Desucon frostbite 13.-15.1.2023

Tajusinpa tässä uutta blogikirjoitusta aloitellessani, että tämänvuotinen frosti oli tavallaan ensimmäisen ulkopaikkakuntaconini vuosipäivä. Toisin sanoen kävin frostissa ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten, jolloin se oli vielä kaikille avoin (veetit ei muista jne.). Paljon on kyllä muuttunut tuosta ensimmäisestä ihmeellisestä coniseikkailusta, mutta jo silloin kirjoitin tätä blogia, ja conista kirjoittamani taidonnäytteen voi lukea tästä. En kyllä varsinaisesti suosittele, koska 14-vuotias minä ei ollut mikään mestari kirjoittamaan selkeää ja ymmärrettävää tekstiä.

Tällä kertaa matka kohti Lahtea alkoi aikaisin, koska siinä vaiheessa kun lippuja ostettiin, myöhemmät lähdöt olivat kerenneet jo ikävän kalliiksi. Sekä minä, siskoni että kaverimme olimme siis perillä jo yhteen mennessä, mutta koska hotellihuoneen sai poimittua heti, ei siitä ollut mitään haittaakaan. Oli mukavaa, että mitään kiirettä ei ollut, sillä alkuperäisistä suunnitelmista poiketen conista tulikin vanhojen asujen uudelleenkäyttöconi. Lauantaina cosseina olivat Disney-pahikset ja sunnuntaina FMA:n Greedling ja Ling.

Kävimme perjantaina ensimmäistä kertaa syömässä hotellia vastapäätä sijainneessa Konnichiwa-sushibuffassa, joka osoittautui olevan erittäin keskinkertaista tasoa. Hyvin ehti myös käymään Triossa kynsilakkaostoksilla, koska tarvitsin sopivaa lakkaa sunnuntain tekokynsiin.

Perjantaihin mahtui ruokapaikan lisäksi muitakin ensikertalaiskokemuksia, nimittäin bussilla meno sibbetalolle. Aiemmin sinne on aina kävelty, satoi tai paistoi. Nythän sää oli kuitenkin kerrassaan hirveä oikeastaan koko viikonlopun ajan, joten bussimatka alkoi kummasti kiinnostaa etenkin lauantain asujen epäkäytännöllisyyden vuoksi. Perjantainakin bussilla mentiin, sillä totesimme, että voisi olla hyvä testata bussien toimintaa etukäteen ilman stressiä. Matka sujuikin oikein näppärästi.

Perillä rannekkeenvaihdon jälkeen kävin viemässä tavaroita kirpparille. Pistin myyntiin muutaman peruukin, yhden figuurin, pari pikkukrääsää ja kolme vanhaa cossivaatetta sekä yhden hännän. Sen jälkeen ehdimme vielä hyvin avajaisiin, joissa emme olekaan käyneet pitkään ikuisuuteen, kun melkein aina on ollut jotain kiireellisempää niiden aikaan. Avajaisissa esiteltiin kunniavieraat ja niissä oli mukana yksinkertainen, mutta ihan hauska tarinallinen esitys - kaksi kaverusta etsimässä Desuconin kävijöiden rahojen luo johtavaa karttaa pääjärjestäjien päänahasta. Usein on käynyt niin, että olemme käyneet katsomassa vain päättäjäiset, ja koska tarina on aina alkanut jo avajaisissa, ei siitä ole saanut ihan niin paljoa irti. Nyt oli kivaa että näki koko paketin.

Heti avajaisten jälkeen siirryimme seuraavaan ohjelmaan, mikä oli aika hurjaa, koska käymme oikeastaan ohjelmissa cossikisoja lukuun ottamatta todella harvoin. Luento oli nimeltään "Olen ihan kujalla - Katsaus taidekujailun aloittamiseen" (rakastan tuota sanaleikkiä). Muutaman kerran kujaillut kaverimme halusi katsomaan sitä, ja minä ja sisko tulimme myös, koska miksipäs ei. Minulla ei ollut etukäteen mitään varsinaista ajatusta ryhtyä kujailemaan, mutta luento oli mukava ja informatiivinen ja sen aikana aloin jalostaa erästä ajatusta mikä minulla on joskus käynyt mielessä. Olisi hienoa, jos voisi saada ilmaiseksi tyhjänpanttina lojuvia kankaita esimerkiksi kuolinpesistä, ja niistä voisi jalostaa erilaisia tuotteita, kuten kangaskasseja. Erittäin ympäristöystävällistä ja erittäin hyvä voittokate! Idean saa pölliä vapaasti, koska tuskin tulen sitä toteuttamaan, vaikka melkein suunnittelinkin jo mielessäni kokonaisen taidekujapöydällisen edestä tavaroita, kuten meikkipusseja, neulatyynyjä ja hiusdonitseja. Muutama sellainen käytettynä saatu kangaskin ja jämäkankaanpala minulla kyllä jo olisi, joista juuri tuollaisia olisi kiva tehdä... Ehkä ihan kaikkeen ei kuitenkaan riitä aikaa.

Ostin heti perjantaina itselleni desuhaalarimerkin, koska kesädesussa jäin ilman

Luennon jälkeen nälkä kurni sen verran, että lähdimme klassisen desuravintolamme eli Burger Kingin kautta hotellille, jossa oli ohjelmassa vielä pikku puuhastelua. Tällä kertaa tekemistä oli oikeasti melko vähän, lähinnä silittämistä ja sunnuntain peruukkien stailaamista.

Kontekstiton perjantaikuva

 

Aamulla valmistautumisessa kesti, koska Disney-pahiscossiemme meikit ovat sen verran överit. Ilmassa oli hieman epäonnea, koska tajusin, että olin unohtanut ottaa mukaan asuni vaatimat push-up-rintsikat. Onneksi apu löytyi läheltä, kun sisko lainasi omia sinä päivänä tarpeettomia liivejään, jotka pystyin täyttämään sopiviksi mukanani sattumalta olleilla irtotoppauksilla. Lisäksi myöhemmin aamulla tekokynnet liimattuani onnistuin hävittämään yhden niistä, joka irtosi pian kiinnityksen jälkeen. Sekin löytyi onneksi lopulta ennen lähtöä. Siskokin tuskaili hieman oman meikkinsä kanssa. Lopulta pääsimme lähtemään kohti bussipysäkkiä. Sää oli tympeä ja hyvin märkä, eikä kestänyt kauaa kun helmani olivat hörpänneet itseensä aimo annoksen vettä. Odottelimme bussia mielenkiinnolla, koska pysäkki oli aivan täynnä muitakin selvästi sibbetalolle menossa olijoita. Kun bussi lopulta tuli, onnistuimme survoutumaan sisälle viimeisinä. En ole ikinä ollut niin jumalattoman täydessä bussissa, sinne ei olisi fyysisesti vain mahtunut enää ketään. Minä seisoin siis aivan etuoven ja bussikuskin vieressä. Vaikka matka oli varsin hankala, oli silti mukavaa, että ei tarvinnut kävellä.

Sain siskolta joululahjaksi upeaa käsirasvaa joten tämä kuva oli pakko ottaa

Sibbelle sisään päästyämme aloitin siivouskuutin tehtäväni - märkä helmani nimittäin luuttusi hienosti lattiaa jättäen näyttävät kosteat laahausjäljet. Vaihdoin kengät, ja suuntasimme sitten narikan kautta ihan vain istuskelemaan metsähalliin. Siinä istuskellessa ja muutoinkin koko conin ajan mielipuuhaani oli kirppu-järjestelmän vilkuileminen. Oli aivan ihanaa nähdä reaaliajassa, miten tuotteet menivät kaupaksi. Erityisen suurta iloa sain siitä, kun joku osti vanhan Takasugi-cossiini itse tekemän yukatan. Olisipa siistiä nähdä se jonkun päällä jossain tulevassa conissa.

Nätteinä <3

Toisin kuin yleensä, taidekujalla vaikutti olevan melko väljää. Lähdin kaverin kanssa pyörähtämään siellä, sisko taas katsoi parhaaksi jättää välistä. Vaikka siellä mahtui kulkemaan, oli porukkaa kuitenkin sen verran, että en viitsinyt tunkea lähemmäs pöytiä katselemaan, ja poistuinkin aika pian.

Kuvien ottamisen kannalta olin iloinen siitä, että ei ollut uusia cosseja päällä, koska sää tosiaan piti meidät visusti sibben seinien sisällä. Päivän pakolliset kuvailut hoidettiinkin siis varsin nopeasti pois alta sen The valaistun portaikon edessä.

 

"Katsos, tässä rasiassa minulla on Lumikin sydän!"

Näytetään tässä jotenkin liian söpöille ja viattomille

Tässä näkyy ihanasti se, miten jopa maata laahanneet hihat ovat kastuneet. Oli muuten painava puku.

 

Se tunne, kun näet Lumikin kävelemässä pirteänä vaikka maksoit palkkamurhasta

Pahatar kutsuu sinut liittymään pahuuden puolelle, lähdetkö mukaan?

 

 

Päivän kovin koitos oli lounaseväiden nouto Ankkurista. Miten se voikin olla niin kaukana, vaikka on niin lähellä? Sinne kuitenkin lopulta selvittiin, ja pitihän minun tietenkin taas ostaa itselleni omena.

Olisiko tämä omena sopiva?

 

Pahattaren ilmeestä päätellen kiivikin on myrkytetty

Taidekujaan verrattuna myyntipöytäsalissa oli (ainakin silloin kun siellä kävimme) miellyttävän väljää ja rauhallinen tunnelma. Se kannusti lähestymään pöytiä enemmän sillä silmällä, ja lopulta ostinkin postikortteja kolmelta eri artesaanipöydältä. Matcha-frappe kortin olin ostanut jo kertaallen aiemmasta conista, mutta paria päivää ennen frostia se oli taittunut korkkitaulun pudottua yöllä seinältä, joten olin erittäin iloinen, kun pystyin korvaamaan sen. Ostoksistani huomaa kyllä hyvin sen, miten fanarttia en nykyään osta enää ollenkaan, vaan ajaton alkuperäistaide vetää minua enemmän puoleensa.

Ihanat postikortit ja sunnuntaina ostamani söpöläismagneetit

Päivän ainoana varsinaisena ohjelmana olivat cosplay-kisat, jotka tällä kertaa koostuivat ECG-karsinnoista, craftmanship-kisasta sekä hall cosplaysta. Tykkäsin. ECG-esityksissä oli vaikka millä mitalla upeutta. Päälimmäisenä (näin kuukautta myöhemmin muistellessa siis hehe) mieleen jäi ehkä yksilösarjan Beauty and the Beastin Bellen hieno asunvaihto savuverhon takana. Yksinkertaista mutta maagista ja toimivaa.

Narikkakassini sanoma sopi todella hienosti hahmolleni

Kisojen jälkeen lähdettiin takaisin hotellille päin. Taas sai jännittää, että mahdutaanko edes bussiin, mutta lopulta päästiin jopa istumaan. Ilta oli edellisen toisinto ruoanhankinnan suhteen. Oli jotenkin huvittavaa oleskella Burger Kingissä näyttävä kruunu päässä.

Sisko otti salakuvan burger Queenista

 Aterioinnin ja murhadokumentin katselun jälkeen illan ohjelmassa oli vielä peruukkien viimeistelyä, jota en ollut jaksanut tehdä edellisiltana. Lisäksi jonkin aikaa sai käyttää tekokynsien irrottamiseen, sillä etenkin se aamulla kertaalleen kadonnut kynsi istui nyt todella tiukassa.

Jos koko conissa oli tähän mennessä ollut huono sää, niin se ei ollut mitään verrattuna sunnuntaiaamun pyörremyrskyyn. Cossi oli onneksi pääosin helpompi kuin edellispäivänä, mutta kyllä otti aivoon kun tuuli riepotteli peruukin otsatukkaa ja jäädytti ihomaalilla maalatun käteni bussia odotellessa melkein tunnottomaksi. Onneksi hiuslakkaa oli käytetty riittävästi ja bussi lopulta saapui pelastamaan käteni ja mielenterveytemme. Se jäi aivan Ankkurin viereen, mikä oli siunaus, sillä mikään mahti maailmassa ei olisi saanut minua enää erikseen palaamaan ulkosalle sen jälkeen kuin sibbelle olisi päästy. Nyt lounasostokset sujuivat mukavasti, ja loppumatka kohteeseen kuljettiin liki vaakatasossa.

Kelpaa virnistellä kun on selvinnyt sään armoilta sisätiloihin

Sisään narikan kautta selvittyämme suuntasimme siskon kanssa "Cosplaytuomaripöydän takana" -paneelia seuraamaan. Aiheena se oli hyvin kiinnostava, koska ollaan kyllä puhuttu keskenämme siitä miten mielenkiintoista olisi joskus päästä tuomaroimaan. Uskoisin, että kokemus ainakin aloittelijoiden arviointiin riittäisi, sillä laskin esimerkiksi jonkin aikaa sitten, että olen tehnyt ainakin 115 vaatetta (cosplayhyn, juhliin ja arkeen). Oli mielenkiintoista ja hienoa, miten kokemusta ei kuitenkaan nähty minään ainoana merkittävänä tekijänä hyvässä tuomaruudessa, vaan myös kommunikointitaitoja ja positiivisen ja rakentavan palautteen antamiskykyä korostettiin. Omien tuomarointikokemusten myötä olen myös ehdottomasti samaa mieltä siitä, että asuja pitäisi tutkia läheltä, eikä vain vilkuilla niitä pöydän takaa. Toivottavasti vielä joskus pääsisi kokeilemaan tätäkin puolta harrastuksesta.

Kuvauspaikan etsiminen tuotti enemmän päänvaivaa kuin edellispäivänä. Aiempi pisteemme oli käytössä ja siihen oli jonoakin. Tyydyimme sitten räpsimään muutaman kuvan sen vieressä olevaa seinää vasten, jossa valaistus ei ollut mikään paras mahdollinen. Mitään henkeäsalpaavan upeita kuvia ei siis saatu, mutta ei se mitään, sillä kyllä näitä asuja olisi tarkoitus käyttää vielä myöhemminkin. Itse asiassa koko conin kuvasaldo taisi olla pienin sitten "pari hassua kuvaa takapihalla Animeconin jälkeen" -kauden.

Tein cossiin uutena takin, jotta se olisi hieman soveliaampi talviolosuhteisiin

 

Miks mulle tulee tästä kuvasta mieleen Sasuke

Hirveen pitkän näköset sormet mulla

Nahistelua

Näitä kuvia oli vaikea ottaa pokkana

 Desuconissa sunnuntait ovat jotenkin aina todella lyhyen tuntuisia. Ehdimme syödä eväät ikkunalaudalla istuen ja pyörähdimme myös rauhassa taidekujalla, josta ostin yhden magneetin. Pian päättäjäiset alkoivat hiljalleen lähestyä, ja aloimme suunnitella asujen poisottoa. Välillä sunnuntaisin on tuntunut siltä, että cossin joutuu ottamaan pois harmittavan aikaisin, mutta suoraan sanoen tällä kertaa se ei haitannut.  Kiireessä tehty hieman huonosti kiinnitetty käsimaalaukseni haittasi elämää ja olemista, kun sitä maalia meinasi tuhraantua kaikkeen, mihin vahingossa tuli koskettua.

Napattiin vielä muutama viime hetken kuva metsähallin hauskojen valojen kanssa

 

Ennen cossikuoriutumista kävin vielä lunastamassa kirpparivoittoni ja hakemassa myymättä jääneet tavarat, joita oli vain kaksi kappaletta. Olin todella yllättynyt siitä, miten hyvin kaikki meni kaupaksi, ja erittäin tyytyväinen saamaani voittoon. Jaksaa aina ihmetyttää miten ihanaa on, kun saa nurkistaan pois jotain turhaa, ja vielä päälle päätteeksi rahaakin.

Cossien poisto otti oman aikansa, ja kättäkin sai hinkata hyvän tovin ennen kuin pahin harmaus hävisi. Ehdimme kuitenkin hyvin päättäjäisiin, joissa avajaisten tarina sai päätöksensä. Mielenkiintoisinta oli kuulla, miten kunniavieraiden viikonloppu oli mennyt, koska kaikki mainitsivat Hesburgerin jääneen erityisesti heidän mieleensä. Olisi hauskaa tietää, mitä siellä tapahtui vai oliko ruoka muka vain niin ihmeelisen hyvää. :D Desu TV oli taas viihdyttävä, kuten aina. Päättäjäisten jälkeen narikkajonot olivat vähemmän yllättäen erittäin pitkät, mutta mitään kiirettä ei onneksi ollut. Kävelimme lopulta tuonne Lahden keskustan ihmeellisen viihdyttävään Hesburgeriin, jossa hengasimme melkein sen sulkemisaikaan asti ennen siirtymistä juna-asemalle.

Desusäästä huolimatta coni oli oikein jees, ja etenkin lauantaina oli hauskaa kun kanssamme tultiin pyytämään yhteiskuvia. Suurin plussa (näin viime Traconia lämmöllä muistellessa) oli ehdottomasti se, että sai nukuttua kokonaiset yöunet eikä ollut hirveää kiirettä minnekään.

Kiitos conista <3 Nähdään sitten Desuconissa toivottavasti uusien cossien kera!

Uutta ja vanhaa ilon aihetta - henkilökohtaisesti kiva vuosi 2022

Vuosi 2022 alkoi hyvin samoissa tunnelmissa kuin edeltäjänsä kului. Korona oli edelleen vahvasti läsnä arjessa vuoden parin ensimmäisen kuukauden aikana. Aivan alkuvuonna aloin miettimään kesätöiden hakemista, kuten muutamana aiempanakin vuonna. Olin varsin leipiintynyt koko kesätyöasiaan, koska kahtena edellisvuonna minulla ei ollut ollut työnhaussa tippaakaan onnea. Sen sijaan, että olisin taaskin hakenut ja pettynyt samoihin s/k/lidl/tokmannikauppoihin ja siivousfirmoihin, kokeilinkin jotain uudenlaista. Pistin samaan aikaan hakemuksen mainosten jakelijaksi sekä Mannerheimin Lastensuojeluliitolle kysymyksen siitä, miten heille pääsee lastenhoitajaksi. Mainosjakelu tärppäsikin välittömästi, ja päätin kesätöiden sijaan aloittaa homman jo heti - sitä kun oli vain yhtenä päivänä viikossa. Pian lastenhoitajahommistakin vastattiin, että koska olen psykologian opiskelija, tarvitsen vain tavallista lyhyemmän perehdytyksen ja sitten voin aloittaa. Yhtäkkiä tilanne muuttuikin siis nopeasti täydestä työttömyydestä siihen, että minulla oli peräti kaksi työtä. Lastenhoitohommaa tosin pystyin ottamaan hyvin epäsäännöllisesti, sillä minulla ja graduparillani riitti tehtävää gradumme parissa kesään asti.

Yksi vuoden ensimmäisiä selfieitä - tapahtumasta jonka nimesimme myöhemmin "juustoviinin koronabingoksi" koska melkein kaikki kaveriporukasta saivat koronan (minä en)

Ilmaisjakelun jaossa oli oma viehätyksensä. Siinä sai hyvin liikuntaa ja hieman (ei siis todellakaan paljon) rahaa. Työ oli sinällään hyvin yksitoikkoista mutta vaihtelua siihen toivat ihmisten erilaiset tavat ilmaista halunsa kieltäytyä mainoksista tai kaikesta ilmaisjakelusta. Kokemukseni perusteella pyytäisin, että kaikki varmistaisivat olevansa selkeitä viestinnässään. Osa lapuista oli kirjoitettu niin pienellä tai niin heikolla kontrastilla, että vasta ihan lähellä pystyi lukemaan, mikä kielto on kyseessä. En ole myös vieläkään ihan varma halusiko "ei ilmaisia mainoksia"-lapun takana asunut sitä ilmaisjakelulehteä, minkä pudotin hänen luukustaan sisään.

Ylhäällä esimerkki ei-suositellusta ovilapusta. Alhaalla esimerkki suositellusta (sai hymyn huulille)

Helmikuun lopussa koko korona lakkasi yhtäkkiä olemasta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Koko homma tuntui järjettömältä ja uskomattomalta, eikä uutisissakaan enää tiedetty mitään mistään muusta. Ei liene tarpeen erikseen kertoa, mitä mieltä olen sodasta. Mietin, pystyisinkö jotenkin auttamaan. Sain lahjoitettua Finnair plus -pisteiden kautta Ukrainan lasten hyväksi. Myös tavarakeräykseen osallistumista harkitsin, mutta kun luin juttuja siitä, miten Ukrainan ja Puolan rajalla on jo kassikaupalla homehtuvia vaatteita, luovuin ajatuksesta. Sotauutisten lomassa arki jatkui pitkälti gradun tekemisen ja muiden koulutehtävien parissa.

Tutkin kaappiani mahdolliset lahjoitukset mielessä. Näitä kahta en onneksi edes harkinnut lähettäväni

Vuoden ensimmäinen isompi juttu oli lähestyvät ainejärjestön vuosijuhlat, joita oltiinkin odotettu jo pitkään, sillä ne oli alun perin tarkoitus järjestää syksyllä 2020. Olin ihan aluksi mukana vujutiimissä, mutta jättäydyin viivästyksen takia pois. Valmistauduin vujuihin ompelemalla iltapuvun, josta kirjoittelin aiemmin blogipostauksen muiden kevään käsitöiden ohella. Vujut olivat kokemuksena oikein kiva, mutta eivät mitenkään "paras tapahtuma ikinä", koska kyseessähän oli tietenkin lähtökohtaisesti pönötys- eikä hauskanpitojuhla.

Vujuilla

Koska korona ei enää varjostanut päivittäistä elämää, isommatkin tapahtumat alkoivat palata normaaliin taapaan. Pääsimme vihdoin muun muassa viettämään kunnollisen opiskelijavapun - ensimmäistä kertaa sitten fuksivuoden. Se paransi hieman katkeruutta siitä, miten korona on runnellut opiskeluaikojani, joista haaveilin jo kauan ennen yliopistoon pääsyä.

Vapun viettoa Roquefort-juustona

Toukokuu oli hauskaa ja jännittävää aikaa. Kävin poikaystäväni kanssa Latviassa. Yövyimme Riikassa mutta teimme myös kaksi päiväretkeä junalla hieman kauemmas. Erityisesti Gaujan kansallispuistoon ja siellä sijainneeseen Turaidan linnaan suuntautunut reissu vuokramaastopyörien kera tuntui pieneltä seikkailulta, ja oli ihanaa saada uusia kokemuksia ja muistoja. Jonkinlainen interrail-tyyppinen matkailu Euroopassa onkin alkanut kiinnostaa tuon reissun myötä.

Riikassa oli ihana pieni muotimuseo <3

Reissuni ei suinkaan päättynyt vielä Suomeen palatessa. Vietin muutaman päivän Helsingissä, ja sitten suuntasin Tampereelle, jossa näin ystävääni ja menin sitten perheeni kanssa katsomaan MM-jääkiekkoa. Olimme saaneet liput Suomi - Tsekki -otteluun, joka oli kiinnostavaa seurattavaa. Oli upeaa aistia MM-tunnelmaa ensimmäistä kertaa ja ottelukin voitettiin, joten kaikki meni hyvin. Tampereen piipahduksen jälkeenkään en vielä palannut kotiin, vaan siirryimme Vantaalle pariksi päiväksi tapaamaan sukulaisia. Lopulta olin vielä yhden yön Helsingissä poikaystävän luona ja osallistuin torilla järjestetyille suursitseille. Menoa ja meininkiä siis oli toukokuussa paljon. Ainoa ikävä asia koko reissussa oli se, että kotiin palattuani huomasin kasvien kastelujärjestelmieni pettäneen, ja yksi kasvi oli kuivunut kokonaan, toinen kärsinyt pahoja vahinkoja (joista se on kuitenkin nyt parantunut).

Roihuvuoren kirsikkapuistossa

MM-huumaa siskon kanssa

Reissun jälkeen edessä oli vielä gradun loppurutistus. Olin ajatellut ensin, että saisimme gradun valmiiksi matkaani mennessä, mutta toisin kävi. Lopulta palautin gradun junamatkalla Desuconiin. Oli ihmeellistä saada pitkä uurastus viimein pakettiin.

Oli upea tunne päästä taas kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen rakkaan harrastuksen pariin. Tein coniin uutena asuna Sophien Liikkuvasta linnasta, koska menimme myös pitämään kyseiseen Ghibli-elokuvaan ja alkuperäiseen kirjaan liittyvän ohjelman. Conin myötä innostus cossien tekemistä kohtaan palasi ja kaikki tuntui taas hieman normaalimmalta.

Sophie oli varsin yksinkertainen ja mukava projekti

Desun jälkeen vietin kesää Joensuussa luokseni matkanneen poikaystäväni kanssa samalla Nekoconiin valmistautuen. Nekoconissa olin menossa pukukisaamaan vanhalla puvulla eli Neon Genesis Evangelionin Misatolla, jolle ompelin uutena hatun ja jota parantelin hieman esimerkiksi stailaamalla peruukin uudella tavalla. Lisäksi tein loppuun Homuran Madoka Magicasta, jota olin ensin ajatellut Desuconiin.

Minä sijoituin Nekoconin kokeneiden sarjassa toiseksi ja sisko kolmanneksi <3

Homura oli siis alun perin toinen cossini ikinä, ja olin sitä käyttäessäni 14-vuotias. Sisko taas oli tuolloin Mami, ja ehdotti sitten, josko tehtäsiin nämä uudestaan nyt, kun kykytaso on parantunut huimasti. Sisko ei ihan ehtinyt mukaan oman uudistetun Mami-asunsa kanssa, mutta koska minulla puku oli Nekoon mennessä jo valmis niin olisi tuntunut hassulta olla käyttämättä sitä.

2013 vs 2022 - vain korkkarit ovat alkuperäiset

Pian Nekon jälkeen oli perheeni perinteisen pohjoiseen suuntautuvan kesälomaretken aika. Vaikka seudut olivatkin tuttuja mahtui matkaan uusiakin kokemuksia, kuten Saanalle kiipeäminen ja Senjan saarella käynti.

Näkymiä Saanalta

Uupuneet kapuajat

Senjan jylhiä maisemia

Elokuun alussa ostin viimein itselleni uuden puhelimen. Edellinen oli vasta kaksi vuotta vanha, mutta lähes koko sen ajan kun minulla oli se, se kiukutteli ihan jatkuvasti. Yritin viedä sitä Gigantille huoltoon takuuaikana, mutta ongelma oli sellaista sorttia, että se ei välttämättä näkyisi huollossa, ja silloin olisin kuulemma joutunut itse maksamaan. Silkka ympäristöystävällisyys ja kertakäyttökulttuurin vastustus mielessä yritin kuitenkin sinnitellä itseään varoittamatta silloin tällöin sammuttelevan ja omiaan sekoilevan kapulan kanssa vähintään sen kahden vuoden rajapyykin ohi. Uuden puhelimen oston jälkeen elämä on ollut valehtelematta paljon rennompaa, kun ei ole tarvinnut arvuutella milloin käytännössä ainoa kommunikaatio- ja pankkiasioidenhoitovälineeni kyykkäisi lopullisesti.

Elokuussa käytiin perheen kanssa myös toisessa hyvin perinteisessä kesälomakohteessa, eli Kesälahdella sijaitsevalla leirintäalueella. Tutussa paikassa on aina mukavaa käydä, ja tänä vuonna erityisenä plussana oli hyvä mustikkasato, josta sai piirakan ja hieman pakastimeenkin asti.

Ensimmäisiä uudella kännykällä kuvattuja kuvia

Hieman myöhemmin samassa kuussa matkustin myös muualla Pohjois-Karjalan alueella. Kävin ensimmäistä kertaa poikaystäväni kotikunnassa, koska hän kävi siellä esiintymässä. Piipahdukseen mahtui myös tunnelmallista mökkeilyä. Lyhyitten reissujen lisäksi elokuu täyttyi Traconiin valmistautumisesta. Päätimme mennä kisaamaan asuilla, jotka eivät olleet vielä valmiit. Vähemmän yllättäen kiirehän siinä sitten lopulta tuli... Ja nyt ollaan sitten ihan oikeasti päätetty että tätä samaa virhettä ei toisteta.

Disney-pahiksena oli hauskaa olla kun niin moni tunnisti - myös conin ulkopuolella

Kun vuoden conit olivat ohi, pystyin keskittymään myös muihin käsityöprojekteihin. Syksyn ja alkutalven aikana askaroin t-paidan serkulleni 5-vuotislahjaksi sekä myös muutamia vaatteita itselleni. Luonnollisesti hyvin kesäisiä sellaisia, kuten läpikuultavan ruusupaidan, jonka kangas oli lojunut yli vuosikymmenen tyhjänpanttina mummolan ullakolla. Sain idean paitaan ja miltei heti olinkin jo tekemässä sitä, koska olen huomannut yhden asian joka motivoi minua hullun lailla - se, kun kangasta on vain nipin napin tarpeeksi. Laskelmointi, kaavojen millintarkka asettelu ja luovat ratkaisut ovat jotain, mistä nautin todella. Samasta syystä nopeasti valmistuivat myös shortsit.

Paita sai hyvän vastaanoton

Shortseja minun ei ollut varsinaisesti edes tarkoitus tehdä. Kävi vain niin, että etsiskelin kirpparilta käytettyä aitoa nahkaa tulevaa cossia varten. Löysin oikean värisen ison laukun, joka väitti olevansa miu miu, hintaa 12 €. Suhtauduin skeptisesti siihen, että kyseessä olisi oikea merkkilaukku, enkä ollut ihan sataprosenttisen varma siitäkään, oliko kyseessä tosiaan aito nahka vai hieno muovijäljitelmä, koska en laukun vuorin takia pystynyt näkemään nahkan toista puolta. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja ostin laukun, jossa kotiin päästyäni irroitin vuorin ja ilokseni huomasin, että se tosiaan oli aitoa nahkaa. Se herätti minussa myös epäilyksen siitä, josko kyseessä voisi sittenkin olla ihan oikea merkkitavara. Laukun kullatuista metalliosista näytti kuluneen pinta, ja satuin löytämään netistä keskustelun, jossa valitettiin siitä, miten miu miun laukuissa on tuo sama vika, vaikka ne ovat kalliita. Myös kaikki laukussa olevat logot näyttivät juuri oikeilta.

Valmiina kesään (lokakuussa)

Oli kyseessä sitten aito miu miu tai ei, olin joka tapauksessa jo alkanut tuhoamaan sitä, joten kun sain idean siitä, että vuorikangas itse asiassa näyttäisi hyvältä shortseina, annoin mennä. Shortsien kaavoitus ja ompelu oli taas erinomaisen tyydyttävää, sillä käytin vuorin niihin aivan viimeistä suikaletta myöten. Pienenä vitsinä kiinnitin vielä laukusta irroittamani logon niiden taakse vyötärökaitaleeseen. Nytpä minulla on sitten ensi kesäksi ainakin melkein aitoa miu miuta päällepantavaksi.

 

Kangas riitti vain tällaisiin takataskuihin (joista tein silti oikeasti toimivat koska en siedä feikkitaskuja)

Kesävaatteiden tehtailun lisäksi tein syksyllä jotain muutakin vuodenaikaan huonosti sopivaa, kun kokeilin aloittaa kasvienkasvatusprojekteja. Yritin saada kasvamaan muun muassa lohikäärmehedelmää, ananasta ja avokadoa. Niistä parhaiten on tähän mennessä menestynyt avokado, jonka sain näin tammikuun puolella myös istutettua.

Syys-lokakuun vaihteessa kävin Helsingissä poikaystäväni luona. Muutamaan päivään mahtui muun muassa oman syntymäpäiväni viettoa, puuseikkailupuistossa käyntiä ja hohtominigolfia.

Piirtäminen vähän jäi vuonna 2022, mutta sentään yhden jutun sain aikaiseksi

Syksyllä oli ihanaa myös se, että opinnoissa tuli viimein (viidentenä vuonna) oikeasti suoraan käytännön psykologityölle hyödyllisiä kursseja. Tokihan teorialla on oma paikkansa, mutta koulu on tämän johdosta ollut kuitenkin paljon motivoivampaa kuin aiemmin. Harkka-asiat pyörivät paljon mielessä, ja aloitinkin hakemaan harkkapaikkaa seuraavalle syksylle. Vielä toistaiseksi ei ole nimiä paperilla, mutta luottoa paikan saamiseen on.

Tein syksyllä jotain omalla mittapuullani "villiä" hiusteni suhteen, kun kävin kampaajalla ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Älkäähän kuitenkaan vielä innostuko, sillä käytännössä mikään ei muuttunut. Olen tähän mennessä leikellyt latvojani aina välillä joko itse tai pyytänyt äitiä apuun. Nyt kuitenkin sain inspiraatiota mennä ihan ulkopuoliselle, kun napsaisin impulsiivisesti etuhaiveniani hieman lyhyemmäksi yhden päivän lookkia varten, minkä jälkeen ne näyttivät vähän hölmöiltä.

Menossa ysärisitseille. Noita lettejä siis hieman lyhensin.

 

Koska en kaivannut mitään sen suurempaa muutosta, halusin vain päästä halvalla, ja menin siksi ammattikoululaisten harjoituskampaamoon. Pyysin lyhentämään 10 cm ja tekemään U-mallin leikkauksen, jotta lyhyemmät etuhiukset eivät erottuisi niin selvästi. Harjoittelija teki töitä pitkään ja erittäin keskittyneesti, ja lopputulos on mielestäni ainakin siistimpi kuin se, mitä olen itse kynimällä saanut aikaan. Luulen, että alan jatkossakin käymään silloin tällöin kampaajalla.

Ei kyllä näytä siltä että 10 cm olisi lähtenyt mutta kivalta näyttää silti

Loppuvuonna ompelin vielä muutaman muun vaatteen. Kahta samettivaatetta yhdisti se, että ne molemmat hankin aikomuksena käyttää niitä cosseihin, mutta totesinkin sitten, että ne eivätkään sovi rooleihinsa. Kuopiossa ollessani pistäydyin nopeasti Savonpalassa etsiessäni aniliininpunaista samettia. Kaupassakaan väri ei näyttänyt ihan täydelliseltä, mutta ostin sitä kuitenkin metrin, ja myöhemmin sitä arvioidessani totesin että tämä ei tule toimimaan. Onneksi kuitenkin keksin sille jo hyvin pian uutta käyttöä ja tekaisin tuosta punaisesta joustavasta sametista mekon, jonka puin ylle kaveriporukan pikkujouluille. Sinne se sopi erinomaisesti.

Protip: hutiostos ei kaduta jos sen muuttaa joksikin kivaksi

Violetin loimusametin olin ostanut jo paljon aiemmin, silloin, kun ensimmäistä kertaa tuli idea disneypahiscosseista. Viimeistään siinä vaiheessa kun päätettiin lähteä kisaamaan kankaan reffistä poikkeava sävy ja tekstuuri alkoi kuitenkin häiritä, joten ostin toista samettia tilalle. (lisäksi tajusin että vanha kangas ei olisi edes riittänyt mekkoon). Samoihin aikoihin kun puuhastelin Grimhilden parissa kiinnitin huomiota siihen, miten näin muutamalla ihmisellä söpöjä laskostetuilla puhvihihoilla varustettuja neuleita. Siitä se idea sitten lähti, ja niin tämäkin kangas päätyi käyttöön asti.

Tässä loimusamettipaidassa on kasarifiilistä

Marraskuun lopussa käytiin siskon kanssa kaverin luona Espoossa. Se oli hauska reissu, jonka kohokohtia olivat oikeassa Korean BBQ -paikassa käynti sekä kiivikakku, joka tehtiin kaverille synttärikakuksi. Se ei ollut erityisen kuvauksellinen, pelkkä valkoinen möhkäle vaan, niin kuvaa en jaksa laittaa. Hienoa oli myös päästä metsästämään kankaita cosseihin ja erityisesti se, kun pääsin ostamaan aitoa silkkiä todella fiinistä Villisilkki-putiikista. Olen todella innoissani tämän tulevan cossin teosta koska materiaalit on niin huolella valittu.

Herkullista ja jännittävää grilliruokaa

Marraskuun lopussa lopetin työt mainosjakelun parissa. Se oli ihan taktinen valinta, halusin lopettaa ennen kuin talvi tosissaan iskisi. Lumessa kärryn työntely ja kinosten takia kiertoreittien käyttäminen tekevät jakelusta niin paljon hitaampaa, että matala palkka alkaisi muuten kyrsiä aivan liiaksi. Työn - ja viikottaisen kolmen tunnin porrastreenin vuoksi koin olevani kuitenkin hyvässä fyysisessä kunnossa. En halunnut heittää tuota saavutettua kuntoa hukkaan jäämällä kotiin makaamaan, joten päätin hankkia kuntosalijäsenyyden joulukuun alusta. En ollut aiemmin käynyt salilla, mutta nyt on koittava uusi salimakeilun aikakausi minulle. On ollut mukavaa huomata jo lyhyessä ajassa kehitystä, kun kaikissa laitteissa on jo päässyt nostamaan painojen määrää aloitustasosta.

Ompelin itselleni myös kivan treenipaidan

Loppuvuodesta juhlittiin tietenkin joulua, mikä oli mukavaa, kuten aina. Joulukuu sujui osaltaan kuitenkin myös hyvin haikeissa tunnelmissa, sillä vietin viimeisiä yhteisiä hetkiä poikaystävän kanssa ennen kuin tämä lähti viideksi kuukaudeksi vaihtoon Intiaan nyt tammikuun alusta. Alkuvuosi kuluu siis kesäkuun perään haikaillessa. Alkukesästä minulla myös saattaa olla edessä muutto harkkapaikkakunnalle, joten jänniä aikoja elän.

Näin yhteenvetona voin vielä todeta, että minulle 2022 oli todella ihana vuosi. Pääsin palaamaan rakkaan harrastuksen pariin ja sain todella ihania ja tärkeitä työkokemuksia lasten parissa. Miinuspuolina olivatkin sitten uutiset eli Ukrainan sota ja kaikki kauheus mitä siihen liittyen on joutunut näkemään. Jos voisin esittää vuodelle 2023 vain yhden toiveen se olisi sodan loppuminen. Tietenkin myös sodan seurauksena tullut inflaatio on nakertanut mieltä, mutta en ole kuitenkaan huolissani oman taloudellisen tilanteeni suhteen, koska uskon työllistyväni tulevaisuudessa helposti koulutuksellani. Kaikki eivät tietenkään ole yhtä auvoisassa asemassa, joten siitäkin syystä toivon kokonaisvaltaista tilanteen normalisoitumista.