Vuosikertomus 2019 (en parempaa otsikkoa keksinyt)

Taas on vuosi elämää selvitty ja aika perinteisten mietintöjen. Tämä vuosi oli edellistä tasaisempi eikä tuonut mukanaan niin suuria muutoksia, mutta uutta tuli kyllä koettua.

Heti vuoden alussa kävimme siskon kanssa luovuttamassa verta ensimmäistä kertaa. Se oli ollut tavoitteena jo täysi-ikäistymisestäni lähtien, mutta nyt saimme viimein sopivan tilaisuuden. Etukäteen en tiennyt mitä odottaa mutta homma osoittautui harvinaisen hauskaksi. Tuntui vain niin koomiselta makoilla paikoillaan samalla kun vertani vietiin, että pidättelin naurua koko toimituksen ajan. Saimme samalla viimein tietää veriryhmämme, omani oli harvinaisinta eli AB-ryhmää, ja selvittelin huvikseni sen perusteella muun muassa "verityyppipersoonallisuuteni", jonka mukaan olen sekä ujo että varma sosiaalisissa tilanteissa ja lisäksi erikoinen tyyppi. Selvän teki.

Kunhan joulunvietosta selvittiin takaisin arkeen alkoi perinteinen talviconeihin valmistautuminen. Cossien kanssa haukkasin aika ison palan ja tein kahteen coniin yhteensä neljä uutta pukua, joista yhdellä mentiin vielä parikisaamaankin ja lisäksi pidettiin luentoa Initial D:stä. Liika on liikaa, se näkyi etenkin Yukiconissa. (surullista muuten että se lopetettiin ): Jotta tästä selvittiin edes jokseenkin kunnialla, piti opiskeluissa joustaa, ja meninkin suosiolla suoraan uusintaan yhdessä tentissä, mikä johti ketjureaktioon niin, että koulutöitä teinkin sitten toukokuun loppuun, kun muuten olisi tarvinnut tehdä vain alkuun asti.

Frostin lauantaille tein Winryn FMA:sta. FMA on ollut jo pitkään yksi suosikkisarjoistani, mutta jostain syystä en ollut oikein ikinä ajatellut vakavammin siitä cossaamista. Siskon innostuttua sarjasta uudelleen oli kuitenkin pakko valita joku hahmo cossattavaksi Olivierin kanssa, sillä emme enää selvästi osaa cossata eri sarjoista. Winry tuntui hyvältä vaihtoehdolta (sillä mikä voisi olla parempi vaate talveen kuin napapaita) ja tykkäänkin tästä cossista, vaikka se on hyvin yksinkertainen. Seuraavalle kerralle olisi hauska saada mukaan vaikka jakoavainproppi.

Frostin sunnuntaille tein sitten Yuri on Icen Yurion free skate -luisteluasun. Tykkäsin tästä todella paljon sen mukavuuden ja siistin ulkomuodon vuoksi. Olisi sinällään siistiä saada tästä oikeita luistelukuvia mutta satun omistamaan vain hokkarit enkä ole mitenkään erityisen hyvä luistelijakaan.

Yukiconiin valmistunut Ryuu Binan Koukou Chikyu Boueibu Lovesta oli pääpiirteittäin todella kiva cossi. Yksityiskohtia ja haastetta asusta löytyi, ja siksi kävimmekin siskon Enin kanssa parikisaamassa. Kiireessäkin onnistuimme tekemään melkoisen hyvää jälkeä, eikä tässä onneksi mitään peruuttamatonta tullut tehtyä, mutta muutamaa asiaa kyllä pitäisi parannella, kuten kengänpäällisiä ja peruukkia. Tämä on taas hyvä osoitus siitä, miksi kisamaan kannattaisi mennä mieluiten jo kertaalleen käytetyllä puvulla, sillä silloin nämä olisi kerinnyt rauhassa korjaamaan. Kokonaisuudessaan asu on kuitenkin kiva ja pääsee varmasti vielä käytettäväksi.

Initial D:n Keisuke valmistui osin jo Frostiin, mutta sen käyttö jäi perjantaina hyvin lyhyeksi. Yukiconissa se oli sitten suuremmassa roolissa sunnuntaina luentomme kanssa. En voi kyllin kertoa, kuinka paljon tätä hupparia rakastan, se on lämmin, ryhdikäs ja ihanan iloisen värinen ja onkin jo tärkeä osa arkivaatekaappiani. Nahkahousuilla taas on aika ohut canon-pohja, mutta tein ne syksyn Majima-cossi mielessä niin, että niitä voi käyttää molempiin. En tiedä tuleeko tälle heti uutta käyttöä, mutta ainakaan vaatteet eivät siis jääneet pölyyntymään.

Näiden parissa askaroidessani Suomessa tapahtui, ja tämän ajan uutisista jäi parhaiten mieleen Matti Nykäsen ja Olli Lindholmin poismeno. Nykäsestä en varsinaisesti ihmisenä ikinä välittänyt mutta oli kieltämättä outo tunne saada ruotsintunnilla tietää, että koko Suomen tuntema vitsien ja kohujen kohde on poissa - melkein kuin jonkin aikakauden loppu. Lindholm sitten suretti enemmän, kun olen kerta Yötä kuunnellut monen  vuoden ajan. Tavallaan nämä molemmat konkretisoivat sitä, että tuntemani maailma alkaa hiljalleen kadota. Kuulostaa dramaattiselta mutta tarkoitan tällä osin vain sitä, että alan oikeasti olla jo jonkin ikäinen, eli on kokemusta aiemmasta, mihin nykyhetkeä voi verrata.

Uutta oli myös se, että tietyistä syistä hain vasta tämän vuoden keväällä ensi kertaa oikeasti kesätöitä. Lyhyen CV:ni vuoksi en yllättynyt siitä, että pääsin haastatteluun vain yhteen paikkaan, mutta olen todella onnellinen että pääsin edes sinne ja sain paikan. Tulevana keväänä haku on varmasti helpompaa sen vuoksi.

Huhtikuun alussa muutin solusta ihanaan yksiöön. Ostin paljon tarpeellista tavaraa, kuten sohvan ja ruokaryhmän, ja nyt toivonkin ettei tarvitsisi enää vähään aikaan ostaa yhtään mitään tavaraa. Ensi vuoden tavoitteena onkin olla ostamatta mitään sellaista uutta, mitä en ehdottomasti tarvitse. Sain tänä vuonna uutta tietoa esimerkiksi pikamuodin ympäristöhaitoista, joten kiinnostus ostaa vaatteita uusina lakkasi täysin, vaikken todellakaan ole ikinä ollutkaan ylenpalttinen shoppailija, vaan vaatekaappini sisältö on tälläkin hetkellä keski-iältään varmaan lähempänä viittä vuotta. Panostan mieluummin kierrätettyyn, vanhan tuunaukseen tai oman yhden hengen hikipajani tuotteisiin.

Muuton jälkeen kaaottisuuteni on entisestään pahentunut, sillä toisin kuin solussa, ei kukaan nyt valita jos jätän tiskit lojumaan tai paheksu, jos kuljen koko päivän pelkässä kylpytakissa. Nyt on mukavasti tilaa ja se tietää sitä että erinäiset projektit saavat rehottaa vapaasti siellä, mihin ne sattuu laskemaan käsistään. Kämppä pysyisi varmasti siistimpänä, jos en jatkuvasti tekisi kaikennäköistä, mutta minulle tulee oikeasti hirveän hankala, sellainen jotenkin tunkkainen olo, jos en saa pariin viikkoon tehdä mitään käsilläni. Tarve luoda jotain on aina läsnä, tarve siivota ei.

Huhtikuun loppu oli hauskaa aikaa monien opiskelijatapahtumien vuoksi. Oli ihanaa kokea ensimmäinen oikea opiskelijavappu yhdessä kavereiden kanssa ja erityisesti nautin sellaisista tapahtumista, joissa tehdään muutakin kuin juodaan, itse kun en ole siitä puolesta kiinnostunut. Tehtäviin täysillä heittäytyminen on hyvässä seurassa helppoa, vaikka olenkin useimmiten porukan ainoa täysin selvin päin oleva.

Toukokuun alku olikin sitten jo synkempi ajanjakso, sillä pappani kuoli silloin. Hän oli jo 85 vuotta vanha, mutta kuitenkin täysin perusterve ja vielä kotona asuva, joten se oli tavallaan yllätys, mutta ei kuitenkaan asia, jonka mahdollisuuteen ei olisi uskonut. Vaikka pappa ei ikinä ollut mitenkään valtavan läheinen minulle, oli hän kuitenkin hyvä ja lempeä ihminen, ja menetys tuntui riipaisevalta. Hautajaispäivä oli erityisen vaikea, viimeksi tuli itkettyä niin vuolaasti kymmenen vuotta sitten mummin hautajaisissa. Pappa oli oikein kliseinen vanhus siinä mielessä, että hän jaaritteli paljon menneistä ajoista. Harvoin jutut jaksoivat oikeasti kiinnostaa, mutta olen iloinen siitä, että jaksoin kuitenkin kuunnella, että hän sai tuntea olevansa arvostettu.

Toukokuussa oli omat positiiviset puolensakin. Katsoin viimeksi Euroviisut varmaan vuonna 2009, mutta nyt halusin nähdä ne, ja se oli erittäin hyvä päätös. Ennakko-oletuksia ei juuri ollut, olin vain sattunut lukemaan, että Islantia edustaisi joku ihme BDSM-bändi. Alkupuolen esitykset eivät juuri vakuuttaneet, sellaista peruspoppia lähinnä, mutta Islanti kiinnosti juuri erikoisuutensa vuoksi, ja tarjoilikin sitä jopa enemmän, kun olin odottanut. Reaktiomme esitykseen oli sekoitus epäuskoa ja naurua. Viisujen jälkeen katsoin sen uudelleen, uudelleen ja uudelleen ja bändin muutaman haastattelun katsottuani koukku oli valmis. Hatari on aivan käsittämätön paketti alusta loppuun, täydellistä trollausta pokkanaamalla, antikapitalistista sanomaa feikkisponsonsoria jatkuvasti mainostaen. Jäsenillä on upea huumorintaju ja ne muutamat julkaistut kappaleet ovat jotain, mitä en ole aiemmin kuullut. Se, että ne ovat islanniksi, tekee kaikesta vielä parempaa. Pari viisujenjälkeistä päivää vietin lähinnä koko hommaan tutustuessa, haastatteluja katsoen ja lukien.

Toukokuussa pelattiin myös MM-jääkiekkoa. Jääkiekko on jotain, mitä olen seurannut enemmän tai vähemmän koko elämäni ja tiivistinkin hieman (tahallisen) melodramaattisesti tuntemukseni Suomen voittopelistä erään fikkini noteihin:
"Tämän kirjoittaminen oli osaltaan terapeuttista, sillä pääsin käsittelemään traumaani siitä, miten nukuin tämän nimenomaisen pelin ajan. Olin herännyt viideltä aamulla, käynyt korvasienestämässä, matkustanut kaupungista toiseen ja sinnitellyt valveilla yhdeksään illalla. Jaksoin katsoa ensimmäisen erän, erätauon aikana nukahdin ja havahduin välillä puoliunitilaan kuullessani Mertarannan iloista huutoa. Lopullisesti sain kiskaistua itseni hereille vasta kun peliä oli jäljellä enää muutama sekunti, ja ensimmäinen ajatukseni olikin "Eih, miks niitten piti mennä voittamaan just nyt". Siinä hetkessä olo oli katkera, ontto. Häpesin sitä, miten olin antautunut makean unen pauloihin niinkin tärkeällä hetkellä. Aikani katselin kultajuhlia, yritin imeä tunnelmaa, yritin tuntea sitä iloa, jota minun kuului tuntea. Lopulta luovutin, sammutin television ja painuin pehkuihin tuntien itseni huonoksi suomalaiseksi muiden lähtiessä toreille, iloitessa, juhliessa."

Kesäkuun alussa oli Desuconin ja kuun lopussa olin pari viikkoa Kuopiossa töissä perheen firmassa. Niihin aikoihin sain tietää, että Hatari oli tulossa syksyllä Suomeen. En ollut ikinä käynyt keikalla, mutta sinnehän oli aivan pakko päästä. Lievästi ironista oli, että perheemme Islanninmatkaa oltiin ajoittamassa juuri samaan aikaan, mutta onneksi lopulta kaikki järjestyi sopivasti.

Kesädesun perjantaille tekaisin Ashin Banana Fishistä. Tein vain vihreän ruutupaidan itse, paidan ostin uutena miestenosastolta ja farkut kirpparilta, revin itse. Molemmille on tullut käyttöä myös cossin ulkopuolella. Asu oli rento ja ihan kiva muutenkin.

Jo toinen FMA-cossi samaan vuoteen, eli Greedling, näki päivänvalon Desuconin lauantaina. Tätäkään en oikeastaan päättänyt itse, vaan myönnyin vain siskon, joka oli perus Ling, suunnitelmaan. Oli hauskaa olla tavallaan saman hahmon kaksi eri puolta, tai paremminkin eri hahmo samassa kehossa. Tässä harmittaa vain se, että peruukin otsatukka näyttää paljon huonommalle kuin Lingin peruukin, vaikka ne molemmat ovat omaa kädenjälkeäni...

Heinäkuu kului ollessani töissä ulkoilmamuseossa museo-oppaana. Työ jännitti etukäteen, koska sitä varten piti tietenkin omaksua paljon tietoa museosta ja sen historian laajemmasta kontekstista. Ensimmäinen opastus oli aivan hirveän jännittävä, sillä tutustumispäivästä oli jo hetki, enkä itsekään täysin muistanut, mitä kaikkea museossa oli. Ja jotta se ei olisi ollut liian helppo, sattui se olemaan englanniksi. Vedimme kierroksen poikkeuksellisesti yhdessä yhtä jännittyneen työkaverin kanssa, ja aika räpellystä se oli. Ainakin sen jälkeen oli helpompi taas lähteä vetämään normaaleja kierroksia, ja ajan myötä kaikki alkoi jo sujumaan automatiolla. Kävijät olivat pääpiirteittäin erittäin mukavia eikä hankalia tilanteita syntynyt, mikä johtui varmaan osin siitä, ettei opastuksista ja sisäänpääsystä tarvinnut maksaa. Joka tapauksessa kuukausi tarjosi arvokasta kokemusta ja lisäsi luottamusta omiin kykyihini, vaikka se ei pahemmin lompakkoani lihottanutkaan.

Heinäkuun aikana oli myös Nekocon Kuopiossa, jossa käytimme vanhoja asujamme. Olimme jälleen parikisaamassa saman sarjan hahmoilla, ja nyt sijoituimme toisiksi, oli kivaa <3

Elokuussa aloin hiljalleen palailla opiskelun pariin ja kävin yliopistolla lueskelemassa filosofiaa, sillä olin reputtanut pakkofilosofian tentin joulukuussa. Tentti meni tällä kertaa onneksi läpi ja herkulliset opintopisteet löysivät kotiin. Elokuun aikana käytiin myös siskon ja kaverin kanssa Linnanmäellä, mikä oli hauskaa. Edellisestä kerrasta oli jo kuusi vuotta, ja nyt minut pakotettiin uskaltauduin menemään niihin kaikista pelottaviimpinkin laitteisiin. Ukko oli aivan hirveä, Taiga oli hyvä.

Syyskuu alkoi jälleen Traconilla. Uutena sinne valmistui Majima Goro Yakuza-pelisarjasta. Ironista tässä oli se, että vaikka olen ihan inessä Yakuzassa, en ole pelannut juuri mitään, vain osan Zerosta... Nyt joulun alla sain vihdoin oman pleikkarin ja voin upota rauhassa mafiamaailmaan. Majimassa korjattavaa löytyy peruukista ja kengänkärjistä. Siirtotatuoinnit olivat uusi kokemus ja osoittautuivat käyttökelpoisiksi, joskin ärsyttäviksi irroittaa. Cossi on kiva kokonaisuus, kuvia siitä vain on vähänlaisesti. Kesällä on tiedossa lisää käyttöä.

Syyskuun 20 päivä koitti sitten vihdoin se, mitä oli kolme kuukautta odottanut, eli Hatarin keikka. Koko päivä tuntui aivan epätodelliselta jo senkin vuoksi, että kyseessä oli tosiaan ensimmäinen keikkani. Edes Nosturin surkeat järjestelyt eivät onnistuneet latistamaan tunnelmaani, vaan koko tapahtuma ja sen jälkeiset päivät olin yhtä hymyä. Nyt ymmärrän, miksi ihmiset käyvät keikoilla ja miten mahtavalta tuntuu nähdä suosikkinsa ilmielävänä, vain noin kymmenen metrin päästä. Wow.

Muutama päivä tämän jälkeen lähdimme Islantiin, jonka tarkempi matkakertomus upeine kuvineen löytyy täältä. Yksinkertaistettuna oli hauska matka ja lampaiden määrä jaksoi hämmästyttää aina uudestaan. Matkalla täytin 21 vuotta ja sen jälkeen oltiin jo lokakuussa menossa. Opiskelujutut eivät juuri edenneet mihinkään alkusyksystä, mikä johtikin tiuhaan aikataulutukseen loppuvuodesta. Lokakuun aikana käytiin shoottaamassa Ashia ja marraskuussa vietettiin siskon ja kaverin kanssa jo kauan suunnitelmissa ollut Twilight-maraton -viikonloppu. Oli hauskaa roastata leffoja yhdessä ja katsoa se viimeinen viimeinkin. Mielenkiintoista on, miten voidaan oikeasti käyttää joku kaksi tuntia elokuvaan, missä ei tapahdu yhtään mitään (eli kunniamaininta Epäilys-elokuvalle)

Marraskuun lopussa käväistiin vielä siskon kanssa Kumakumaconissa pitämässä cossiohjelmaa ja joulukuun alussa sisko tuli luokseni mafiateemaisille sitseille ja Linnan juhlia katsomaan. Aloimme samalla uudelleenkatsomaan Kuroko no Baskettia alusta ja yllätyimme siitä, miten se olikin niin hyvä. Nyt on sitten knb taas meillä in. Seuraavana viikonloppuna mentiinkin jo taas Helsinkiin keikaa katsomaan, tällä kertaa Beast In Blackia, jolla oli lämmittelijänä Lordi. Aloite tähän tuli siskolta, joka rupesi ensin bändiä kuuntelemaan, ja tartutti sen sitten minuunkin. Keikka oli mahtava tunnelmaltaan ja oli ihan hauska nähdä Lordikin. Nyt on sitten molemmat tärkeimmät Euroviisuesitykset nähty.

Joulukuussa aika meni muutoin kouluhommia tehdessä ja joululahjoja valmistellessa. Muutaman ostojutun lisäksi tein perheelle lautapelin ja kirjoitin kuusi satua sisältävän satukirjan. Lisäksi kirjoitin siskolle pari vähän toisenlaista juttua ja etenkin alemman kanssa oli vähän liian hauskaa. Uteliaille tiedoksi, että nämä löytyvät myös netistä, jos arvaa mistä etsiä.

Joulu sujui taas mukavasti ja nyt on jo mukavan huoleton olo, kun opiskelut ja muut eivät ole pyörineet päässä vähään aikaan. Uusi vuosikymmen kurkkii jo ovella, mikä on aika hurjaa. Se voi tuoda tullessaan ties mitä, mutta toivotaan parasta kaiken suhteen, sillä mitä muutakaan voisi.

Keisuke WIP

Käytin Keisukea Yukiconin sunnuntaina ja hetken ajan Frostin perjantaina. Asu on hyvin casuaali. Vaatteita mistä valita oli paljon, mutta en silti pähkäillyt kauaa vaan päätin tehdä Legend-leffoissa nähdyn keltaisen hupparin. Valitsin sen siksi että se on jokseenkin tunnistettava, tarjosi edes hieman haastetta ja siksi että halusin sen osaksi omaakin vaatekaappiani.

Tämä 4 stagen muotiluomus olis kyllä ollu niin kamala että jo melkein hieno vaihtoehto

Tein hupparin jo hyvissä ajoin ennen talviconeja marraskuussa, ja käytinkin kylmimpinä kuukausina sitä ahkerasti sen lämpimyyden ja mukavuuden vuoksi. Keltainen college on tilattu kankaitacomista.

Väljän mallisessa perusmuodossa ei ole muuta erikoista kun tuplaolkasaumat edessä ja päällä

 Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein hupun, eikä minulla ollut siihen kaavaa. Seiskaluokallakin kun tehtiin huppareita, ja sai valita tekeekö hupun vai kauluksen valitsin kauluksen. Enkä muuten helppouden vuoksi, vaan siksi että kaikki muut tekivät hupun ja halusin olla erilainen... Onneksi en ole enää 13.

Näinkö niitä huppuja tehdään vai miten häh

 Huppu on edestä kaulusmainen. Tein siitä kaksinkertaisen, ja koska kangas on paksua on huppu erittäin paksu. Tein eteen koristeläiskän mustasta collegesta. Nyöri kulkee sirkkojen läpi, joita kiinnitin myös ensimmäistä kertaa. En vielä omistanut vasaraa ja käytin niiden paikalleen hakkaamiseen metallista scho-ka-cola -rasiaa. Ei toiminut ihan täydellisesti, joten sujautin saumakohtaan varmuuden vuoksi vähän kangasliimaa, etteivät sirkat irtoilisi.

Lopuksi kiinnitin hupun ja lisäsin resorit hihoihin ja helmaan.

Frostin perjantaina housuina minulla olivat tavalliset mustat pillifarkut, mutta Yukiconiin halusin jotain sopivampaa, joten luonnollisesti päätin tehdä nahkahousut. Oikeasti Keisuke ei hupparinsa kanssa käytä sellaisia, mutta sain tämän riemukkaan idean 2 stagesta, jossa sellaiset jalasta löytyvät. Lisäsyynä juuri tähän valintaan on se, että voin käyttää housuja myös tulevaan Majima-cossiini.

ahh

Siinä vaiheessa kun ompelin housuja tein myös kohtuullisella kiirellä Ryuu-cossia, enkä ole siksi jaksanut ottaa housuista erikseen kuvia. Eipä niissä sinällään mitään ihmeellistä olekaan, tavalliset housut vaan mutta joustavasta tekonahasta, ehkä jopa liian joustavasta, mutta eivätpä ainakaan kiristä.

Kengät ostin alennusmyynnistä cittarista periaatteella "kyllä Keisuke voisi näitä käyttää"

Koska minun oli tarkoitus olla Takumiani pidempi, lisäsin kenkien sisään kantapään alle pari kerrosta sentinpaksuista softispalaa. Ne joustivat hauskasti kävellessä.

Peruukki on taas coscraftista, malli Saiyan värissä pale yellow blonde. Päädyin tuttuun ja turvalliseen värisävyyn, mutta Keisuken kuontalon väri vaihtelee blondin, keltaisen ja ruskean välillä sen mukaan, mitä stagea käyttää referenssinä. Omani väri muistuttaa ehkä eniten 5 stagea. Kampaustyylissä pyrin legendien ulkomuotoon, mutta ei tämä karvalapsi kyllä täydellinen ole. Seuraavaa kertaa varten voisi vielä tuunata.

Saatuani peruukin muokattua oli pakko tehdä vähän meikkitestiä. Kulmakarvat ovat avainasemassa.

Muutin silmänrajauksia suoremmiksi Yukiin mennessä

Valmis kokonaisuus Yukiconissa

Asua oli mukavaa tehdä ja pitää päällä, mikä etenkin Yukiconin väsymyksessä oli siunaus. Keisukea oli mukavaa cossata tietysti myös siksi, että tämä on hahmona minulle niin rakas.

Yukicon 9.-10.3.2019

Tämänvuotinen Yukicon oli erittäin opettavainen coni, sillä se muistutti siitä, miksi asiat pitäisi todellakin hoitaa ajoissa eikä viimeisellä mahdollisella hetkellä. Yöunien karsimisen ei pitäisi olla mikään maaginen vaihtoehto, jolla aikaa saa taiottua silloin kun sitä ei ole, ja sen vaihtoehdon käyttäminen on silkkaa typeryyttä ja itsensä vihaamista. Olimme conissa sekä cossikisaamassa että pitämässä ohjelmaa ja selvisimme molemmista lopulta ihan kunnialla, mutta ärsyttää silti oma ylioptimistisuus aikataulutuksen suhteen sekä siitä aiheutuneet seuraukset.

Perinteisesti perjantaina olemme käyneet jo conipaikalla rannekkeenlunastuksessa ja Helsingin keskustassa syömässä, mutta vaikka olimme nyt melko aikaisin liikkeellä, ei meillä ollut varaa käyttää aikaa sellaiseen, vaan meidän piti suunnata suoraan majoitukseen mummolaamme Vantaalle, sillä mikään ei ollut vielä valmista viikonloppua varten.

Tässä vaiheessa sisko oli valvonut koko edellisen yön silmiään ummistamatta ja minä taas olin nukkunut kahtena edellisenä yönä viisi tuntia kumpanakin, mikä on minulle erittäin vähän. Ennen varsinaisen cossipajan aloittamista sisko otti nopeat 20 minuutin torkut, ja sittenpä alettiin hommiin. Sisko maalasi ja kokosi propit, maalasi kenkänsä ja kiinnitti niihin valkoiset laput. Minä päättelin langat useammasta vaatteesta, säädin nyörit oikeaan mittaansa ja kiinnitin ne, ompelin kiinni kymmenen nappia ja kahdeksat hakaset sekä stailasin siskon peruukin ja lisäksi kiinnitettiin rusetit ja niihin tulevat sydämet siipineen paikoilleen.

Voi kuulostaa siltä että eihän tuossa nyt niin paljon tekemistä ole, mutta juuri sellainen asenne johtaa tällaisiin kiipeleihin. Kaikessa menee kauemmin kuin luulisi, sillä kaikki vaatii sovittamista, kokeilemista ja pohtimista eikä huonosti nukkuneen toimintatehokaan ole parasta mahdollista tasoa.

Lupasin, etten mene nukkumaan ennen siskoa, sillä olen yleensä aina se, joka saa oman asunsa valmiiksi ensimmäisenä, ja myös painaa päänsä tyynyyn ensimmäisenä joka coni-iltana. Cossikisaajina meidän piti olla conipaikalla normaaliin verraten hyvin aikaisin, ja aamuun tarvittiin aikaa meikkaamiselle ja matkustamiselle. Pääsimme nukkumaan vasta kun puoliyö oli jo kauan sitten ohitettu, joten unet jäivät 2,5 tunnin mittaisiksi. Tämä ei todellakaan siis ollut erityisen juhlallista, etenkin kun muistaa sen, että mitään riittäviä unia ei ollut aiempinakaan öinä nukuttu.

Saavuimme kisan ilmoittautumisen vuoksi conipaikalle ennen kuin ovet olivat auki tavallisille kävijöille. Napattuamme ohjelmanpitäjäbadgemme ja ilmoittauduttuamme kävimme vielä kaupassa hakemassa evästä myöhemmäksi, sillä emme halunneet lähteä loskaan rämpimään enää sen jälkeen, kun cossit olisivat päällä niiden likaantumisen pelossa (ja laiskuuden vuoksi myös, myönnetään).

Ennen ryhmäkisan tuomarointia oli ihan hyvin aikaa silittää ja pukea cossit ja peruukit päälle. Cossasimme yhdestä lempisarjastamme, eli Binan Koukou Chikyuu Bouei-bu Love!sta, minä olin vaaleanpunainen Zao Ryuu ja sisko taas Yufuin En.

Lisää rakkautta maailmaan, kiitos!

Tuomaroinnissa suurimpana erona aiempiin, joskin rajallisiin kokemuksiimme oli se, että tuomarit istuivat koko tuomaroinnin ajan pöytänsä takana, eivätkä tulleet lähemmäs katsomaan ja tutkimaan materiaaleja ja työnjälkeä. Tämän vuoksi tuomareista jäi vähän etäinen mielikuva, minkä vuoksi conin jälkeen pyytämämme palautteen positiivisuus yllätti. Mainitut korjauskohdat tunnistimme myös itse.

Tuomaroinnin jälkeen mietimme pari yhteisposeerausta ja kävimme pakollisessa kisaajakuvauksessa. Kun lähdimme sieltä, oli Messukeskus jo kerennyt täyttyä conittajista. Usein Yukiconien yhteydessä kuulee puhetta siitä, miten paljon lapsia paikalla on, mutta nyt se, miten nuori kävijäkunta onkaan vasta konkretisoituikin vahvasti, kun oli koko aamun ensin viettänyt täysi-ikäisten seurassa. Yritimme käydä pyörähtämässä myyntipöydillä, mutta ruuhka oli niin tiheä, ettei siitä mitään tullut. Päätimme yhteistuumin luopua aikeestamme, ja molempien yhteinen tunne siinä hetkessä oli "Oon liian vanha tänne".

Kiertelyn sijasta yritimme etsiä paikkaa, jossa saisimme otettua kuvia toisistamme. Löysimme neutraalin seinän, jossa saimme napsaistua pari kuvaa, ennen kuin sen eteen tultiin istumaan.

Siirryttiin vähän toiseen paikkaan sitten, missä kuvien räpsintä saattoi jatkua.

Jos väsymyksestä jotain positiivista haluaa hakea niin ainakin se oli Enille hahmouskollista

"This looks suprisingly good on me!"

Jossain vaiheessa uskaltauduttiin ruuhkasta huolimatta taidekujalle. Siellä näin yhdessä pöydässä korvakoruja ja yhtäkkiä muistin että niin, minullakin pitäisi muuten olla korvakorut. Muistin ne vielä edellisenä iltana ja olin pannut ne turvaan lompakkooni, joten ne olivat onneksi mukana, ja napautinkin ne korviini heti asian muistettuani, mutta ärsytti silti vietävästi. Pikkuasiahan ne kokonaisuudessa ovat, eivätkä ne varsinkaan tuomaroinnissa olisi mitään muuttaneet, mutta sijaintinsa takia ne eivät todellakaan ole mikään merkityksetön pikkuasia, sillä pää nyt on sellainen alue joka näkyy joka kuvassa.

Onneksi muistin asian sentään keskellä conipäivää, enkä sen jälkeen.

Ennen cossikisojen alkua kävimme nakertelemassa eväitämme bäkkärillä. Juontaja kävi kyselemässä juonnonsa sisällöstä kohdallamme, ja sisko kertoi proppinsa kanssa edellisenä torstaina käyneestä "pienestä" styroksin syöpymiskatastrofista, mikä sitten päätyi myös lopulliseen juontoon. Juontaja oli ihanan huumorintajuinen ja muutenkin kohtaamisesta jäi todella hyvä mieli.

Aikaa riitti vielä, joten lähdimme taas bäkkäriltä tutkimaan paikkoja. Conissa oli ensimmäistä kertaa kuvaustaustoja, ja pitihän niitä nyt kerran kokeilla.

Kuvailimme vielä hotellin aulassakin, kun sinne nyt kerta sai tällä kertaa mennä. Valotus nyt ei ehkä ollut kuitenkaan mikään paras.

Palasimme takaisin bäkkärille hyvissä ajoin. Meille kerrottiin tarkasti, miten kisa etenisi ja missä kohtaa lavaa piti poseerata. Kun kisan alkaminen oli jo lähellä, asettauduimme jonoihin odottamaan vuoroamme. Jonossa ilmapiiri oli hyvä, ja muutaman muun kisaajan kanssa tuli myös vaihdettua pari sanaa.

Svingi ja Kingi ottamassa rennosti bäkkärillä

Lavalle meno alkoi jännittää vasta siinä vaiheessa, kun olimme jo niin lähellä sitä, että verhojen takaa pystyi näkemään sinne ja meitä ennen oli jäljellä enää yksi pari. Sitten meidät juonnettiin sisälle, ja astuimme lavalle juuri niin kuin olimme suunnitelleet. Siinä hetkessä tuntui siltä, kun oma kuulo olisi kadonnut kokonaan, en kiinnittänyt ennalta valitsemaamme musiikkiin mitään huomiota ja juontajan puheesta erotin ainoastaan sen, milloin hän puhui ja milloin lopetti. Yleisön reaktiosta ei ole mitään hajua. Tunne oli jännä, mutta varsinaisesti lavalla olo ei ollut pelottavaa tai mitään sellaista, hyvin tavallisesta poikkeava tilanne vain, kun edellisestä kerrasta oli jo kolme vuotta.

Loppujen kisaajien ja väliaikashown jälkeen julistettiin voittajat, ja tiesimme jo muut kisaajat läheltä nähtyämme, että sarjassamme oli varmasti kolme meitä parempaa ryhmää, ja niin olikin. Sijoittumattomuus ei harmita, vaan pikemminkin saimme tästä kokemuksesta lisää intoa lähteä mukaan tuleviin cossikisohin.

Kisojen jälkeen emme jääneet paikalle enää pitkäksi aikaa, koska sen lisäksi, ettei meillä ollut enää tehtävää conipaikalla, kuumotteli mielessä jo seuraavan päivän luento ja etenkin se, ettei se ollut vielä missään esittelykunnossa. Kävimme kuitenkin pienen hetken istuskelemassa green roomissa.

Sydänfiltterit sopivat täydellisesti teemaan

Tosi nätteinä täs

Yksi asia, joka jatkui muuten koko päivän läpeensä, oli En-vitsit, johtuen tietenkin tuosta siskon cossihahmon suomalaisittain hulvattomasta nimestä. Tämähän siis tarkoitti sitä, että aina kun jompikumpi sattui sanomaan sanan En, tai edes sanan, jonka lopussa oli En, seurasi siitä jonkinasteinen kulmienkohottelu tai vastaava velmuilu. "Otatko vielä vettä" "En. Heh." En tiedä voinko edes kutsua En-vitsejä vitseiksi, kun väsyneet aivomme eivät saaneet niistä irti juuri mitään oikeasti hauskaa. Päivän lopussa fiilikseni olikin siis hyvin vahvasti se, että jos kuulEn vielä yhdenkin En-vitsin En vastaa seuraamuksista.

Ehdottomasti yksi parhaista hetkistä conissa oli, kun pääsimme lauantaina päivän päätteeksi mummolassa saunaan puhdistumaan ja rentoutumaan. Sen jälkeen oli edessä tietenkin se luennon viimeistely. Avasimme powerpointtimme ja aloimme käydä sitä läpi, kirjoittaa ylös pointteja joita ei vielä ollut siihen kirjattu. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului tehdä luento valmiiksi ja mennä sitten nukkumaan, mutta tajusin jonkin aikaa sen parissa puurrettuamme, ettei meillä ollut siihen enää tässä vaiheessa riittämiin voimia, ja jos olisimme yrittäneet vääntää sen väkisin valmiiksi senhetkisessä mielentilassa, siihen olisi mennyt niin paljon aikaa että olisimme voineet heittää hyvästit nukkumiselle. Päätimme siis ensin nukkua kunnolla ja viimeistellä luennon sitten aamulla. Nukuimmekin peräti seitsemän tuntia, mikä tuntui taivaalliselta, mutta ei tietenkään riittänyt kuittaamaan rästissä olevia univelkoja.

Aamulla heti herättyämme emme löytäneet voimia tehdä luentoa, ja asiaa hetken mietittyämme päädyimme ratkaisuun, että lähdetään conipaikalle vähän aiemmin kuin suunnittelimme ja mennäänkin green roomiin tekemään luento valmiiksi. Koska ohjelmamme, eli siis Initial D:hen keskittynyt Takumi, vuoristoteiden kuningas, alkoi vasta kello 14:00, meillä oli siihen varaa. Ennen lähtöä vedettiin päälle cossit peruukkiani ja siskon kenkiä lukuun ottamatta. Nekin olivat tietysti Initial D:stä, minulla Takahashi Keisuke ja siskolla Fujiwara Takumi.

Ei paljoa hymyilytä ku pitää olla jossain muualla ku auton ratissa

Conipaikalle jälleen saavuttuamme ensimmäinen asia, minkä teimme oli piipahdus pukuhuoneeseen, jossa pistin peruukin päähäni. Sieltä lähdimme conikaraokeen, jossa oli onneksi vain hyvin lyhyt jono sen juuri auettua. Emme olisi muuten menneet, mutta edellisenä päivänä karaokekappalelistaa tarkistessaan sisko oli löytänyt sieltä jotain, minkä laulamisesta olimme jo pari conia haaveilleet, nimittäin eurobeattia. Jos olisimme päättäneet ensin viimeistellä luennon, ja sitten mennä laulamaan, emme olisi varmastikaan kerenneet, sillä silloin sitä luentoa olisi vain tullut hierottua juuri se 10 minuuttia pidempään. Oli varsin hauskaa päästä viimein hoilottamaan tuttua kappaletta conikaraokeen, vaikka äänenvoimakkuus olisi voinut olla suurempikin.

Luennon alkuun noin tunti

Karaokesta siirryimme green roomin rauhaisaan nurkkaan. Tänä vuonna se oli paljon edellisvuotta suuremmassa tilassa, joka oli oikein viihtyisä pehmeine sohvineen. Tässä vaiheessa luennon alkuun oli vielä yli kaksi tuntia aikaa, joten mitään paniikkia ei ollut. Avasimme läppärin ja aloimme hommiin. Lisäsimme vielä muutaman dian, täytimme olemassaolevia ja erityisen paljon tekemistä riitti kuvien etsimisessä. Fiilis oli hyvä, mutta kun alkuun oli enää tunti aikaa alkoi toden teolla kuumottaa. Viimeinen dia lisättiin kun luennon alkuun oli enää vartti. Mikäli sitä aikaa olisi ollut enemmän (eli siis toisin sanoen mikäli olisimme osanneet hoitaa hommat ajoissa) olisi lopullinen esitys ollut ulkomuodoltaan hiotumpi ja ehdottomasti järjestykseltään loogisemmin etenevä. Eniten harmittaa se, että koska emme kerenneet käydä esitystä lopullisessa muodossaan kunnolla läpi ennen itse luentoa, huomasimme vasta yleisön edessä puhuessamme, että ensimmäisissä dioissa mainitaan henkilöitä ja asioita, jotka esitellään vasta myöhemmin. Tämä ei varmaan häirinnyt niitä, joille sarja oli tuttu, mutta paikalla oli viittauskartoituksemme mukaan paljon myös sellaisia, jotka eivät olleet siihen sen enempää tutustuneet, eivätkä siten varmastikaan saaneet luennon alusta irti niin paljoa kuin olisivat järkevämmällä diajärjestyksellä saaneet.

Luentosalimme edellinen ohjelmanpitäjä meni hieman viidentoista minuutin siirtymäaikamme päälle, mutta aikaa oli onneksi riittävästi siihen, että pystyimme katsomaan esityksemme toimivuuden nopeasti läpi. Varsin mielenkiintoista oli se, että salivänkäriä ei ollut paikalla missään vaiheessa, sillä edellisvuonna oli ollut ja ilmeisesti niin olisi pitänyt olla tänäkin vuonna. Yleisöä saapui lopulta ihan mukavasti paikalle, ja onnistuimme selvästi houkuttelemaan paikalle sitä vähän vanhempaa coniväkeä lapsosten sijaan, niin kuin olin uumoillutkin.

Epäloogista järjestystä lukuunottamatta luento meni pääpiirteittäin hyvin, vaikka parissa kohtaa tulikin sellainen olo että öö, mitä tästä pitikään sanoa. Ehdottomasti paras tunne oli, kun sai yleisön muutamaan otteeseen nauramaan, sillä luentomme ei ollut tarkoituskaan olla mikään asiallinen väitöskirjanesittelytilaisuus, vaan viihdyttävä ohjelma viihdyttävästä sarjasta. Käytimme ohjelma-aikamme melko hyvin, 75 minuutin ajasta jäi noin viisi minuuttia jäljelle. Positiivista palautetta saatiin paikan päällä ja myöhemminkin, mutta kuitenkin mieltä kaihertaa se, että jos olisimme hoitaneet kaiken ajoissa, olisi luento ollut vielä sujuvampi ja hiotumpi kokonaisuus.

Puuhastelin luentoa varten kaikennäköistä pientä kivaa, ja esimerkiksi tämän päivämäärien mukaan eurobeatkappaleita luovan generaattorin väsäsin jo viime kesänä.

Luennolla hörpittiin veden sijaan Driver's Energy ja Motor Oil- energiajuomia koska ihan liian hauska juttu

Luennonpidon jälkeen olo oli auvoisa. Jäljellä ei ollut enää mitään velvollisuuksia ja cossiemme mukavuuskin oli huippuluokkaa. Vietettiin loppuconi hyvin rennoissa merkeissä, otettiin kuvia ja nautittiin siitä että kaikki oli nyt hoidettu.

 

Nice.

Otin mukaan vanhan Nokia 3310-kännykkäni siitä ilosta, että sillä voisi pelata matopeliä, mutta unohdin ladata sen enkä ottanut latausjohtoakaan mukaan, joten se jäi pelkäksi propiksi...

Kun tuntematon numero on puhelinmyyjä joka vetää monen minuutin monologia mutta oot liian kohtelias lyömään luurin korvaan

Sleepy speed bois

gasp

Käytiin myös bäkkärillä napsimassa vähän ilmaista evästä. Tarjolla ollut sekamehu herätti hilpeyttä, sillä sitä oltiin laimennettu päivän kuluessa vedellä niin paljon, että jos sitä olisi juonut silmät kiinni niin ettei hentoa punasävyä olisi havainnut, ei mitään eroa veteen olisi huomannut.

Maailman laihin sekamehu

Kawaii~

Naamanvaihtofiltterillä saa kyl hulvattomia otoksia

Myös eväät valittiin teeman mukaan

nom nom

On se kyl jännää päästä ilmatteeks coniin vaan siks et käy noin tunnin hölöttämässä yleisölle ihan mitä lystää. En valita.

Ei menty päättäjäisiin mutta oltiin kuitenkin paikalla lähes viimeiseen asti. Paluujunamatkalle, jonka vietimme Lappeenrantaan asti yhdessä, meillä oli onneksi kahden hengen työskentelyhytti, jossa sai pälättää ilman pelkoa muiden matkustajien häiritsemisestä. Mietittiin yhtä meillä olevaa luentoideaa ja siitä vähän enemmänkin innostuttuamme päätettiin ihan ennätysajassa (valehtelematta tyyliin minuutissa parissa, eikä asiaa oltu aiemmin mietitty yhtään) että mitä cossataan kyseisestä sarjasta sitten ku pidetään luentoa. On vaan ihan liian hauskaa pitää luentoa asiaan liittyvät cossit päällä.

Mutta niin, lopputuloksena todettakoon että tästä conista opimme sen, että on erittäin huono idea mennä cossikisaamaan ja pitämään luentoa samaan coniin, jos sekä cossit että luento eivät ole valmiit jo reilusti etukäteen. Sen jälkeen kun on pitänyt uutta cossia päällä ensimmäistä kertaa huomaa yleensä vähintään muutaman asian, jotka voisivat olla paremminkin. Ideaalitilanne kisaan lähtiessä olisikin se, että pukua on jo pidetty, nämä virheet havaittu ja korjattu. Tämä olisi hyvä pitää mielessä tulevaisuuden kisoja varten. Vaikkei olisikaan menossa kisaamaan, olisi myös oikeasti tavoiteltavan arvoista, että conimajoitukseen jäisi tehtäväksi korkeintaan sitä lankojen päättelyä, sillä siinä vaiheessa kun kello on jo lyönyt keskiyön ja yhä vaan pitää puurtaa, ei hauskaa ole kenelläkään.

Kiitos conista etenkin niille ihanille jotka tuli kattomaan luentoa!

Seuraava coni on Desucon. Suunnitelmat löytyisi kaikille kolmelle päivälle ja täysin varma olen siitä, että lauantaina ja sunnuntaina pääsen paikalle, perjantai on vähän epävarma vielä mutta toivotaan senkin suhteen parasta.