varsinaisesti edes tarkoitus tehdä. Kävi vain niin, että etsiskelin kirpparilta käytettyä aitoa nahkaa tulevaa cossia varten. Löysin oikean värisen ison laukun, joka väitti olevansa miu miu, hintaa 12 €. Suhtauduin skeptisesti siihen, että kyseessä olisi oikea merkkilaukku, enkä ollut ihan sataprosenttisen varma siitäkään, oliko kyseessä tosiaan aito nahka vai hieno muovijäljitelmä, koska en laukun vuorin takia pystynyt näkemään nahkan toista puolta. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja ostin laukun, jossa kotiin päästyäni irroitin vuorin ja ilokseni huomasin, että se tosiaan oli aitoa nahkaa. Se herätti minussa myös epäilyksen siitä, josko kyseessä voisi sittenkin olla ihan oikea merkkitavara. Laukun kullatuista metalliosista näytti kuluneen pinta, ja satuin löytämään netistä keskustelun, jossa valitettiin siitä, miten miu miun laukuissa on tuo sama vika, vaikka ne ovat kalliita. Myös kaikki laukussa olevat logot näyttivät juuri oikeilta.

Valmiina kesään (lokakuussa)

Oli kyseessä sitten aito miu miu tai ei, olin joka tapauksessa jo alkanut tuhoamaan sitä, joten kun sain idean siitä, että vuorikangas itse asiassa näyttäisi hyvältä shortseina, annoin mennä. Shortsien kaavoitus ja ompelu oli taas erinomaisen tyydyttävää, sillä käytin vuorin niihin aivan viimeistä suikaletta myöten. Pienenä vitsinä kiinnitin vielä laukusta irroittamani logon niiden taakse vyötärökaitaleeseen. Nytpä minulla on sitten ensi kesäksi ainakin melkein aitoa miu miuta päällepantavaksi.

 

Kangas riitti vain tällaisiin takataskuihin (joista tein silti oikeasti toimivat koska en siedä feikkitaskuja)

Kesävaatteiden tehtailun lisäksi tein syksyllä jotain muutakin vuodenaikaan huonosti sopivaa, kun kokeilin aloittaa kasvienkasvatusprojekteja. Yritin saada kasvamaan muun muassa lohikäärmehedelmää, ananasta ja avokadoa. Niistä parhaiten on tähän mennessä menestynyt avokado, jonka sain näin tammikuun puolella myös istutettua.

Syys-lokakuun vaihteessa kävin Helsingissä poikaystäväni luona. Muutamaan päivään mahtui muun muassa oman syntymäpäiväni viettoa, puuseikkailupuistossa käyntiä ja hohtominigolfia.

Piirtäminen vähän jäi vuonna 2022, mutta sentään yhden jutun sain aikaiseksi

Syksyllä oli ihanaa myös se, että opinnoissa tuli viimein (viidentenä vuonna) oikeasti suoraan käytännön psykologityölle hyödyllisiä kursseja. Tokihan teorialla on oma paikkansa, mutta koulu on tämän johdosta ollut kuitenkin paljon motivoivampaa kuin aiemmin. Harkka-asiat pyörivät paljon mielessä, ja aloitinkin hakemaan harkkapaikkaa seuraavalle syksylle. Vielä toistaiseksi ei ole nimiä paperilla, mutta luottoa paikan saamiseen on.

Tein syksyllä jotain omalla mittapuullani "villiä" hiusteni suhteen, kun kävin kampaajalla ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Älkäähän kuitenkaan vielä innostuko, sillä käytännössä mikään ei muuttunut. Olen tähän mennessä leikellyt latvojani aina välillä joko itse tai pyytänyt äitiä apuun. Nyt kuitenkin sain inspiraatiota mennä ihan ulkopuoliselle, kun napsaisin impulsiivisesti etuhaiveniani hieman lyhyemmäksi yhden päivän lookkia varten, minkä jälkeen ne näyttivät vähän hölmöiltä.

Menossa ysärisitseille. Noita lettejä siis hieman lyhensin.

 

Koska en kaivannut mitään sen suurempaa muutosta, halusin vain päästä halvalla, ja menin siksi ammattikoululaisten harjoituskampaamoon. Pyysin lyhentämään 10 cm ja tekemään U-mallin leikkauksen, jotta lyhyemmät etuhiukset eivät erottuisi niin selvästi. Harjoittelija teki töitä pitkään ja erittäin keskittyneesti, ja lopputulos on mielestäni ainakin siistimpi kuin se, mitä olen itse kynimällä saanut aikaan. Luulen, että alan jatkossakin käymään silloin tällöin kampaajalla.

Ei kyllä näytä siltä että 10 cm olisi lähtenyt mutta kivalta näyttää silti

Loppuvuonna ompelin vielä muutaman muun vaatteen. Kahta samettivaatetta yhdisti se, että ne molemmat hankin aikomuksena käyttää niitä cosseihin, mutta totesinkin sitten, että ne eivätkään sovi rooleihinsa. Kuopiossa ollessani pistäydyin nopeasti Savonpalassa etsiessäni aniliininpunaista samettia. Kaupassakaan väri ei näyttänyt ihan täydelliseltä, mutta ostin sitä kuitenkin metrin, ja myöhemmin sitä arvioidessani totesin että tämä ei tule toimimaan. Onneksi kuitenkin keksin sille jo hyvin pian uutta käyttöä ja tekaisin tuosta punaisesta joustavasta sametista mekon, jonka puin ylle kaveriporukan pikkujouluille. Sinne se sopi erinomaisesti.

Protip: hutiostos ei kaduta jos sen muuttaa joksikin kivaksi

Violetin loimusametin olin ostanut jo paljon aiemmin, silloin, kun ensimmäistä kertaa tuli idea disneypahiscosseista. Viimeistään siinä vaiheessa kun päätettiin lähteä kisaamaan kankaan reffistä poikkeava sävy ja tekstuuri alkoi kuitenkin häiritä, joten ostin toista samettia tilalle. (lisäksi tajusin että vanha kangas ei olisi edes riittänyt mekkoon). Samoihin aikoihin kun puuhastelin Grimhilden parissa kiinnitin huomiota siihen, miten näin muutamalla ihmisellä söpöjä laskostetuilla puhvihihoilla varustettuja neuleita. Siitä se idea sitten lähti, ja niin tämäkin kangas päätyi käyttöön asti.

Tässä loimusamettipaidassa on kasarifiilistä

Marraskuun lopussa käytiin siskon kanssa kaverin luona Espoossa. Se oli hauska reissu, jonka kohokohtia olivat oikeassa Korean BBQ -paikassa käynti sekä kiivikakku, joka tehtiin kaverille synttärikakuksi. Se ei ollut erityisen kuvauksellinen, pelkkä valkoinen möhkäle vaan, niin kuvaa en jaksa laittaa. Hienoa oli myös päästä metsästämään kankaita cosseihin ja erityisesti se, kun pääsin ostamaan aitoa silkkiä todella fiinistä Villisilkki-putiikista. Olen todella innoissani tämän tulevan cossin teosta koska materiaalit on niin huolella valittu.

Herkullista ja jännittävää grilliruokaa

Marraskuun lopussa lopetin työt mainosjakelun parissa. Se oli ihan taktinen valinta, halusin lopettaa ennen kuin talvi tosissaan iskisi. Lumessa kärryn työntely ja kinosten takia kiertoreittien käyttäminen tekevät jakelusta niin paljon hitaampaa, että matala palkka alkaisi muuten kyrsiä aivan liiaksi. Työn - ja viikottaisen kolmen tunnin porrastreenin vuoksi koin olevani kuitenkin hyvässä fyysisessä kunnossa. En halunnut heittää tuota saavutettua kuntoa hukkaan jäämällä kotiin makaamaan, joten päätin hankkia kuntosalijäsenyyden joulukuun alusta. En ollut aiemmin käynyt salilla, mutta nyt on koittava uusi salimakeilun aikakausi minulle. On ollut mukavaa huomata jo lyhyessä ajassa kehitystä, kun kaikissa laitteissa on jo päässyt nostamaan painojen määrää aloitustasosta.

Ompelin itselleni myös kivan treenipaidan

Loppuvuodesta juhlittiin tietenkin joulua, mikä oli mukavaa, kuten aina. Joulukuu sujui osaltaan kuitenkin myös hyvin haikeissa tunnelmissa, sillä vietin viimeisiä yhteisiä hetkiä poikaystävän kanssa ennen kuin tämä lähti viideksi kuukaudeksi vaihtoon Intiaan nyt tammikuun alusta. Alkuvuosi kuluu siis kesäkuun perään haikaillessa. Alkukesästä minulla myös saattaa olla edessä muutto harkkapaikkakunnalle, joten jänniä aikoja elän.

Näin yhteenvetona voin vielä todeta, että minulle 2022 oli todella ihana vuosi. Pääsin palaamaan rakkaan harrastuksen pariin ja sain todella ihania ja tärkeitä työkokemuksia lasten parissa. Miinuspuolina olivatkin sitten uutiset eli Ukrainan sota ja kaikki kauheus mitä siihen liittyen on joutunut näkemään. Jos voisin esittää vuodelle 2023 vain yhden toiveen se olisi sodan loppuminen. Tietenkin myös sodan seurauksena tullut inflaatio on nakertanut mieltä, mutta en ole kuitenkaan huolissani oman taloudellisen tilanteeni suhteen, koska uskon työllistyväni tulevaisuudessa helposti koulutuksellani. Kaikki eivät tietenkään ole yhtä auvoisassa asemassa, joten siitäkin syystä toivon kokonaisvaltaista tilanteen normalisoitumista.

Tracon 2.-4.9.2022

Tämänvuotinen coniputki päättyi Traconiin, eli omalla kohdallani kolmanteen koronan jälkeiseen coniin. Traconissa oli Nekoconin tapaan vuorossa pukukisaan osallistuminen, tällä kertaa parikisaan Disney-pahiksilla. Oma hahmoni oli Lumikin paha äitipuoli, kuningatar Grimhilde, ja sisko oli Pahatar Prinsessa Ruususesta. Jälkikäteen ajateltuna olisimme voineet harkita hieman enemmän pukukisaan ilmoittautumista puvuilla, joita ei ollut vielä aloitettukaan sillä hetkellä. Olemme siskon kanssa huomanneet, että kisaaminen on aina huomattavasti mukavampi (ja myös palkitsevampi, kirjaimellisesti) kokemus silloin, kun päällä on asu, jota on ehtinyt käyttää aiemmin jossain conissa vähintään kerran. Tästä kerrasta tuli sen sijaan ikävä pieni deja vu vuoden 2019 Yukiconiin etenkin yöunien määrän puolesta. (Onneksi tällä kertaa emme sentään olleet myös pitämässä ohjelmaa). Joka tapauksessa tämän tekstin kautta lupaan pyhästi, että tällaista "yhteensä kuusi tuntia unta kahtena yönä" -conia ei ole enää tulossa. Ei hemmetissä.

Kellon kääntyessä torstaista coniperjantain puolelle olin kotona ompelemassa viittaani käsin kiinni viiden metrin karvareunusta. Sain lopulta nukuttua neljä tuntia ennen lähtöä, ja sillä välin sisko valvoi koko yön oman cossinsa kanssa toisessa kaupungissa. Saavuimme Tampereelle samoihin aikoihin, heitimme tavarat hotellille ja menimme syömään hot wingsejä. Mukavan lämpimän aterian jälkeen lähdimme conipaikalle, lunastimme rannekkeet, minä vein muutaman tavaran kirpputorille ja etsiydyimme bäkkärille opastettua kierrosta varten. Kierros oli hyödyllinen, koska emme olleet aiemmin käyneet Tampere-talon takahuoneessa, ja se oli monikerroksinen ja hieman mutkikas paikka. Kuitenkin kierrokselta eniten mieleen jäi meille paripuku- ja hardcore-kisaajille annettu kommentti siitä, että meidän lavallaoloomme haluttiin samaa fiilistä kuin Närconissa ennen NCC-kisaa olevassa lavajuoksussa. Kyseisessä conissa siis kuka vaan saa ilmoittautua lavajuoksuun, jossa lavalla ollaan kerrallaan muutama sekunti ennen kuin seuraava tulee paikalle, eikä kyseessä ole kisa vain näytös. Tänä vuonna siihen osallistui muistaakseni noin 180 ihmistä, joten olimme ihmeissämme siitä, miksi meitä pukukisaajia haluttiin kohdella samantyylisesti. Kyseessähän on aivan eri asia.

Emme jääneet suuremmin tutkimaan coniperjantain tarjontaa, vaan lähdimme kierroksen jälkeen hotellille, jossa otimme ensin tunnin torkut. Sitten alkoi cossipajailu. Aloitin seuraavan päivän peruukkien valmistelusta, ja omista pikkujutuistani, kuten muutaman proppiasian liimaamisesta ja nepparien kiinnittämisestä. Saatuani ne valmiiksi siirryin auttamaan siskoa. Siskon viitta koostui useammasta eri palasesta, jotka eivät olleet vielä hotellille saapuessa kiinni toisissaan. Lisäksi viitan kaulus oli kokonaan tekemättä, ja propeissa oli vielä hieman maalailtavaa. Tein siskolle kauluksen alusta loppuun, koska olin tehnyt samantapaisen jo omaan asuuni, ja minulla oli visio. Ompelukoneen puutteesta huolimatta siitä tuli lopulta mielestäni parempi kuin omastani, haha. Koska omat kisamme olivat vasta sunnuntaina, pystyimme ottamaan seuraavana aamuna rauhallisesti. Siitä huolimatta pääsimme nukkumaan niin myöhään, että unta tuli vain neljä tuntia.

Lauantai alkoi aamiaisella ja paikkalippujen metsästyksellä päivän cossikisoihin. Laittauduimme kaikessa rauhassa päivän cosseihin, eli Neon Genesis Evangelionin Misatoksi ja Ritsukoksi. Asut valikoituivat käyttöön, koska ne ovat kivat, vievät vähän tilaa, eivätkä vaatineet muokkausta ennen käyttöä. Meikkaillessa taustalla soi teemaan sopiva soittolistani, helevetin enkelit . Rauhallisen aamun vuoksi olimme lopulta conipaikalla kello 12 maissa. Tavanomaisen pyörinnän ohella kävimme muun muassa myyntipöytäsalissa, jossa sisko vaihtoi Nekoconista voittamansa Bard & Jesterin lahjakortin taskukelloksi, omallani olin jo hankkinut nahkaisen laukun, joka kulki mukana conilauantain.

Valmiina suojelemaan ihmiskuntaa

Pian oli jo nälkä, ja kävimme vilkaisemassa Hesburgerin jonoa, mutta totesimme, ettemme jaksaisi odottaa. Sen sijaan kokeilimme jotain uutta, ja menimme Tullintorissa sijaitsevaan thaimaalaiseen ravintolaan, Ming Zhuhun. Kokemus oli oikein positiivinen lukuun ottamatta omaa pösilöyttäni. Löysin lautaseltani puolikkaan chilin, totesin, että saatan tulla katumaan tätä, ja pistin sen suoraan suuhuni. Kyllä muuten kaduin, ja nopeasti. Kesken aterian siskon minulle hakema vaniljajäätelö sentään pelasti minut lopulta pahimmalta poltteelta, mutta opinpahan jatkossa olemaan aliarvioimatta thaimaalaisen ruoan chilien tulisuutta.

Jäätelö pelastaa

Ennen päivän cossikisoja ehdimme vielä hyvin ottamaan hieman kuvia toisistamme mahdollisimman väljässä kohdassa rappusia.

Sisko oli tekaissut meille hienoksi propiksi NERV-kansion

NGE on tietenkin hyvin tunnettu sarja, mutta conit eivät kuitenkaan yleensä vilise siitä cossaavia. Olikin hauskaa bongailla päivän aikana sarjan muita hahmoja, ja vaihtaa pari sanaakin muutaman cossaajan kanssa. Koska kaverimme oli perjantain ja lauantain ajan taidekujalla, emme uskoneet saavamme paricossikuvia. Olikin kivaa, että eräs hahmoistamme kovasti tykkäävä ihminen pyysi saada ottaa meistä kuvia, ja antoi yhteystietonsa, jotta saimme kuvat myös itsellemme. Kiitos siitä!

Kuvaaja: @pillutukka (instagram)

Saimme kesken päivää pienen side missionin, kun taidekujalla ollut kaverimme pyysi tuomaan kaupasta energiajuomaa. Tilanne toi hauskasti mieleen kolmen vuoden takaisen Traconin, jossa pyörimme paikalla Yakuzoina ja autoimme sillonkin taidekujakaveriamme, kuin hyvät videopelihahmot konsanaan.

Päivän ainoa ohjelma oli cossikisat, joissa oli mukana WCS, NCC, photoshoot sekä hardcore-pukukisa, johon saivat osallistua vain aiemmin arvokisakarsinnoissa sijoittuneet henkilöt. Photoshoot-kisan kuvat olivat fyysisinä esillä Tampere-talolla, mikä oli mukavaa, muuten niitä ei varmaan olisi tullut katsottua etukäteen. Kisoissa oli tuttuun tapaan hienoja esityksiä ja pukuja, mutta muutama seikka järjestelyissä pisti silmään. Photoshoot-kisan kuvista ja hardcore-kisan kisaajista ei kerrottu mitään, mikä oli harmi. Parikin lausetta olisi tuonut lisää eloa. Koska hardcoreen pääsi kriteerien vuoksi niin harva, olisi ollut edes kiva kuulla, missä kisaajat olivat sijoittuneet ja siten saaneet oikeuden osallistua siihen. Kisaa katsoessa toki tiesin jo etukäteen, että pukukisaajien esittelyitä ei ollut tulossa, sillä meille parikisaajillekaan ei ollut tulossa sellaisia. Sen sijaan hardcoressa tuli esille uusi yllätys - minkäänlaisia referenssikuvia ei heijastettu näytölle. Miten yleisön on tarkoitus täysillä arvostaa pukuja, jos he eivät tiedä, miltä niiden on tarkoitus näyttää? Tämä päätös ärsytti todella paljon, sillä kyseessä on niin helposti toteutettavissa oleva asia, jonka puuttumista ei voi perustella ajan säästämisellä, toisin kuin juontoja ehkä vielä jotenkin voi.

Palkintojenjaossa kokeiltiin uutta tyyliä, jossa kaikkien kategorioiden kaikki kisaajat olivat lavalla samaan aikaan. Idea oli sinänsä ihan mielenkiintoinen, mutta käytännössä se teki tilanteesta varsin sekavan. Näyttögrafiikan puuttuminen häiritsi taas siinä vaiheessa, kun julkistettiin photoshoot-voittajat, mutta voittajakuvia ei heijastettu näytölle. Eihän siinä sitten edes tajunnut, että mille kuvalle tässä taputetaan. Kisoissa siis riittää petrattavaa, mutta kisaajat itse tekivät kisoista siitä huolimatta hienot.

Kisojen jälkeen etsiydyimme vielä karaokehuoneeseen, johon menimme laulamaan tietysti päivän teeman mukaisesti A Cruel angel's thesisin eli Evangelionin tunnarin. Oli mahtavaa, kun lähes kaikki huoneessa tunnistivat kappaleen, ja osa lauloikin innoissaan mukana. Vaikka laulaminen ei ole kummallekaan meistä mikään erityinen vahvuus, meni veto silti ihan mukavasti, ja siitä jäi hyvä mieli. Karaoken jälkeen oli aika palata kaupan kautta hotellille, sillä siskon cossissa oli vielä tekemistä. Useasta kappaleesta koostuva viitta piti ommella kasaan käsin, ja lisäksi oli vielä jäljellä jonkin verran maalaamista. Valmista tuli lopulta vasta hieman kello viiden jälkeen aamuyöllä, mikä tarkoitti ruhtinaallisia yhden tunnin mittaisia yöunia, sillä tällä kertaa aamuaikataulussa ei ollut jouston varaa.

Yöuniksi nimittämiltäni torkuilta herättyämme lähdimme aamupalalle, ja sen jälkeen oli taas aika meikata. Meikkeihin meni aikaa enemmän kuin tavanomaiseen cossimeikkiin, sillä molempien piti muun muassa peittää kulmakarvat ja siskon piti maalata ihonsa harmaaksi. Oli hyvin palkitsevaa, kun pääsimme lopulta pukemaan asut kokonaan päälle, vaikka siinä tulikin sitten heti huomattua muutama pieni virhe. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun cossasimme länsimaisesta lähteestä, jonka hyvin moni conin ulkopuolellakin tunnisti. Heti hotellilta lähtiessämme saimmekin hauskoja katseita lapsilta. Hotellilta lähtiessä ei ollut suuremmin luppoaikaa ennen tuomarointiaikaamme. Siskon piti vielä käydä tarkistuttamassa proppinsa ennen tapahtuma-alueelle pääsyä (voisin kirjoittaa tähän paljon kritiikkiä koko proppisekoilusta ja siitä, miten epäjohdonmukaista valvonta oli, mutta en vain jaksa), ja koska minä kapean mekkoni ja korkokenkieni kanssa olin paljon hitaampi, jättäydyin suosiolla jälkeen. Ystävällinen satunnainen conikävijä jäi hieman juttelemaan kanssani kun kävelimme samaan suuntaan, se oli mukavaa.

Pääsimme onneksi bäkkärille ilman ongelmia tai keskeytyksiä, ja hetken päästä olikin jo tuomarointiin lähdön aika. Pyysimme saada käyttää hissiä, koska pitkät helmat portaissa ovat jo turvallisuusriskikin. Hississä oli samaan aikaan joku (ehkä?) huoltomies, joka totesi, että harvoin sitä pääsee samaan hissiin kuninkaalisten kanssa. Se oli hauskaa, ja kaikki meni muutenkin hyvin aina siihen asti, kunnes pääsimme itse tuomarointiin, ja tajusimme, miten järjettömän lyhyt se tuomarointiaika olikaan. Kahdelle ihmiselle oli varattu yhteensä 8 minuuttia aikaa, eli siis 4 minuuttia per puku. Aika loppui täysin kesken, enkä ehtinyt sanoa sanaakaan esimerkiksi meikistäni, manikyyristäni, pienistä hihoista isojen hihojen alla tai vyöstäni. Tuomarit eivät tulleet lähelle katsomaan, vaan ottivat meistä valokuvat, mitä ei ole aiemmin missään tuomaroinnissa otettu. Tuomareilla ei siis ollut hajuakaan esimerkiksi siitä, että siskon viitta oli ommeltu kasaan käsin. Tuomaroinnissa meiltä kysyttiin, mikä on taustamme cosplayn parissa, mikä tuntui todella tarpeettomalta kysymykseltä ajan vähyyden vuoksi. Siihen vastaamisen sijaan olisin mieluummin kertonut puvustani asioita, joita en nyt ehtinyt käydä läpi. Lyhyestä tuomaroinnista jäi suuhun aika ikävä maku, ja se vahvisti ajatustani siitä, että meitä kohdeltiin vain vähäpätöisenä sideshowna.

Heti tuomaroinnin jälkeen lähdimme kuvaukseen, ja sen jälkeen meillä oli noin puolitoista tuntia luppoaikaa ennen kuin meidän piti olla takaisin bäkkärillä. Kävimme syömässä bäkkärillä edellisiltana ostamamme eväsleivät. Tässä vaiheessa tätä kirjoittaessa tuli muuten mieleen sellainen juttu, että lauantaina bäkkäri oli kiinni puolentoista tunnin ajan ilman, että päivän kisaajille kerrottiin asiasta. Ei kovin mallikasta tiedotusta Traconilta siis.

Kuvaaja: Jennifer Couloigner

"Siis mitä sä kuvastin oikein selität? Seitsemän kääpiötä, häh?"

Vaikka päivästä ei ollut vielä kulunut kuin hetki, olivat "yllättävän mukavat" korkkarini alkaneet hiertämään pikkuvarpaitani ikävästi. Olin unohtanut sellaisen asian, että kengät pitää ajaa sisään ennen kuin niitä käyttää pitemmän aikaa, vaikka korot itsessään eivät olisivatkaan huimaavaa kokoa. Siksi ensimmäinen asia, joka bäkkäriltä lähtiessä oli tavoitteena, oli laastarien hankkiminen. Se onnistui onneksi kätevästi ensiapupisteellä. Astuin pisteeltä hieman syrjään laittamaan laastarit paikalleen, ja jäimme siihen odottamaan, että edellispäivänä taidekujalla ollut kaverimme tulisi viettämään hetken aikaa kanssamme. Siinä paikoillamme seisoessamme kuvanpyytelijöitä tuli jatkuvasti. Osasin kyllä odottaa, että asut ovat tunnistettavat, mutta silti huomion valtava määrä yllätti. Oli kyllä erittäin hauskaa, etenkin kun ryhmä Disney-prinsessoja halusi kanssamme yhteiskuvan. Kaverimme saavuttua siirryimme pihalle ottamaan kuvia itse, ja sielläkin kuvien pyytäjiä tuli useampia. Olisi ollut mielenkiintoista olla pitempäänkin bäkkärin ulkopuolella, mutta aikaa ei yksinkertaisesti ollut.

Suloinen kukkatausta sopii luonnollisesti pahiksille

En tiedä miten hyvin se välittyy kuvista, mutta tämä asuhan siis painaa kuin pahan kuningattaren synnit

Dramaattista kävelyä

Tää näyttää sille kuin aikoisin viskata omenan jotakuta päin

 

"Korppi! Tule luokseni!"

Viitta otti komeasti tuulta alleen ulkona kävellessä

Helpoin pose ikinä

"Eats apple seductively"

Big UwU energy

Ironisesti tää on tosi semmonen "kuninkaalinen tervehtimässä alamaisia" -vilkutus

Niist

Kuvaustuokion jälkeen palasimme bäkkärille, jossa vallitsi mukava tunnelma kisaajien kesken. Oli hyvä päästä vaihtamaan muiden kisaajien kanssa muutama sana kisojen järjestelyistä, kuten tuomarointiajan pituudesta ja referenssikuvien puutteesta kisassa. Emme olleet mielipiteidemme kanssa yksin. Paripukukisa oli ohjelmassa viimeisenä, joten seurasimme esitys- ja CMV-kisat bäkkärin televisiosta. En kuitenkaan jaksanut kunnolla keskittyä niihin, sillä väsymys oli niin vahvasti läsnä. Tässä vaiheessa asenne omaa kisaamista kohtaan oli vain että hoidetaanpas tämä nyt pois alta. Minkäänlaista kisajännitystä ei oikeastaan ollut. Osittain syynä oli väsymys, osittain ärtymys kisan järjestelyjä kohtaan. Hoidimme oman osuutemme kunnialla ja menimme sitten sovitusti yleisöön istumaan. Palkintojenjaon koittaessa arvasimme, että emme olleet sijoittuneet. Se ei haitannut, sillä kärkikolmikko todellakin ansaitsi paikkansa, ja etenkin voittajapari oli aivan kiistatta kisan upein. Onnea kaikille sijoittuneille!

Kisan jälkeen palauduimme bäkkärille ja kuoriuduimme rauhassa irti asuistamme, sillä siihen meni runsaasti aikaa. Kävin kirpputorilla lunastamassa voittoni, sillä olin suureksi riemukseni onnistunut pääsemään eroon sinne viemistäni peruukeista. Hamsteripäiväkirjat 3 -pokkarin päätin viimein hylätä, koska se oli kulkenut mukana ainakin kolmella conikirpparilla tulematta myydyksi.

 

Meikit näytti jotenkin oudosti aika kivalta omalla tukalla

Haluan uskoa, että sain peruukit myytyä hienojen havainnollistavien kuvien ansiosta

Lopulta poistuimme conista ja lähdimme Burger Kingin kautta juna-asemalle. Conista jäi ihan ok fiilis - kävijät ja muut kisaajat olivat mukavia. Sen sijaan Traconilla itsellään on petrattavaa tiedotuksessa, proppisäännöksissä ja kisajärjestelyissä. Meillä itsellämme taas on petrattavaa siinä, että emme enää menisi kisaamaan yhtä tiukalla aikataululla. Jos olisi ollut enemmän aikaa nukkua, conista olisi voinut saada enemmän irti.

Kaikesta huolimatta kiitokset conista <3

Seuraava coni on Desucon Frostbite, johon olisi tarkoitus tehdä asu, josta vielä joskus tulee kisa-asu, mutta ei vielä. Yritän tässä ottaa oppia omista neuvoistani.