Desucon Frostbite 24.-26.1.2020

Frosti sai kunnian olla vuosikymmenen eka conini. Kuten tavallista, matkasin Lahteen perjantaina junalla. Olimme siskon kanssa perillä varsin ajoissa ja hotellilla päivän cosseihin laittautuminen sai alkaa. Kävimme vielä ennen conipaikalle lähtöä syömässä myöhemmin saapuneen kaverin kanssa, joten emme viitsineet heti laittaa peruukkeja päähän ja ilman niitä cossimeikit ja -vaatteet olivatkin varsin upeat. Tyylin olisi vielä kruunannut peruukkisukka päässä mutta valitettavasti se jäi nyt tapahtumatta.

Lopulta pääsimme Sibbetalolle. Koska cosseistamme eli JJBA:n pikku-Diosta ja Jonathanista on jo paljon hyviä kuvia, emme pitäneet mitään varsinaista photoshoottia, mutta tietenkin jokunen kuva räpsäistiin. Vaikka emme olleet paikalla kauaa, tuli muutama pyytämään kuvaa ja pääsimme muunmuassa osaksi hienoa perhepotrettia, jossa oli myös Giorno ja vanhempi Jonathan. Oli kivaa ja kannatti vaivautua perjantaicossaamaan.

Tässä kuvassa on kaunis energia,

Onnellinen vauvaperhe

Nämä pienokaiset ovat rakkaimmat cossimme, joten jo pelkästä niiden päälle vetämisestä tulee hyvä mieli, mutta nyt pidemmän tauon jälkeen huomasin, että uusi kauluspaita olisi nasta juttu, sillä kitsastelin aikoinaan kankaan kanssa ja paita on vähän liian lyhyt niin helmastaan kuin hihoistaankin.

Kyaa~

Palasimme kaupan kautta hotellille valmistautumaan seuraavaan päivään. Kaveri teki inventaariota taidekujapäiväänsä varten, itse kihartelin peruukkiani hieman lisää. Minulla ei muuta tekemistä seuraavan päivän cossia varten ei ollut, joten autoin sitten siskoa oman peruukkinsa kanssa, tämä kun oli hieman epätoivoinen sen suhteen. (Älkää leikatko peruukkeja aamuyöllä)

Aamulla kaveri lähti aikaisin laittamaan taidekujapöytäänsä kuntoon ja me jäimme laittautumaan. Lauantain cossit olivat Neon Genesis Evangelionista, minulla Misato ja siskolla Ritsuko. Teeman vuoksi satunnaistoistolla laittautumisen taustalla soinut Scorpionsin Send Me an Angel herätti meissä hilpeyttä. Ulkona tunnelmat olivat ankeammat, sillä tuuli oli varsin voimakas. Sen ansiosta oli siis myös ihastuttavan kylmä ja peruukkien aggressiivinen tuulessa lepattaminen rasautteli hermojamme.

Piilarit päässä

Conipaikalla kävimme ensiksi vilkaisemassa kaveria taidekujalla, mutta jo tässä vaiheessa ruuhkaa oli kertynyt, joten emme käyneet lähempänä tukkimassa paikkoja. Sen sijaan kiertelimme conipaikkaa. Ei tarvinnut kovin kauaa olla paikalla, että conin hitticossi oli selvillä. Melkein minne vain katsoi, oli jossain Kimetsu no Yaiban Tanjirou. Lopetin laskemisen viiden eri Tanjiroun kohdalla, mutta olisipa kyllä ollut hauskaa nähdä kaikki yhteiskuvassa.

Myyntipöytäsalissa käytiin suurin piirtein ainoalla pöydällä, joka meitä siellä kiinnostaa eli Worblakaupan tarjontaa katsastamassa. Sisko osti valkoisen putkilon ja lisäksi kokeiluun lähtivät crystal art -rakeet, joista voisi koettaa erinäisiä jalokiviä väsätä.

Jossain välissä päätimme käydä katselemassa taidekujan tarjontaa. Päädyissä pystyi vielä ihan mukavasti kävelemään, mutta kujan keskiosa oli niin tukossa että emme edes yrittäneet sen läpi vaan kiersimme alakautta katsomaan toista päätyä ja katsastimme keskiosan vasta myöhemmin päivällä. Tällä kertaa kujalta ei tarttunut mukaan mitään.

Nälän kasvaessa oli pakko uskaltautua ulos tuulihelvettiin. S-Market Ankkuri oli varmasti korttelin verran kauempana Sibbetalosta kuin kesällä, voisin vaikka vannoa. Kiikutimme evästä myös taidekujalle ja pöperömme puperrettuamme päätimme että kai se oli pakko mennä taas sinne ulos ottamaan vähän kuvia. Pysyttelimme Sibben etupuolella, jossa tuuli ei ollut ihan niin paha ja josta pääsi nopeammin luikkimaan turvaan sisälle.

 

Täytyy sanoa että olen todella tyytyväinen tähän takkiin.

Ritsukon labratakki on ollut autenttisesti käytössä kemian labrassa jo vuosia

Etukäteen meillä ei ollut suuria odotuksia siitä, saavatko cossimme osakseen huomiota, joten se, miten paljon ne ihmisiä kiinnostivatkaan, tuli yllätyksenä. Moni kysyi kuvaa ja kävimme myös pari pitempää keskustelua muun muassa erään irlantilaismiehen kanssa, jonka opetimme sanomaan suomeksi kiitos.

Jo ennen conia mietittiin että ois kiva käydä laulamassa karaokessa Cruel Angel's Thesis. Meillä olisi ollut siihen aikaakin ennen cossikisojen alkua, mutta karaokehuoneen lähellä oli siihen aikaan jotenkin erittäin tukahduttava ja hapeton ilma. Jonoakin oli eikä odotus olisi haitannut muuten mutta siellä ei vain olisi kestänyt olla niin pitkään, laulut jäivät siis välistä tällä kertaa.

Ajattelimme ensin, ettei sisätiloissa olisi mitään hyvää paikkaa kuvaamiselle, mutta sitten äkkäsimmekin sen klassisen valaistun portaikon. Valotus oli vähän haastava mutta siitä huolimatta tuli kivaa tunnelmaa kuviin.

 

We very pretty, lol

Olin ollut aamulla nopea cossikisojen paikkalippujen kanssa ja saimme paikat permannon etuosasta. Näkyvyys oli siis sen puolesta hyvä, mutta jotenkin juuri koko näkökentän täyttävä pimeyden keskellä kirkkaasti valaistu lava ärsytti silmiäni, mikä johtui varmasti osin siitä, että piilarit olivat olleet silmissäni jo jonkin aikaa ja ne ovat kertakäyttölinsseiksi paksut ja siten hieman epämukavat. Esityksien katsomista häiritsi siis se, kun teki mieli pitää silmiä jatkuvasti kiinni.

Suosikkiesitykseni ECG-karsinnoista oli Liisa ihmemaassa -pariesitys koska siinä oli hienosti liikettä, tarinaa ja luovia ratkaisuja. Se myös vei sarjansa voiton. "Hall cosplay"-kisa tarjoili myös kivannäköisiä asuja mutta jos konsepti halutaan järjestää jatkossakin samalla tavalla (kuka vaan voi mennä ilmoittautumaan kisaan jos on ajoissa paikalla) niin voitaisiinko sen nimi edes muuttaa joksikin muuksi, hall cosplay kun on kuitenkin konseptina täysin erilainen (osallistujat etsitään, eivät ilmottaudu itse). Pliis? Parasta kyllä mielestäni näin cossaajana, joka haluaisi kisata, olisi etukäteisilmoittautuminen ja sitten peruutuksien sattuessa varasijojen tai täydennyshaun käyttö.

Kisan väliaikashow oli JoJon vitosparttiaiheinen ja yhdisteli videota ja lavaesiintymistä. Kokonaisuus oli toimiva ja hiottu, tykkäsin. Aika jännää on kyllä se, miten tunnetuksi sarjaksi JoJo onkaan kasvanut Suomessa muutamassa vuodessa. Katsoin itse ensi kertaa vuonna 2015 siihen mennessä ilmestyneet animet eikä siihen aikaan kyllä olisi vastaavanlainen esitys ollut varmastikaan yhtä suosittu.

Kisan aikana taidekuja oli pistetty kiinni ja saimme kaverimme nappaamaan meistä muutaman yhteiskuvan ennen kuin lähdettiin kohti hotellia.

"Siis arvaa mitä Shinji ja Asuka teki tällä kertaa"

Cosplayta kannattaa oikeasti harrastaa jo vain sen euforian vuoksi, minkä conin lauantai-illalla cossin pois ottaminen saa aikaan. Vapautuksen jälkeen Burger King kutsui kovasti ja kävimme hakemassa purilaiset hotellilla syötäviksi koska paikan yläkerran melutasosta oli pahoja muistoja. Illalla ei onneksi ollut mitään pakkaamista suurempia velvollisuuksia hoidettavaksi. Olo oli aika raato mutta jaksoin sentään lakata kynnet seuraavaa päivää varten.

Sunnuntain cosseina oli lisää JoJoa, eli olin nelospartin Tomoko ja sisko oli Mikitaka. Tälläkään kertaa en valitettavasti saanut hoivattavaksi omaa poikaa, koska kaverin Josuke-peruukki on ilmeisesti päätynyt roskikseen. On selvästi vaarallista jättää vanhempien luo mitään minkä haluaa säilyvän... Äiteilyä pääsin kuitenkin harrastamaan siinä muodossa että hotelliin kirjautuessa merkkasin siskon ja kaverin tiedot kategoriaan "mukana majoittuvat alaikäiset lapset" joten ei kai siinä sitten vastaanväittämistä, kun näin virallisesti on todettu että huollettavia ovat.

Cossia varten ostin edelliskerran jälkeen kirpparilta ballerinojen korvaajiksi ihan oikeat kengät, mikä oli mukavaa näin talvisäässä. Lisäksi vaihdoin vyön, kun torstai-illalla pakatessa tajusin että minähän itse asiassa omistan eurolla hankitun kirpparivyön, jonka solki on oikeamman muotoinen, ja saman tien sitten sprayasin sen kultaiseksi.

Kerkesimme conipaikalle juuri parahiksi niin että AMV-kisa oli pian alkamassa. Kisa oli kaikenkaikkiaan nautittava. Erityisesti mieleen jäi suomenkielinen FMA-video, jossa sanat sopivat uskomattoman hyvin sekä huumorivideot, joita oli ilahduttavan paljon. Tunnistin Death Note- AMV:n Pimpparauta-kappaleen heti ensitahdeista, koska sitä tuli kuunneltua joskus vuonna 2013 hieman liikaa, haha. Teemapalkinnon aihe eli 80-luvun musiikki oli erittäin kiva, mutta omaan makuuni kisaan olisi voinut mahtua vielä lisääkin kasarimusaa.

Tuuli oli tyyntynyt hieman edellispäivästä, joten ulos shoottaamaan meneminen ei ollut yhtä tuskaisa ajatus kuin silloin. Kuvaustuokio sujui iloisissa tunnelmissa.

Tuuli ja pitkät, suorat peruukit ovat aina yhtä hyvä yhdistelmä, ja Mikitakan kuontaloa saikin sukia joka välissä

Lämmittelyä

Klassinen Desun laivatausta houkutti, joten siirryimme sataman puolelle.

Huurteiset tolpat eivät houkutelleet istumaan mutta pakko niitä on aina johonkin käyttää

yo

Vapahtaja on saapunut

Lahden melussa menee itse kultakin välillä järki, etenkin jos sattuu olemaan yli-inhimmillinen olio

Päivän kuuma peruna oli taidekujajärjestely, jota oltiin muutettu edellispäivästä niin, että vapaan kiertämisen sijaan kuja piti käydä läpi yksisuuntaisen jonon kanssa. Jono täytti tehokkaasti koko sisäänmenoportaat ja näky sai miettimään uudelleen oman taidekujavierailumotivaationsa tason. Kaverimme päätti lähteä jonottamaan mutta minä ja sisko jätimme välistä. Edellispäivänä ruuhka oli tosiaan ollut sellainen, että siihen olisi toivonut jotain rotia, mutta tämä ratkaisukaan ei mikään täydellinen ollut ja kesti hyvän tovin saada kuja kierrettyä läpi. Ylipäätään olisi hyvä löytää taidekujalle toimivammat tilat, mutta Sibbetalon tälle asettamat rajoitukset ovat ymmärrettäviä.

Kaverin madellessa kujalla käytimme ajan hyödyksi ja haimme kaikille eväät kaupasta. Onnistuimme saamaan paikat pöydästä ja siihen sitten jämähdimmekin aika pitkäksi aikaa.

Päivän lähestyessä loppuaan suuntasimme pukuhuoneeseen vaihtamaan siviileihin. En kyllä pysty käsittämään, miten kukaan jaksaa lähteä cossi päällä kotimatkalle, etenkin jos se on yli tunnin mittainen. Kolme vuotta sitten frostissa tein juuri tämän, peruukkeineen ja piilolinsseineen, enkä vieläkään ymmärrä miksi.

Lähdimme katsomaan päättäjäisiä, jotka olivatkin alkaneet hieman etuajassa, mutta emme varmaan paljoa menettäneet. Huumori oli taas laadukasta ja kunniavieras, jonka olemassaolon muistimme tyyliin vasta sunnuntaina, oli herttainen. Käsiteltävä aihe päättäjäisissä oli myös Sibbetalon remontti ja on tosiaan kyllä kiinnostavaa nähdä, miten ison salin puute tullaan ratkaisemaan ja miten se vaikuttaa kaikkeen muuhun conissa.

Päättäjäisten jälkeen lähdimme kiireettömästi valumaan asemaa päin. Coni oli kiva ja hyvä mieli jäi.

Kiitos conista ja juttuseurasta <3

Seuraava coni on todennäköisesti Desucon, mutta sen suhteen on vielä pari muuttujaa. Mikäli mikään ei tule tielle olisi tiedossa ainakin Majima Yakuzasta.

Vuosikertomus 2019 (en parempaa otsikkoa keksinyt)

Taas on vuosi elämää selvitty ja aika perinteisten mietintöjen. Tämä vuosi oli edellistä tasaisempi eikä tuonut mukanaan niin suuria muutoksia, mutta uutta tuli kyllä koettua.

Heti vuoden alussa kävimme siskon kanssa luovuttamassa verta ensimmäistä kertaa. Se oli ollut tavoitteena jo täysi-ikäistymisestäni lähtien, mutta nyt saimme viimein sopivan tilaisuuden. Etukäteen en tiennyt mitä odottaa mutta homma osoittautui harvinaisen hauskaksi. Tuntui vain niin koomiselta makoilla paikoillaan samalla kun vertani vietiin, että pidättelin naurua koko toimituksen ajan. Saimme samalla viimein tietää veriryhmämme, omani oli harvinaisinta eli AB-ryhmää, ja selvittelin huvikseni sen perusteella muun muassa "verityyppipersoonallisuuteni", jonka mukaan olen sekä ujo että varma sosiaalisissa tilanteissa ja lisäksi erikoinen tyyppi. Selvän teki.

Kunhan joulunvietosta selvittiin takaisin arkeen alkoi perinteinen talviconeihin valmistautuminen. Cossien kanssa haukkasin aika ison palan ja tein kahteen coniin yhteensä neljä uutta pukua, joista yhdellä mentiin vielä parikisaamaankin ja lisäksi pidettiin luentoa Initial D:stä. Liika on liikaa, se näkyi etenkin Yukiconissa. (surullista muuten että se lopetettiin ): Jotta tästä selvittiin edes jokseenkin kunnialla, piti opiskeluissa joustaa, ja meninkin suosiolla suoraan uusintaan yhdessä tentissä, mikä johti ketjureaktioon niin, että koulutöitä teinkin sitten toukokuun loppuun, kun muuten olisi tarvinnut tehdä vain alkuun asti.

Frostin lauantaille tein Winryn FMA:sta. FMA on ollut jo pitkään yksi suosikkisarjoistani, mutta jostain syystä en ollut oikein ikinä ajatellut vakavammin siitä cossaamista. Siskon innostuttua sarjasta uudelleen oli kuitenkin pakko valita joku hahmo cossattavaksi Olivierin kanssa, sillä emme enää selvästi osaa cossata eri sarjoista. Winry tuntui hyvältä vaihtoehdolta (sillä mikä voisi olla parempi vaate talveen kuin napapaita) ja tykkäänkin tästä cossista, vaikka se on hyvin yksinkertainen. Seuraavalle kerralle olisi hauska saada mukaan vaikka jakoavainproppi.

Frostin sunnuntaille tein sitten Yuri on Icen Yurion free skate -luisteluasun. Tykkäsin tästä todella paljon sen mukavuuden ja siistin ulkomuodon vuoksi. Olisi sinällään siistiä saada tästä oikeita luistelukuvia mutta satun omistamaan vain hokkarit enkä ole mitenkään erityisen hyvä luistelijakaan.

Yukiconiin valmistunut Ryuu Binan Koukou Chikyu Boueibu Lovesta oli pääpiirteittäin todella kiva cossi. Yksityiskohtia ja haastetta asusta löytyi, ja siksi kävimmekin siskon Enin kanssa parikisaamassa. Kiireessäkin onnistuimme tekemään melkoisen hyvää jälkeä, eikä tässä onneksi mitään peruuttamatonta tullut tehtyä, mutta muutamaa asiaa kyllä pitäisi parannella, kuten kengänpäällisiä ja peruukkia. Tämä on taas hyvä osoitus siitä, miksi kisamaan kannattaisi mennä mieluiten jo kertaalleen käytetyllä puvulla, sillä silloin nämä olisi kerinnyt rauhassa korjaamaan. Kokonaisuudessaan asu on kuitenkin kiva ja pääsee varmasti vielä käytettäväksi.

Initial D:n Keisuke valmistui osin jo Frostiin, mutta sen käyttö jäi perjantaina hyvin lyhyeksi. Yukiconissa se oli sitten suuremmassa roolissa sunnuntaina luentomme kanssa. En voi kyllin kertoa, kuinka paljon tätä hupparia rakastan, se on lämmin, ryhdikäs ja ihanan iloisen värinen ja onkin jo tärkeä osa arkivaatekaappiani. Nahkahousuilla taas on aika ohut canon-pohja, mutta tein ne syksyn Majima-cossi mielessä niin, että niitä voi käyttää molempiin. En tiedä tuleeko tälle heti uutta käyttöä, mutta ainakaan vaatteet eivät siis jääneet pölyyntymään.

Näiden parissa askaroidessani Suomessa tapahtui, ja tämän ajan uutisista jäi parhaiten mieleen Matti Nykäsen ja Olli Lindholmin poismeno. Nykäsestä en varsinaisesti ihmisenä ikinä välittänyt mutta oli kieltämättä outo tunne saada ruotsintunnilla tietää, että koko Suomen tuntema vitsien ja kohujen kohde on poissa - melkein kuin jonkin aikakauden loppu. Lindholm sitten suretti enemmän, kun olen kerta Yötä kuunnellut monen  vuoden ajan. Tavallaan nämä molemmat konkretisoivat sitä, että tuntemani maailma alkaa hiljalleen kadota. Kuulostaa dramaattiselta mutta tarkoitan tällä osin vain sitä, että alan oikeasti olla jo jonkin ikäinen, eli on kokemusta aiemmasta, mihin nykyhetkeä voi verrata.

Uutta oli myös se, että tietyistä syistä hain vasta tämän vuoden keväällä ensi kertaa oikeasti kesätöitä. Lyhyen CV:ni vuoksi en yllättynyt siitä, että pääsin haastatteluun vain yhteen paikkaan, mutta olen todella onnellinen että pääsin edes sinne ja sain paikan. Tulevana keväänä haku on varmasti helpompaa sen vuoksi.

Huhtikuun alussa muutin solusta ihanaan yksiöön. Ostin paljon tarpeellista tavaraa, kuten sohvan ja ruokaryhmän, ja nyt toivonkin ettei tarvitsisi enää vähään aikaan ostaa yhtään mitään tavaraa. Ensi vuoden tavoitteena onkin olla ostamatta mitään sellaista uutta, mitä en ehdottomasti tarvitse. Sain tänä vuonna uutta tietoa esimerkiksi pikamuodin ympäristöhaitoista, joten kiinnostus ostaa vaatteita uusina lakkasi täysin, vaikken todellakaan ole ikinä ollutkaan ylenpalttinen shoppailija, vaan vaatekaappini sisältö on tälläkin hetkellä keski-iältään varmaan lähempänä viittä vuotta. Panostan mieluummin kierrätettyyn, vanhan tuunaukseen tai oman yhden hengen hikipajani tuotteisiin.

Muuton jälkeen kaaottisuuteni on entisestään pahentunut, sillä toisin kuin solussa, ei kukaan nyt valita jos jätän tiskit lojumaan tai paheksu, jos kuljen koko päivän pelkässä kylpytakissa. Nyt on mukavasti tilaa ja se tietää sitä että erinäiset projektit saavat rehottaa vapaasti siellä, mihin ne sattuu laskemaan käsistään. Kämppä pysyisi varmasti siistimpänä, jos en jatkuvasti tekisi kaikennäköistä, mutta minulle tulee oikeasti hirveän hankala, sellainen jotenkin tunkkainen olo, jos en saa pariin viikkoon tehdä mitään käsilläni. Tarve luoda jotain on aina läsnä, tarve siivota ei.

Huhtikuun loppu oli hauskaa aikaa monien opiskelijatapahtumien vuoksi. Oli ihanaa kokea ensimmäinen oikea opiskelijavappu yhdessä kavereiden kanssa ja erityisesti nautin sellaisista tapahtumista, joissa tehdään muutakin kuin juodaan, itse kun en ole siitä puolesta kiinnostunut. Tehtäviin täysillä heittäytyminen on hyvässä seurassa helppoa, vaikka olenkin useimmiten porukan ainoa täysin selvin päin oleva.

Toukokuun alku olikin sitten jo synkempi ajanjakso, sillä pappani kuoli silloin. Hän oli jo 85 vuotta vanha, mutta kuitenkin täysin perusterve ja vielä kotona asuva, joten se oli tavallaan yllätys, mutta ei kuitenkaan asia, jonka mahdollisuuteen ei olisi uskonut. Vaikka pappa ei ikinä ollut mitenkään valtavan läheinen minulle, oli hän kuitenkin hyvä ja lempeä ihminen, ja menetys tuntui riipaisevalta. Hautajaispäivä oli erityisen vaikea, viimeksi tuli itkettyä niin vuolaasti kymmenen vuotta sitten mummin hautajaisissa. Pappa oli oikein kliseinen vanhus siinä mielessä, että hän jaaritteli paljon menneistä ajoista. Harvoin jutut jaksoivat oikeasti kiinnostaa, mutta olen iloinen siitä, että jaksoin kuitenkin kuunnella, että hän sai tuntea olevansa arvostettu.

Toukokuussa oli omat positiiviset puolensakin. Katsoin viimeksi Euroviisut varmaan vuonna 2009, mutta nyt halusin nähdä ne, ja se oli erittäin hyvä päätös. Ennakko-oletuksia ei juuri ollut, olin vain sattunut lukemaan, että Islantia edustaisi joku ihme BDSM-bändi. Alkupuolen esitykset eivät juuri vakuuttaneet, sellaista peruspoppia lähinnä, mutta Islanti kiinnosti juuri erikoisuutensa vuoksi, ja tarjoilikin sitä jopa enemmän, kun olin odottanut. Reaktiomme esitykseen oli sekoitus epäuskoa ja naurua. Viisujen jälkeen katsoin sen uudelleen, uudelleen ja uudelleen ja bändin muutaman haastattelun katsottuani koukku oli valmis. Hatari on aivan käsittämätön paketti alusta loppuun, täydellistä trollausta pokkanaamalla, antikapitalistista sanomaa feikkisponsonsoria jatkuvasti mainostaen. Jäsenillä on upea huumorintaju ja ne muutamat julkaistut kappaleet ovat jotain, mitä en ole aiemmin kuullut. Se, että ne ovat islanniksi, tekee kaikesta vielä parempaa. Pari viisujenjälkeistä päivää vietin lähinnä koko hommaan tutustuessa, haastatteluja katsoen ja lukien.

Toukokuussa pelattiin myös MM-jääkiekkoa. Jääkiekko on jotain, mitä olen seurannut enemmän tai vähemmän koko elämäni ja tiivistinkin hieman (tahallisen) melodramaattisesti tuntemukseni Suomen voittopelistä erään fikkini noteihin:
"Tämän kirjoittaminen oli osaltaan terapeuttista, sillä pääsin käsittelemään traumaani siitä, miten nukuin tämän nimenomaisen pelin ajan. Olin herännyt viideltä aamulla, käynyt korvasienestämässä, matkustanut kaupungista toiseen ja sinnitellyt valveilla yhdeksään illalla. Jaksoin katsoa ensimmäisen erän, erätauon aikana nukahdin ja havahduin välillä puoliunitilaan kuullessani Mertarannan iloista huutoa. Lopullisesti sain kiskaistua itseni hereille vasta kun peliä oli jäljellä enää muutama sekunti, ja ensimmäinen ajatukseni olikin "Eih, miks niitten piti mennä voittamaan just nyt". Siinä hetkessä olo oli katkera, ontto. Häpesin sitä, miten olin antautunut makean unen pauloihin niinkin tärkeällä hetkellä. Aikani katselin kultajuhlia, yritin imeä tunnelmaa, yritin tuntea sitä iloa, jota minun kuului tuntea. Lopulta luovutin, sammutin television ja painuin pehkuihin tuntien itseni huonoksi suomalaiseksi muiden lähtiessä toreille, iloitessa, juhliessa."

Kesäkuun alussa oli Desuconin ja kuun lopussa olin pari viikkoa Kuopiossa töissä perheen firmassa. Niihin aikoihin sain tietää, että Hatari oli tulossa syksyllä Suomeen. En ollut ikinä käynyt keikalla, mutta sinnehän oli aivan pakko päästä. Lievästi ironista oli, että perheemme Islanninmatkaa oltiin ajoittamassa juuri samaan aikaan, mutta onneksi lopulta kaikki järjestyi sopivasti.

Kesädesun perjantaille tekaisin Ashin Banana Fishistä. Tein vain vihreän ruutupaidan itse, paidan ostin uutena miestenosastolta ja farkut kirpparilta, revin itse. Molemmille on tullut käyttöä myös cossin ulkopuolella. Asu oli rento ja ihan kiva muutenkin.

Jo toinen FMA-cossi samaan vuoteen, eli Greedling, näki päivänvalon Desuconin lauantaina. Tätäkään en oikeastaan päättänyt itse, vaan myönnyin vain siskon, joka oli perus Ling, suunnitelmaan. Oli hauskaa olla tavallaan saman hahmon kaksi eri puolta, tai paremminkin eri hahmo samassa kehossa. Tässä harmittaa vain se, että peruukin otsatukka näyttää paljon huonommalle kuin Lingin peruukin, vaikka ne molemmat ovat omaa kädenjälkeäni...

Heinäkuu kului ollessani töissä ulkoilmamuseossa museo-oppaana. Työ jännitti etukäteen, koska sitä varten piti tietenkin omaksua paljon tietoa museosta ja sen historian laajemmasta kontekstista. Ensimmäinen opastus oli aivan hirveän jännittävä, sillä tutustumispäivästä oli jo hetki, enkä itsekään täysin muistanut, mitä kaikkea museossa oli. Ja jotta se ei olisi ollut liian helppo, sattui se olemaan englanniksi. Vedimme kierroksen poikkeuksellisesti yhdessä yhtä jännittyneen työkaverin kanssa, ja aika räpellystä se oli. Ainakin sen jälkeen oli helpompi taas lähteä vetämään normaaleja kierroksia, ja ajan myötä kaikki alkoi jo sujumaan automatiolla. Kävijät olivat pääpiirteittäin erittäin mukavia eikä hankalia tilanteita syntynyt, mikä johtui varmaan osin siitä, ettei opastuksista ja sisäänpääsystä tarvinnut maksaa. Joka tapauksessa kuukausi tarjosi arvokasta kokemusta ja lisäsi luottamusta omiin kykyihini, vaikka se ei pahemmin lompakkoani lihottanutkaan.

Heinäkuun aikana oli myös Nekocon Kuopiossa, jossa käytimme vanhoja asujamme. Olimme jälleen parikisaamassa saman sarjan hahmoilla, ja nyt sijoituimme toisiksi, oli kivaa <3

Elokuussa aloin hiljalleen palailla opiskelun pariin ja kävin yliopistolla lueskelemassa filosofiaa, sillä olin reputtanut pakkofilosofian tentin joulukuussa. Tentti meni tällä kertaa onneksi läpi ja herkulliset opintopisteet löysivät kotiin. Elokuun aikana käytiin myös siskon ja kaverin kanssa Linnanmäellä, mikä oli hauskaa. Edellisestä kerrasta oli jo kuusi vuotta, ja nyt minut pakotettiin uskaltauduin menemään niihin kaikista pelottaviimpinkin laitteisiin. Ukko oli aivan hirveä, Taiga oli hyvä.

Syyskuu alkoi jälleen Traconilla. Uutena sinne valmistui Majima Goro Yakuza-pelisarjasta. Ironista tässä oli se, että vaikka olen ihan inessä Yakuzassa, en ole pelannut juuri mitään, vain osan Zerosta... Nyt joulun alla sain vihdoin oman pleikkarin ja voin upota rauhassa mafiamaailmaan. Majimassa korjattavaa löytyy peruukista ja kengänkärjistä. Siirtotatuoinnit olivat uusi kokemus ja osoittautuivat käyttökelpoisiksi, joskin ärsyttäviksi irroittaa. Cossi on kiva kokonaisuus, kuvia siitä vain on vähänlaisesti. Kesällä on tiedossa lisää käyttöä.

Syyskuun 20 päivä koitti sitten vihdoin se, mitä oli kolme kuukautta odottanut, eli Hatarin keikka. Koko päivä tuntui aivan epätodelliselta jo senkin vuoksi, että kyseessä oli tosiaan ensimmäinen keikkani. Edes Nosturin surkeat järjestelyt eivät onnistuneet latistamaan tunnelmaani, vaan koko tapahtuma ja sen jälkeiset päivät olin yhtä hymyä. Nyt ymmärrän, miksi ihmiset käyvät keikoilla ja miten mahtavalta tuntuu nähdä suosikkinsa ilmielävänä, vain noin kymmenen metrin päästä. Wow.

Muutama päivä tämän jälkeen lähdimme Islantiin, jonka tarkempi matkakertomus upeine kuvineen löytyy täältä. Yksinkertaistettuna oli hauska matka ja lampaiden määrä jaksoi hämmästyttää aina uudestaan. Matkalla täytin 21 vuotta ja sen jälkeen oltiin jo lokakuussa menossa. Opiskelujutut eivät juuri edenneet mihinkään alkusyksystä, mikä johtikin tiuhaan aikataulutukseen loppuvuodesta. Lokakuun aikana käytiin shoottaamassa Ashia ja marraskuussa vietettiin siskon ja kaverin kanssa jo kauan suunnitelmissa ollut Twilight-maraton -viikonloppu. Oli hauskaa roastata leffoja yhdessä ja katsoa se viimeinen viimeinkin. Mielenkiintoista on, miten voidaan oikeasti käyttää joku kaksi tuntia elokuvaan, missä ei tapahdu yhtään mitään (eli kunniamaininta Epäilys-elokuvalle)

Marraskuun lopussa käväistiin vielä siskon kanssa Kumakumaconissa pitämässä cossiohjelmaa ja joulukuun alussa sisko tuli luokseni mafiateemaisille sitseille ja Linnan juhlia katsomaan. Aloimme samalla uudelleenkatsomaan Kuroko no Baskettia alusta ja yllätyimme siitä, miten se olikin niin hyvä. Nyt on sitten knb taas meillä in. Seuraavana viikonloppuna mentiinkin jo taas Helsinkiin keikaa katsomaan, tällä kertaa Beast In Blackia, jolla oli lämmittelijänä Lordi. Aloite tähän tuli siskolta, joka rupesi ensin bändiä kuuntelemaan, ja tartutti sen sitten minuunkin. Keikka oli mahtava tunnelmaltaan ja oli ihan hauska nähdä Lordikin. Nyt on sitten molemmat tärkeimmät Euroviisuesitykset nähty.

Joulukuussa aika meni muutoin kouluhommia tehdessä ja joululahjoja valmistellessa. Muutaman ostojutun lisäksi tein perheelle lautapelin ja kirjoitin kuusi satua sisältävän satukirjan. Lisäksi kirjoitin siskolle pari vähän toisenlaista juttua ja etenkin alemman kanssa oli vähän liian hauskaa. Uteliaille tiedoksi, että nämä löytyvät myös netistä, jos arvaa mistä etsiä.

Joulu sujui taas mukavasti ja nyt on jo mukavan huoleton olo, kun opiskelut ja muut eivät ole pyörineet päässä vähään aikaan. Uusi vuosikymmen kurkkii jo ovella, mikä on aika hurjaa. Se voi tuoda tullessaan ties mitä, mutta toivotaan parasta kaiken suhteen, sillä mitä muutakaan voisi.