Comic Con Finland 10.-12.5.2024

Kun aloin nähdä alun perin mainoksia Comic Conista, ei se herättänyt minussa siinä määrin kiinnostusta, että olisin suunnitellut meneväni sinne. Sen sijaan poikaystäväni, joka ei ollut aiemmin käynyt missään coneissa, kiinnostui siitä mainokset nähtyään. Innostuin ajatuksesta, että saisin tutustutettua poikaystävää paremmin conijuttuihin, ja päätimmekin sitten käydä katsastamassa tapahtuman lauantaipäivän. Päivästä tuli pitkä, koska teimme Helsingistä käsin päiväkäynnin emmekä ottaneet majoitusta Tampereelta. Aamu alkoi sillä, että vedin päälle luottocossini eli Misaton NGE:stä. Sitten kiiruhdimme junaan, jossa vielä liimailin korvikset paikoilleen, sillä olin ollut melko optimistinen aikataulutuksen suhteen.

Emme saapuneet Tampereelle selvästikään ainoina, joilla oli sama määränpää. Messukeskukselle menevään bussiin jonotti rautatieaseman edessä varmasti toistasataa ihmistä. Jäimme siihen hetkeksi ihmettelemään ja tutkimaan eri vaihtoehtoja, kunnes tulimme siihen tulokseen, että järkevintä olisi mennä hieman kauempaa hieman myöhemmin lähtevään bussiin, koska kaikki jonottajat eivät mitenkään mahtuisi tuohon yhteen bussiin. Kun olimme saapuneet toiselle lähes tyhjälle pysäkille, alkoi sinnekin pian massavaellus. Kun kaksi oikeaan suuntaan menevää bussia lopulta saapui, täyttyivät ne molemmat ääriään myöten ja pääsivät lähtemään ainakin 10 minuuttia aikataulusta myöhässä. Olimme kuitenkin tyytyväisiä siihen, että olimme kyydissä. Olisi ollut hyvä, jos tapahtumalla olisi ollut omakin bussi purkamassa joukkoliikenteen painetta.

Itse tapahtumapaikka näytti ulkoa päin varsin karulta vertautuen betonin määrässä lähinnä Helsingin messukeskukseen (jonne tapahtuma ilmoittikin itse asiassa eilen siirtyvänsä ensi vuodeksi). Erityisen hyviä kuvaus- ja hengailuympäristöjä ei siis ollut. Tulimme paikalle noin kello 11 aikoihin, jolloin kävijämäärä ei ollut vielä aivan massiivinen, kuten myöhemmin päivällä. Lauantain kokonaiskävijämäärä oli lähes 10 000 ihmistä. Lipunvaihto sujui erittäin sujuvasti, käytännössä täysin ilman jonotusta. Kävijäkunnasta huomasi heti eron muihin coneihin, joissa olen käynyt. Cossaavia kävijöitä oli suhteessa paljon vähemmän ja asut olivat kotikutoisempia. En siis tarkoita sitä mitenkään pahalla tai loukkauksena, vaan lähinnä sillä, että luultavasti moni, joka ei ole aiemmin cosplayta harrastanut, oli intoutunut kasaamaan tapahtumaa varten jonkinlaisen asun, mikä on hieno asia! Toki joukossa oli myös näyttävämpiä cosseja.

Betonia kaikkialla, onneksi se sopii kuitenkin NGE:n maailmaan

Tapahtuma imi hurjan määrän kävijöitä ottaen huomioon, että se järjestettiin ensimmäistä kertaa. Ilmeisesti runsas mainonta ja valtaisa kunniavieraskattaus olivat osuvasti purreet sellaisiin ihmisiin, jotka eivät ole muissa coneissa käyneet. Päivän edetessä myytyjen lippujen määrä alkoi konkretisoitua ja tapahtuman päätös vapauttaa vielä viime hetkellä myyntiin ylimääräiset 500 lippua alkoi vaikuttaa entistä ahneemmalta. Jonot venyivät hurjiksi. Esimerkiksi Don Rosan nimikirjoitusta olisi joutunut jonottamaan jopa 2-6 tuntia, joten jätimme suosiolla niiden hakemisen välistä. Suuri sali veti vain 800 ihmistä, joten suurin osa esimerkiksi Kit Haringtonin Q & A tilaisuuteen jonottaneista joutui pettymään. Eniten ehkä asiassa suututti se, miten helppoa jonotuskaaos ja jonotuspettymys olisi ollut välttää paikkalipuilla. Uskoisin, että paras vaihtoehto olisi ollut jakaa numeroimattomat paikkaliput, jolloin jonotusta ei olisi tarvinnut ja rivit olisi voinut silti täyttää loogisesti järkevässä järjestyksessä.

Myyntihallissa oli osittain samoja ja osittain eri pisteitä kuin muissa coneissa. Valitettavasti myös piraattituotteita oli myynnissä. Hauska pikkujuttu oli esimerkiksi se, että Finnkinolla oli piste, ja sieltä sai hakea ilmaiseksi supersöpön pikku popcorntötsän. Paikoitellen ruuhka salissa oli niin paha, että myyntihallin kapeista ovista ulos mahtuakseen joutui jonottamaan useita minuutteja. En yhtään ihmettele, jos joku olisi saanut siinä paniikkikohtauksen. Olisi ollut myös kauheaa olla paikalla asussa, jossa olisi esimerkiksi laahus tai herkästi rikkoutuvia osia. Kaikesta ruuhkasta huolimatta ehdimme päivän aikana osallistumaan kolmeen ohjelmanumeroon. Ensimmäinen niistä oli ääninäyttelijä Nolan Northin Q & A -tilaisuus. Hän on ääninäytellyt monissa videopeleissä, ja poikaystäväni halusi kovasti päästä näkemään hänet. Vaikka en varsinaisesti tyyppiä itse tiennytkään, oli hän kuitenkin hauska ja oikeasti tykkäsin ohjelmasta. Ohjelma oli myyntisalin nurkassa, ja epäilin, että häly häiritsisi, mutta kuuluvuus oli kuitenkin yllättävän hyvä. Emme mahtuneet istumaan niille muutamalle tuoliriville mitä lavan eteen oli varattu, ja seisominen alkoi loppua kohden tympimään, joten kyllä perinteinen ohjelmasali olisi kuitenkin parempi ollut.

Poikaystävä halusi Herrasmiescosplayn kaljasamurait videolleen, ja nämä suostuivat sillä ehdolla, että saivat kuvan Misatosta, haha

Yllättävän hyvin sujui myös ruokailu paikan päällä. Etukäteen olin katsellut noin kilometrin päässä sijaitsevan kauppakeskuksen ravintolavalikoimaa, mutta päädyimmekin ostamaan purilaiset yhdestä pihalla olleista myyntivaunuista, koska jono ei ollutkaan mitenkään mahdottoman pitkä. Istumapaikkoja syömiseen ei tosin ollut. Syömiseen liittyen tosin yksi olennainen asia conista puuttui, nimittäin vesipisteet. Onneksi sää ei ollut helteinen, mutta olisi niitä silti tärkeää olla.

Pääsimme katsomaan Don Rosan Q & A tilaisuutta, joten senkään puolesta ilman nimmaria jääminen ei niin paljoa harmittanut. Tilaisuus alkoi selvästi myöhässä, mutta kukaan ei missään vaiheessa kertonut, miksi näin oli. Ankkamaestro osoittautui hauskaksi ja jaaritteluun taipuvaiseksi papaksi. Hänen vastauksensa olivat niin pitkiä, että niiden aikana ehti jo unohtaa, mikä kysymys oli ollut, ja lopulta koko ohjelman aikana ehdittiinkin käydä läpi ehkä vain 3-5 kysymystä. Siitä huolimatta oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla piirtäjää, jonka ankkatarinat olivat lapsena ehdottomia suosikkejani.

Kaikista eniten ohjelman puolesta odotin kuitenkin ICL-cosplaykisoja. Kyseessä oli ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävät International Cosplay League -karsinnat. Arvokisakarsinnat ovat alkaneet kiinnostaa viime vuosina, joten halusin nähdä, minkätyyppiset nämä uudet olisivat. Erityisen mielenkiintoista oli nähdä se, miten kisaajia oli saatu ylipäätänsä osallistumaan. Tiedotus koko kisojen olemassaolosta ja ilmoittautuminen oli tehty hyvin lyhyen aikavälin sisällä, mikä johti siihen, että ilmoittautuneita ei aluksi tullut paljoa, ja heitä yritettiin houkutella jopa sillä uskomattoman upealla edulla, että bäkkärillä olisi sitten pientä purtavaa tarjolla..

Logistisesti salin täyttö oli pieni katastrofi. Ihmisiä päästettiin aluksi sisään hyvissä ajoin ennen ohjelman alkua, mutta kun ainakin satakunta ihmistä oli jo ehtinyt sisään, käskettiinkin kaikki takaisin ulos, koska kaikki ei ollutkaan valmista. Jono oli ulkona tietenkin liikkunut eteenpäin, kun aloimme ahtautua takaisin ulos salista. Ilmeisesti kukaan ei kuitenkaan käynyt käskemässä aivan jonon häntäpäätä menemään taaksepäin, vaan jonoa yritettiin pusertaa takaisin paljon ahtaampaan tilaan kuin aiemmin. Lopulta ovet saatiin suljettua ja valmistelut jatkoivat samalla kun olimme sumpussa. Sitten kun saliin jälleen päästiin, kului vielä varmaan vartti ennen kuin ohjelma alkoi. Samalla taustalla pyöri promovideo, jonka musiikki alkoi muutaman pyörimiskerran jälkeen tulla jo korvista. Karsinnoissa oli kaksi kategoriaa, duo, jossa arvosteltiin esitykset ja puvut sekä solo, jossa pelkät puvut. En muistakaan että olisi ollut muita arvokisoja pelkille puvuille, mutta sinällään ihan hauska että sellainenkin mahdollisuus on, jos esiintyminen ei vain ole oma juttu. Muistikuvieni mukaan pareista kaksi perui ja neljä pääsi lavalle asti. Esitykset tuntuivat (ehkä myöhäisen tiedottamisen ja ilmoittautumisen kiirehtimisen takia) enemmän tavallisen esityskisan kuin arvokisakarsinnan tasoisilta, ja voittajassa ei ollut paljoa arvailtavaa. Yksilökategoriassa oli ihan mukava määrä osallistujia, ja varsin hyvätasoisiakin pukuja. Tätä kirjoittaessani on ollut jo tämän vuoden Desucon, ja en kuitenkaan voi olla vertaamatta tasoa siihen, koska Desuconin kisat tuntuivat enemmän arvokisatasoisilta kuin ICL. Saakin nähdä nouseeko taso ensi vuodelle, mikäli karsinnat järjestetään uudelleen.

Hengailimme paikalla vielä hetken, mutta pian cossikisojen jälkeen tapahtuma suljettiin lauantaipäivältä. Mielenkiintoista oli, että myyntipisteet olivat kuitenkin viimeiseen minuuttiin saakka auki. Ulkona Miidama bongasi minut vielä shootattavaksi, ja sain häneltä nämä kivat kuvat:

Matka rautatieasemalle sujui jälleen täyden bussin kyydissä. Junakin oli niin täysi, ettemme heti mahtuneet istumaan vierekkäin. Paluumatka tuntui loputtoman pitkältä etenkin, kun koko päivän kutitellut piilolinssi ja saman silmän tekoripsi alkoivat ajaa minut hulluksi. Olisi ollut järkevää ottaa cossi pois jo ennen lähtöä, mutta sain junassa sentään piilareita lukuun ottamatta helpotettua oloani. Pitkän päivän jälkeen lopulta vällyjen väliin sujahtaminen tuntuikin taivaalliselta.

Tekstistä on varmaan tullut jo selväksi, että mielestäni kokonaisuudessaan tapahtuma kaipaa monessa asiassa paljon kehittämistä. Koen, että perinteisemmät suomalaiset animetapatumat ovat minulle se oma tuttu ja rakas paikka, kun Comic con taas tuntui niihin verrattuna kovin sieluttomalta. Siitä huolimatta voisin harkita uudelleen osallistumista kahdesta syystä - ensinnäkin ICL-karsinnat kiinnostavat ainakin teoriatasolla, ja toiseksi seura teki tästäkin tapahtumasta paljon paremman. Oli hauskaa seurata vierestä, miten poikaystävä innostui cossaajia bongaillessaan ja halusi haastatella heitä videoilleen. Voisin mennä tapahtumaan hänen kanssaan uudestaankin, etenkin jos saisin houkuteltua hänetkin cossaamisen pariin. Ainakin yksi teoriassa mahdollinen cossattava hahmo hänellä jo olisikin mielessä, mutta saa nähdä...

Kiitos conista! (kuvannut amré photography)

Desucon Frostbite 26.-28.1.2024

Desuperjantai alkoi jälleen näppärästi Lahdesta käsin. Sisko kipitteli kämpilleni samalla kun naputtelin itse päivän viimeiset etätyöt pakettiin. Lähdimme hetipian Sibbelle rannekkeiden vaihtoon ja siskon kirpparikamoja viemään. Ensinmainittu sujui näpsäkästi, kun taas kirpputorijono ei liikahtanut kuin vasta noin puoli tuntia ilmoitetun aloitusajan jälkeen. Se stressasi hieman, koska meillä oli illalle tarkka aikataulu, mutta lopulta ehdimme onneksi kyllä kaiken.

Suuntasimme Sibbeltä iltapäiväteelle kämppäni lähettyville. Siskoni on teehullu, joten halusin ehdottomasti viedä hänet sinne. Sieltä ehdimme juuri sopivasti saunavuorolleni. Käväisimme vielä lähikaupassa, ennen kuin palasimme conipaikalle kunniavieraan konserttia katsomaan. Konsertti oli ollut erittäin mieluinen yllätys. Olin kymmenen vuotta sitten syvällä Fairy Tail -kuopassa, joten mahdollisuus kuulla sarjan upeaa musiikkia livenä säveltäjän itsensä esittämänä tuntui uskomattomalta. Ihanaa, ettei sarjaa ole vielä täysin unohdettu! Itse konsertti iski täydet paukut pöytään heti kättelyssä, ja Yasuharu Takanashi osoittautui erittäin sympaattiseksi tyypiksi. Antaa paraa! -huuto jää varmasti pitkäksi aikaa mieleen. Eniten tykkäsin tietenkin soitetuista Fairytaileista, mutta kyllä myös Naruton teema yleisön osallistamisella jäi hyvin mieleen.

Konsertti alkoi ja loppui myöhään, joten olimme hyvin onnellisia siitä, ettei seuraavaa päivää varten tarvinnut tehdä valmisteluja (siis sen lisäksi, että kävin hakemassa cossini ullakkovarastosta, tätä ei toki olisi voinut aiemmin tehdä).

En pääse yli siitä et oon tuolla taustalla vaan ihan casuaalisti ilmetty Twilightin Bella

Lauantaina parroitimme itsemme ja muuntauduimme cowboyiksi. Asut meillä olivat käytössä jo Traconissa, mutta nyt olimme lisäilleet niihin elementtejä selviytyäksemme talvesta - sisko oli tehnyt Arthurille villakangastakin, minä Johnille farkkuliivin, ja lisäksi käytin ulkona siskon mukanaan tuomaa aikoinaan ilmaiseksi opiskelijakerrostalonsa alakerrasta poimimaa takkia, joka sopi hyvin tunnelmaan. Käyskentelimme taas maisemareittiä perille. Meni hetki, ja meitä tultiin pyytämään mukaan Hall cosplay -kisaan. Olimme todella imarreltuja, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun tällainen pyyntö tuli. Kieltäydyimme kuitenkin parista syystä - omassa asussani on paljon soveltamista, eikä siitä ole selkeitä referenssikuvia, siskon asussa muun muassa housut eivät olleet itse tehdyt, ja meillä on rdr2-kisasuunnitelmia tulevaisuudelle, jotka vaativat vielä hiomista. Emme siis halunneet lähteä keskeneräisinä kisaan. Pelkkä pyyntö oli kuitenkin jo ihana kokemus!

Sisko sopii kyllä kasvonpiirteiltään erinomaisesti Artturiksi. Itsestäni en ole niin vakuuttunut, vaikka parran tekeminen kevyemmällä kädellä onneksi lievensikin Traconissa vahvoina olleita perhetuttu-viboja

Menimme kuuntelemaan "Narutosta olisi pitänyt tulla pahis"-luentoa. Tykkäsin ideasta ja oli hauskaa kuulla yhtäkkiä puhetta kiintymyssuhdeteoriasta, palauduin mielessäni suoraan fuksivuoden peruskurssien luennoille. Tahti oli vain luennolla hieman hidas, mikä oli harmi, koska tuntui siltä, että luennoitsijalta jäi joitain kiinnostavia asioita sanomatta ajan loppuessa kesken.

Kuin höyheniään pörhistävä pikkulintu

Kun lähdimme kuvaamaan ulos, oli taivas, ja sitä kautta koko tausta aivan valkoinen. Tämä vaikeutti hyvien kuvien saamista, mutta yritimme löytää taustaksi hieman tummempaa kasvillisuutta. Lopulta sinitaivas teki pienen kurkkauksen, ja saimme hieman sitäkin taustalle. Onneksi sää oli muutoin varsin kelpo, ei liian kylmä, ei liian märkä.

James Bond ja huonot kuvausolosuhteet

L’Oréal

 

 

Leggy out

Aito reaktio, kun taivaalle oli ilmestynyt suikale sinitaivasta

Sisko oli niin kuvauksellinen, että seuraa kunnon kuvakavalkadi, koska en voinut valita vain paria kuvaa.

Omia piirroksia ihailemassa

Kattokaa nyt miten komee se on

Yksinkertainen, mutta kaunis kuva

 

Niin joo, pääs pesukarhumieskin kuvaan sinisen taivaan kanssa

Missonani tässä conissa oli metsästää söpöjä magneetteja, koska jääkaappini oveen oli kertynyt niin paljon kortteja, että magneettivarantoni eivät enää kunnolla riittäneet pitämään niitä paikoillaan. Löysinkin artesaanipöydiltä mukavan määrän ihania puumagneetteja.

Koko viikonlopun saalis

Käytiin vielä hyvin pikaisesti räpsimässä parit tiiliseinäkuvat.

Näitä käsivarsia katsellessani mieleen tulee iskän kommentti asustani: "vasikkakin talloisi tuon cowboyn jalkoihinsa"

Ohjelmassa oli vielä cossikisat. Oli kivaa, kun oma lemppariesitys voitti ECG-karsinnat. Craftmanship-kisassa ihmetytti hieman se, miten paljon yksinkertaisempia pukuja siinä on nykyään. Yksinkertaisuus ei tietenkään siis tarkoita huonoa, mutta tuntui, että se olisi voinut olla nimeltään ihan vain tavallinen pukukisa. Kisojen jälkeen emme jääneet enää kauaksi aikaa pööpöilemään, vaan lähdettiin kotiin stailaamaan peruukkeja ja tilaamaan ruokaa. Lauantaina oli varsin häkellyttävää se, miten suuren määrän innostunutta huomiota asumme saivat. Kiitos kaikille lähestyneille!

Sunnuntain asuiksi olimme valinneet Fairy Tailin Stingin ja Natsun. Osaltaan päätökseen vaikutti kunniavieras, mutta osittain myös se, että nämä ovat kivat asut, joita olimme käyttäneet vasta vain kerran. Oli muuten suloista, että sisko oli ottanut kotoa mukaan nyt talviseen Natsuun paremmin soveltuvan villalangasta neulomani huivin. Minä siis tosiaan cossasin Natsua itse kymmenen vuotta sitten (celestial-asussa) ja käytin huivia sen lisäksi pari talvea ihan arkenakin. Siinä on omat virheensä, mutta oli kivaa, että se pääsi vielä näyttäytymään.

Ei tästä lookista sen enempää...

 

Kaikkialla oli kätevästi saatavilla valkoista naposteltavaa!

Kuvia otettiin tällä kertaa sisätiloissa, klassisen valaistun portaikon luona. Suuri kiitos nimettömäksi vapaaehtoisesti jääneelle kuvaajalle yhteiskuvista!

 

Tää on joko omahyväisyyttä tai flirttailua

Siitä, miten huivi kiertyy tuossa takana huomaan ainakin itse, että tein sen kanssa mielenkiintoisia rakenteellisia ratkaisuja

Ei ollu eka kerta tällaisten posejen kanssa

Jos toinen käteni näyttää siltä, etten tiedä mitä sillä tekisin, niin se johtuu siitä, että en tiennyt mitä sillä tekisin

 

Olimme matkalla kohti kunniavieraan piakkoin alkavaa nimikirjoitustilaisuutta, kun bongasimme toisen Natsun, eli Megurinemagnetin. Hän ja sisko olivat viestitelleet jo ennen conia, kun oli selvinnyt, että molemmat ovat cossaamassa sunnuntaina Natsua. Natsuista oltiin ehditty ottaa pari yhteiskuvaa, kun tuli yllättävä käänne. "Kunniavieras haluaisi ottaa yhteiskuvan teidän kanssanne, kävisikö se?"

Lemppariasioita tässä kuvassa on se, että se on otettu "älä seiso oven edessä"-kyltin edessä. (Kuvaajana näissä yhteiskuvissa taisi olla elililyca)

Ääää

Oli aika pöllämystynyt olo. Odotukset olivat olleet sitä luokkaa, että ehkä maksimissaan kunniavieras saattaisi nimikirjoitustilaisuudessa tunnistaa, että Fairy tailista ollaan. Hurjaa oli ei pelkästään se, että päästiin samaan kuvaan vaan se, että Takanashi halusi nimen omaan itse kuvan muistoksi. Oli kyllä todella siisti fiilis, että joku, joka on ollut oikeasti tekemässä sarjaa, oli niin kiinnostunut cosseistamme. Lähdimme sulattelemaan tapahtunutta nimikirjoitusjonoon. Kun pääsimme sisälle luentosaliin, jossa itse nimikirjoitustilaisuus oli, vilkutteli Takanashi meille iloisesti pöytänsä takaa. Ää.

Päästiin myös Twitter-julkaisun kuvaan

Itse nimikirjoituskohtaaminen meni ihan kivasti. Olin ajatellut sanoa japaniksi yhden lauseen, mutta kuulin, että sisko sattui ensin sanomaan sen täsmälleen saman, mikä minulla oli mielessä, niin olin sitten vain ujosti hiljaa. Hieman pihalla taisin olla, koska lähtiessä meinasin unohtaa kännykkäni, jonka olin kuvaajalle antanut.

Kylläpäs näytän jäyhältä

 

Nimmarit saatuamme kävimme vielä räpsäisemässä pari yhteiskuvaa lisää. Oli hauskaa!

Vaikka Natsuja olisi kaksin kappalein olen silti vahvin

Loppupäivänä käytiin käärimässä siskon kirpparivoitot ja hakemassa myymättömät tuotteet, ja sitten vain jäädettiin metsähallissa. Päättäjäisiä ennen muodostui hyvin sekava jono, mutta sali onneksi hörppäsi meidätkin sisälleen ongelmitta. Päättäjäisissä oli erittäin laadukasta näyttelemistä, etenkin Light Yagami oli mahtava. Ihmetyttää kyllä, miten Desulla aina riittääkin niin hauskoja ideoita.

Päättäjäisten jälkeen riensimme heti kotiin ja heitimme cossit pikavauhtia pois yltä, sillä piti ehtiä viedä sisko syömään mysteeriravintolaan, josta olin puhunut jo kauan etukäteen. Sisko oli onnistunut vakuuttamaan itsensä siitä, että veisin hänet italialaiseen ravintolaan, mutta oikeasti mysteeriravintola oli Itsuyaki. Sieltä saa perinteisen sushibuffan lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin myös erinomaista teppanyakia. Coniviikonloppu päättyi siis maukkaissa merkeissä, ja illalla meillä oli vielä presidentinvaalien valvojaiset.

Kiitos conista!