Tracon 3-4.9.2016

Tämän vuoden Traconissa cossasimme Gintamasta.

Minä esiinnyin Takasugina

Isosiskoni oli Gintoki

Ystävämme cossasi Kamuita

Tampereelle saavuimme taas hyvissä ajoin perjantai-iltana. Kotiuduttuamme hotelliimme käväisimme pitsalla ja sen jälkeen alkoikin cossipaja, sillä täysin valmista ei ollut kenelläkään. Tähän sisältyi maalaamista, liimaamista, ompelua, silittämistä, peruukinmuokkausta ja ennustaja-TV:n propagandan kuuntelemista kello viiden jälkeen aamuyöllä. Vällyjen väliin päästiin ryömimään vasta noin kello kuusi, ja herätys soi jo seitsemältä. Hyvin meni siis.

Naurettavan lyhyiden yötorkkujen jälkeen tokkurainen porukkamme nautti aamupuuroa ja alkoi laittautumaan, jotta olisimme varmasti ajoissa perillä ja saisimme ostettua liput Yukiconiin. Kerrankin aikataulu piti hyvin, ja saimmekin liput ongelmitta ostettua. Heti aamusta kävimme myös kirpparilla, jonne Kamui kävi heittämässä omat myytävänsä. Kirpparia oli kiva tutkia ja löysin sieltä jotain ostettavaakin, Gintaman kolme ensimmäistä mangaa. Bongasin myös paikalta pienen Seiya-figuurin joka päätyikin sitten siskon mukaan, koska se oli halpa ja koska Saint Seiya.

Nälkä iski lauantaina melko aikaisin ja suuntasimme vähemmän yllättäen kohti Hesburgeria. Paikan päällä oli aika ihmeellistä, sillä siellä oltiin tehty uudistuksia ja koko paikka oli puhdas ja moderni. Oikein hyvä, en kaipaa viimevuotista tahmalattiaa.

Ennen cossikisoja (joiden paikkalippuja oli taas niin ihanaa jonottaa) kerkesimme käväisemään ulkona photoshootin merkeissä, mutta pian alkoi tihkua vettä ja lähdimme takaisin sisälle. Mitään valtavan upeita kuvia ei tästä syntynyt, ja jostain syystä kangaskassissani oli tämän jälkeen pihkaa.

Säärien vilauttelua ja tärähtänyt piippu

Traagisia tunnelmia. Tämä silmäpäällystesideharso valui etenkin lauantaina hyvin ärsyttävästi. Takasugi, mikset vain käytä silmälappua?

WCS- ja NCC-karsintoja oli taas mukava seurata, vaikka pimeässä salissa univelka muistutteli itsestään ja oli välillä hankala pitää silmiä auki. Kaikki esitykset ja puvut olivat kuitenkin taitavasti tehtyjä. Heräsin kunnolla horrostilastani, kun lavalle asteli Rullarinkeli ja energinen Neiti Groove-kappale alkoi soimaan. Etenkin tästä esityksestä pidin todella paljon juurikin sen energisyyden ja sulavuuden takia. Ansaitsi voittonsa.

Cossikisojen jälkeen oli AMV-kisan aika. Viime Animeconin trauman jälkeen oli terapeuttista, että mukana oli edes pari huumorivideota ja lisäksi suomenkielisten kappaleiden määrä oli ilahduttava. Kun julistettiin paras huumorivideo olin kuitenkin ymmälläni, sillä en edes ollut tulkinnut kyseistä videota huumorivideoksi. Olihan se iloinen joo, mutta arvoisa tuomaristo ei tainnut ihan tietää, mitä huumori on. Huumori on jotain, mikä naurattaa, ja ihmiset nauravat luonnostaan asioille, jotka yllättävät. Voittajavideo ei kirvoittanut naurua eikä yllättänyt millään tavalla, vaikka olikin teknisesti hyvin toteutettu. Eihän se kuitenkaan ole tärkeintä, mitkä videot voittavat. Kokonaisuudessaan kisa oli oikein nautittava.

Sunnuntai lähti liikkeelle laiskemmin, vaikka saatiin nukuttuakin pidempään. Ulkona satoi, mikä toi aamuun omat ongelmansa. Kahden sateenvarjon alla, huonoilla kengillä kävellen (paitsi Gintoki, jolla oli hyvät kengät) ja kaikkien kamojen kanssa pääsimme kuitenkin lopulta perille. Tavarat vietiin narikoihin ja käväisin hakemassa paikkaliput päivän cossikisoihin.

Sunnuntaina kisattiin esityskisa, parikisa ja pukudesignkisa. Esityskisan voittanut kolmetoistapäinen Ouran high school host club-ryhmä oli todella upea, vaikken varsinaisesti sarjasta paljoa tiedäkään. Väkimäärästä huolimatta kaikki toimi yksiin ja asujen tarkka yhtenäisyys oli hienoa. Parikisaa ja pukudesignkisaa oli myösen mukavaa katsella.

Kävimme hakemassa Subwayltä patonkisapuskaa ja kiersimme vielä myyntipöytäsalia ja kirpputoria. Tällä kertaa kirpparin peruukkiläjä oli kutistunut niin, että sitä oli helpompi tutkia. Löysinkin mukaani laadukkaan lyhyen, ruskean peruukin ensi Traconin cossia varten ja ihan sopuhintaan vielä. Hyvä löytö.

Tässä teille söpö Gintoki. (Kuva otettu kolmoskerroksessa, jossa oli yksisuuntainen "silta" siis oikeasti yksisuuntainen mitä helvettiä nyt oikeasti?)

Koska meillä ei ollut vielä läheskään tarpeeksi kuvia lauantailta aioimme ottaa lisää. Sisältä ei oikein löytynyt hyviä kuvauspaikkoja, mutta huomasimme sateen ulkona onneksi tauonneen ja saimmekin jotain aikaiseksi. Eri asia on sitten, oliko se jotain mitään järkevää.

Katsokaamme dramaattisesti oksaa.

Syyskuussa saattaa joskus tulla kylmä joten kannattaa halia niin pysyy lämpimänä

Kamui leikkii vaarallisten sorsien kanssa

Jostain syystä minun ja siskoni viimeisimmät cossattavat ovat kaikki olleet vihollisia keskenään.

"Takasugi voisi näyttää siltä että se takertuu vahvasti menneisyyteensä"

Kamui ja slaavikyykky

Kuvien räpsinnän jälkeen pitikin käydä narikassa hakemassa kamat ja käydä vessassa kuoriutumassa cosseista. Oli ihana tunne kun sai molemmat silmät jälleen käyttöön. Yksisilmäisenä kolmiulotteinen hahmotuskyky kärsi yllättävän paljon, ja kun oikea silmäni on vielä heikompi ei viikonlopun näkökyky ollut mitään priimaa.

Kiitämme iloisesti conista ja juttuseurasta

Aiemmat conitarinat:
Animecon 2016
Winter Nekocon 2016
Yukicon 2016
Chibicon 2015 (Kuopio)
Tracon 2015
Animecon 2015
Yukicon 2015
Chibicon 2014
Tracon 2014
Animecon 2014
Animecon 2013
Desucon Frostbite 2013

Näiden lisäksi takana on vuoden 2012 Animecon ja vuoden 2011 kaksi Chibiconia.

Ellei tielle tule suurempia yllätyksiä, on seuraava coni Yukicon, jossa aion esiintyä Hunter x Hunterin Hisokana. Olisi kyllä jo hirveä hinku päästä tekemään Hisokaa, mutta yritän nyt tässä keskittää energiani ikävästi lähestyvään psykologian Yo-kirjoitukseen.

Luontolomakuvia

Tänä kesänä tuli käytyä katsastamassa moni Suomen kansallispuisto, joissa emme olleet ennen käyneet. Käytiin sekä idässä että pohjoisessa. Lähes kaikki kuvat ovat isosiskoni ottamia, muissa maininta.

Heinäkuun puolessavälissä suuntasimme Joensuuhun ja sieltä jatkoimme Ilomantsiin. Pikkuisessa Ilomantsissa ei ole oikein mitään muuta nähtävää kuin luonto. Mopojonnet päristelivät pitkin keskustan ainoaa katua myöhään perjantaiyöhön ja paikallinen intialainen ravintola tarjosi pahaa ruokaa.

Ilomantsissa sijaitseva pieni Petkeljärven kansallispuisto tarjoaa nätit järvimaisemat.

Jääkauden muodostelmista nähtävinä olivat hiekkaharjut ja supat.

 Petkeljärvellä aikamme käveltyämme lähdimme kohti Ilomantsin toista nähtävyyttä, Suomen ja samalla koko manner-EU:n itäisintä pistettä. Paikka sijaitsi tietenkin hyvin syrjässä, hiekkateiden päässä. Itäisin rajapyykki oli pienellä luodolla, johon ei tietenkään päässyt, lähellä se oli kuitenkin. Paikassa ei ollut oikein muuta, pari opastustaulua vain. Ei siis erityisen railakas retkikohde, mutta voipahan sanoa siellä käyneensä. Lähdettyämme sieltä poikkesimme vielä lyhyesti Patvinsuon kansallispuistossa. Siellä ihmeellisintä oli oikeastaan maassa piipittävä luultavasti pesästäänpudonnut järjettömän pieni hippiäisenpoikanen, jolla ei ollut vielä lentokuntoisia siipiä. Toivottavasti se oli kunnossa ja selvisi elossa.

Toinen retkemme olikin sitten pidempi, pohjoiseen sijoittunut. Ensimmäinen majoituspaikka oli Puolangalla, jossa sijaitsee Suomen korkein vesiputous, Hepoköngäs. Se on selvästi koko paikkakunnan ylpeys, koska paikallisessa leipäpaketissakin oli siitä kuva. Könkäälle oli melkoisen mukavaa kävellä pitkospuita pitkin, ja itse putous oli rauhoittavaa katseltavaa.

Seuraavana päivänä matka jatkui Saariselälle. Kävimme tekemässä kolmen kilometrin lenkin matkan varrella sijainneessa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Maastossa ei ollut varsinaisesti mitään ihmeellistä, lähinnä harvaa kuusikkoa ja yksi pieni suo. Reitit oli kuitenkin merkitty hyvin ja polkuja oli helppo kävellä. Saariselällä käytiin sitten illalla lillumassa Euroopan pohjoisimmassa kylpylässä.

UKK:n maasto oli melko tasaista ainakin tällä lyhyellä reitillä.

Seuraavan yöpymisen oli alun perin tarkoitus olla teltassa Lemmenjoella, mutta päästyämme sinne selvisi, että siellä oli jotkin erityispäivät ja aivan liikaa väkeä. Käväisimme kuitenkin metsässä vähän käveleskelemässä, mutta helle oli kova, eikä siellä kauaa voinut siksi viihtyä. Lemmenjoelta jatkoimme kohti Pallastunturia, josta oli varattu sitä seuraavaksi yöksi hotellimajoitus. Päädyimme yöksi leirintä-alueelle, jossa oli oikea kota. Siellä paistoimme makkaraa porontaljoilla päällystetyillä penkeillä istuen. Paikka olisi varmasti talvella todella tunnelmallinen.

Lemmenjoen metsikkö oli mäntykangasta.

Seuraavana päivänä siirtymä hotelliin oli hyvin lyhyt, joten oli aikaa tehdä kunnon lenkki tunturilla. Kävelimme yhdeksän kilometrin matkan, johon sisältyi kahden tunturin huipulle nousu ja takaisintulo. Nousu oli lämpimässä säässä hengästyttävää, mutta melko helppoa. Laskeutuminen jyrkässä kivikossa sen sijaan vaatii paljon tarkkuutta, ja oli rasittavaa. Uupuneen kehon sai kätevästi virvoitettua hotellin saunan vieressä olleessa lammessa, jossa oli jääkylmää vettä.

Taivaskerolta näkyi huippuja vaikka kuinka pitkälle. On aina mahtava tunne katsella jotain niin ylhäältä, siinä hahmottuu hyvin se, minkälainen maa tämä oikein on.

Hotelli näytti ylhäältä käsin kovin pieneltä.

Aamulla kävimme taas huipulla, Ylläksellä, jonne oli joitakin kymmeniä kilometrejä matkaa. Nyt nousu tapahtui vaivattomammin gondoli-hissillä. Näkymät olivat nätit, etenkin kun näkyi sadetta ja jopa muutama salama kaukaisuudessa.

Ylläksellä näkyi upeat pilvet, ja niiden alareunasta lähti tummempi sadealue. Itse ottamani kuva.

Matka pääsi taas jatkumaan, ja päädyimme muutaman kymmenen kilometrin matkalta Ruotsinkin puolelle. Hienoa ulkomaanmatkailua, kun ei edes autosta noustu. Suomen puolella tuli käytyä katsomassa Aavasaksan näköalat hellehelvetin kera.

Aavasaksalta näkyi Ruotsia joen toisella puolella.

Luonnon mitä-helkuttia- teos: mänty, josta kasvaa kuusi.

Yöpyminen tapahtui tässä välissä Rovaniemen sokoshotellissa. Huoneessa oli aivan sairaan upea seinän valaiseva ja väriä vaihtava revontulilamppu ja sängyn päällä ultrapehmeä karvapetausjuttu. Hyvä hotelli se oli siis. Seuraavana päivänä luontokohteena oli Riisitunturin kansallispuisto, mutta kuumuus oli jälleen saatanallista. Siellä oli jostain syystä hirveästi porukkaa, eivätkä äkkivilkaisulla maisematkaan olleet upeat. Retki jäi siis lyhyeksi, enkä saanut erityisen hienoja kuvia otettua.

Tässä on jonkinlainen suo, kai.

Variksenmarjat ovat aina suloisia, niin napakoita palluroita.

Seuraavan yön aioimme olla teltassa, piti vain etsiä sopiva leirintäalue. Lopulta löytyi alue, jossa halpa mökki maksoi saman verran kuin telttapaikka, joten majoittauduimme sinne. Mökin lähellä oli kätevästi järvikin, jonka rantavedessä pystyi uiskentelemaan yhdessä pikkukalaparven kanssa. Silloin tällöin yksittäinen poro köpötteli mökin ohi, mutta alue oli muuten melko rauhallinen.

Seuraavana matkallamme oli Syöte. Kelohonkamökki Iso-Syötteen päältä oli jo varattu, ja siirtymä oli lyhyt. Ajaessamme satoi vettä. Kun saavuimme Syötteen kansallispuiston luontokeskukselle, siellä ukkosti. Juuri kun olin sitomassa lenkkareiden nauhoja takapenkin ovi auki, välkähti kirkas valo ja aivan samassa hetkessä kuului sähköinen napsahdus ja todella kova jyrähdys. Salama iski varmaan alle puolentoistasadan metrin päähän, koska välähdyksestä ääneen ei kulunut puolta sekuntiakaan. Oli aika hurjaa, ei ole ikinä ennen osunut niin lähelle. Päätimme olla hetken luontokeskuksessa. Emme lähteneetkään vielä metsään, vaan kävimme ensin Pudasjärvellä tapaamassa tuttua vanhusta. Palattuamme sää oli selkeytynyt, ja teimme muutaman kilometrin lenkin.

Syötteen pitkospuilla oli pieni sisilisko, mutta se liikkui niin vikkelästi, ettei tämän parempaa kuvaa saanut.

Heräsimme Syötteeltä, ja lähdimme kohti Kuopiota. Matkalla kävimme vielä Rokuan kansallispuistossa. Navigaattori ohjasi meidät menemään pitkän matkan jotain pientä hiekkatietä. Juuri kun tuntui sille, ettei tässä koskaan päästä mihinkään tätä reittiä, seuraava mutka paljasti opastaulun ja pienen parkkipaikan. Siitä lähti polku, joka vei kauniin lätäkön rannalle. Alueella oli hyvä nuotiontekomahdollisuuskin, ja paistoimme makkarat sekä söimme savukalaa.



Hirviösieni absorboi kaiken ympäriltään itseensä.

Rokualta matka jatkui kotiin, jossa oma sänky tuntui kovin kutsuvalta. Turvalliselta myös. Mielenkiintoinen sattuma tämän kesän aikana on ollut se, että aina kun olemme heränneet hotellista, jotain pahaa on ollut pääotsikoissa. Ensin oli Nizza, heti seuraavana päivänä Turkin väkivaltainen vallankumousyritys. Myös Saksan iskut ja joukkomurha japanilaisessa vanhuskodissa sattuivat juuri hotelliaamuille. Mökkiöinä oli aina rauhallisempaa.