Norjanretki: Etelä-Norjassa on helpompi löytää liikenneympyrä kuin ruokakauppa

Kävin heinäkuussa lomamatkalla Norjassa perheen kanssa. Olemme käyneet siellä monesti aiemminkin, mutta tällä kertaa päätimme mennä perinteisen Pohjois-Norjan sijaan etelämpään, mikä toikin uusia kokemuksia. Matkamme alkoi heti Animeconin jälkeisenä maanantaina, ensimmäinen etappi oli Ruotsin puolella sijaitseva Skellefteå.

Ruotsi oli reitillämme pakollinen paha, eikä kyllä antanut erityistä aihetta positiivisuuteen. Keski-Ruotsin moottoritiet osoittautuivat selvästi Suomen teitä huonommiksi. Nopeusrajoitukset vaihtelivat jatkuvasti tyyliin 70-90-110-70-100-80, sillä kaikki risteykset eivät olleet liittymiä, vaan niiden vuoksi piti hidastaa. Yhdessä kohtaa päätietä oli jopa liikennevalot, jotka aiheuttivat monen kymmenen auton jonon ja pitkän odottelun. Teillä ei ollut jatkuvaa ohituskaistaa, vain lyhyempiä ohituskaistapätkiä ja tiet myös kulkivat suoraan kaupunkien keskustojen läpi, eikä teiden varsilla ollut edes huoltoasemia.

Siirtymä Skellefteåsta Norjan puolelle Trondheimiin oli ihan kevyt, noin 900 km. Kaupunkiin saavuttuamme yritimme löytää ruokakauppaa, mikä osoittautui oletettua vaikeammaksi. Kun viimein näköpiirissä vilahti Rema 1000, oli myöhäistä enää kääntyä, ja seuraavaksi olimmekin jo maanalaisessa liikenneympyrässä, joka johti pitkään tunneliin, josta maanpinnalle palattuamme oli kauppa jo hävinnyt. Noin viidessä liikenneympyrässä pyörimisen jälkeen löysimme vihdoin toisen kaupan. Liikenneympyröitä norjalaiset tosiaan rakastavat niin paljon, että voisivat saman tien vaihtaa kansallislaulunsa Roundaboutiksi, niitä oli joka kaupungissa joka välissä.

Kello oli jo aika paljon, kun lähdimme etsimään yöksi mökkimajoitusta. Yhden tuloksettoman kyselyn jälkeen löysimme toisen leirintäalueen tienviitan. Kapea tie vei ylös vuorenrinteelle, ja idyllisen maalaismaisista maisemista saimme yösijan.

Tien toisella puolella oli hevosaitaus, jossa oli suloinen varsa. (Kaikki kuvat ovat muuten siskoni ottamia)

Leirintäalueen omistajien koira oli todella utelias ja ihmisystävällinen. Se tuli terassillemme rapsutettavaksi, eikä meinannut lähteä lainkaan.

Tavoitteenamme oli käydä katsomassa Geirangerin vuonoa. Emme kuitenkaan lähteneet seuraavana päivänä suorinta tietä sitä kohti, vaan päätimme ajaa sisämaassa sijaitsevan Jotunheimin kansallispuistoa sivuavaa reittiä. Jotunheim on vuoristo, jossa vanhan norjalaisen mytologian mukaan asuu jääjättiläisiä, ja joka oli minulle ja siskolle tuttu nimi myös Marvelin Thor-elokuvien ansiosta.

Tie ei kulkenutkaan vain vuorien juurella, vaan nousi ylös jopa 1440 metrin korkeuteen. Lumi ei ollut sieltä sulanut vielä kokonaan, ja aivan kiemuraisen tien vieressä oli suuria, miltei metrin paksuisia lumilaattoja. Ylänkömaisemat olivat upeita, ja niitä oli ihailemassa paljon turisteja.

"Lumivuoren purkaus"

Tien laskeuduttua alas vuorilta oli jälleen aika etsiä yöpaikkaa. Kävimme ties kuinka monessa paikassa kyselemässä mökkiä, mutta kaikki olivat täynnä. Jotkin paikat olivat laittaneet oviinsa sentään täyteydestään ilmoittavan "fullt"-kyltin, niin ettei tarvinnut mennä sisälle asti kysymään. Olimme jo varautuneet telttamajoitukseen, kun saavuimme viimeiselle alueelle. Respa oli rähjäisehkössä kunnossa, minkä vuoksi vapaana ollut huoneisto oli suuri yllätys tilavuudellaan ja uudenaikaisesella varustuksellaan ja sisustuksellaan. Avoimista ikkunoista kuului määintää, ja selvisi, että pienen ryteikön takana oli viisi vuohta, kaksi aikuista ja kolme kiliä. Kävimme pelästyttämässä (vahingossa), ruokkimassa ja kuvaamassa niitä.

Seuraavana päivänä jatkoimme kohti Geirangeria.

Pysähdyimme näihin upeisiin maisemiin todetaksemme, että kauppa, jonka vuoksi pysähdyimme, ei ollut vielä auennut.

Tie Unescon maailmanperintöluettelossa olevalle vuonolle oli samantapainen kuin aiempana päivänä, nousi korkealle ja oli hyvin jyrkkämutkainen. Paikka suorastaan kuhisi turisteja. Autoa ei edes saanut parkkeerattua Geirangerin kylään, koska turistibusseja ja henkilöautoja oli niin paljon. Ajoimme kylän ohi ja nousimme taas ylös, kunnes löysimme näköalapaikan, johon mahtui.

Kylä sijaitsee vuonon päässä. Risteilijäaluksiakin näkyi muutama.

Vuonoa reunustavat erittäin jyrkät kalliot.

Levähdyspaikalla oli myös suihkulähde, joka muodosti hyvin selvästi erottuvan sateenkaaren.

Vuonon ohitettuamme oli edessä lyhyt lauttamatka. Norjalaiset eivät jätä käyttämättä yhtään tilaisuutta, jossa voisivat rahastaa, joten lautat maksavat aina. Tällä kertaa meidät kuitenkin vain viitottiin nopeasti ajamaan sisään aivan pian lähtevään lauttaan, ja jotenkin siinä sitten vain unohtivat rahastaa.

Jatkoimme matkaa kohti päivän yöpymispaikkaa, Ålesundin kaupunkia. Ålesund on tunnettu arkkitehtuuristaan. Se paloi vuonna 1904 lähes täysin, jonka jälkeen se uudelleenrakennettiin yhtenäisesti jugend-tyyliin. Suurin osa ydinkeskustan taloista on yhä tyylisuuntaa edustavia, vaikka toki myös uudempaa rakennuskantaa on.
Hienona tietoiskuna mainittakoon, että Ålesund on Lahden ystävyyskaupunki.

Yhtenäisestä rakennustyylistä syntyy harmoninen kokonaisuus.

Valokuvausliikeen mainos oli aavistuksen uhkaavan oloinen.

Seuraavana päivänä lähdimme kohti pohjoista. Mitään varsinaisia nähtävyyksiä ei ollut. Kauppojen ja yöpymispaikan löytämiset osoittautuivat taas haasteellisiksi tehtäviksi. Kävimme jälleen kysymässä majoitusta useasta eri paikasta, kunnes löysimme astetta erikoisemman paikan. Maaseudulla, päätien varrella oli muutaman mökin leirintäalue. Jäätelökioskin kokoisessa respassa ei ollut ketään, vain lappu, joka kehotti ottamaan yhden esillä olevista mökinavaimista, ja laittamaan 400 kruunua maksuksi viereiseen postilaatikkoon. Mökki oli hyvin alkeellinen ja rapistunut, niin sanotusti lautateltta, varustuksenaan kaksi kerrossänkyä ja pieni pöytä. Se kuitenkin riitti meille hyvin.

Hienouksina alueella oli jopa Wi-Fi ja WC-rakennus, jossa oli juokseva vesi. Vähän liian kirjaimellisestikin juokseva, sillä sen toista hanaa ei saanut kunnolla kiinni, vaan vesi valui valtoimenaan. Koska olemme hyviä ihmisiä korjasimme hanan väliaikaisesti urheiluteipillä, mutta aamulla joku muu oli käynyt peukaloimassa sitä niin, että vesi valui taas.

Karussa leirintäalueessa on oma tyylinsä. Mäkäräiset häiritsivät alkeellisia oloja enemmän.

Muutaman sadan metrin päässä mökkialueelta oli koski.

Sitten taas ajettiin. Matkalla kohti Bodøtä oli niin puhdasvetinen puro, että siitä sai otettua raikasta juomavettä. Muuta erityistä ei ollut.

Hotellin ikkunasta näkyi kaunista merta.

Bodø oli itse asiassa aiemmin eteläisin paikka Norjassa, missä olimme käyneet. Kaupunki on vilkas muun muassa sen vuoksi, että sieltä on hyvät lauttayhteydet Lofoottien saariston kärkeen. Myös me kuljimme seuraavana aamuna tuon yli kolmituntisen matkan.

Laivamatka kului kannella merta katsellen ja matkustamossa ristikkoja ja sudokuja täytellen. Lautan myymälän virvoitusjuomaosasto oli tunnin kuluttua tehokkaasti tyhjennetty kaikesta muusta paitsi jääteestä, mikä ei haitannut, sillä paikallinen pullotettu vihreä tee & lime -jäätee on erinomaisen hyvää ja virkistävää. Maksaessamme alle 100 kruunun ostokset 500 kruunun setelillä tuli myyjä hyvin hilpeälle tuulelle.

Lofoottien läpi ajaessamme alkoi yhtäkkiä hyvin monen vastaantulevan auton rekisterinumero olla suomalainen, mistä tuli kotoisa olo. Lähellä saariryhmän mantereenpuoleista osaa alkoi tienvieren puissa näkyä noin kilometrin välein neonkeltaisia hymynaamoja. Muutaman naaman nähtyämme oli pian Cozy camping- leirintäaluetta kohti johdattava, samanlaisella hymiöllä varustettu kyltti. Seurasimme naamoja, ja päädyimme todellakin hyvin rennolle leirintäalueelle, joka vaikutti takapihalle pystytetylle, siellä oli siis muutama asuntoauto ja teltta, ja yksi mökki, jossa yövyimme. Ovelaa johdattelua kyllä ne tienvarsinaamat, onnistuivat herättämään uteliaisuuden.

Kävimme illalla siskon kanssa viereisellä rannalla kävelemässä. Löysimme muun muassa kuolleen meduusan ja poimin talteen kauniita pieniä valkoisia kiviä.

Maalaismaisemaa pellolla ja vuorilla

Auringossa kuivunutta rakkolevää

Modernin dinosauruksen (eli linnun) jalanjäljet

Seuraavana päivänä palasimme Kilpisjärven kautta Suomeen. Otimme paluumatkan rauhallisemmin kuin tulomatkan, ja yövyimme Hetassa "luksusmökissä", jonka varustukseen kuului muun muassa niin littania tyynyjä, että tungin kolme samaan tyynyliinaan, jotta se vastaisi normaalia tyynyä. Yövyimme lisäksi Rovaniemellä ja Puolangalla.

Oli mielenkiintoista käydä Norjassa vähän muualla kuin siellä, missä jokainen vuori näyttää tutulta. Päädyimme kuitenkin taas myös pohjoiseen, koska kukaan ei halunnut ajaa enää Ruotsin epämiellyttävillä teillä, ja Suomen Lappi houkutteli.

Animecon 15.-16.7.2017

Animecon tuntuu olleen kauan aikaa sitten. Kirjoitan tätä vasta nyt, koska heti conin jälkeisenä päivänä lähdimme reissuun, jolta palasimme vasta toissapäivänä.

Coni järjestettiin taas Kuopiossa, mikä säästi minut matkustamiselta. Sisko saapui kotiin melko myöhään perjantai-iltana sunnuntain cossi vielä pahasti kesken. Omat asuni olivat jo valmiit, joten päädyin auttajaksi. Cossipajailu jatkui kolmeen aamuyöllä, mutta asu ei vielä valmistunut. Lyhyiden yöunien jälkeen alkoi laittautumisemme Saint Seiyan veljeksiksi - Shuniksi ja Ikiksi. Saimme äidiltä kyydin ja poimimme mukaan kaverimme, joka cossasi lauantaina Josuke Higashigataa JoJo's Bizarre Adventuresista.

Lempiasiani Shunissa on se, miten kauniit vihreät värit peruukissa ja paidassa ovat.

Isosisko oli Shunin suojelevainen isoveli, Ikki.

Josuken peruukissa taisi olla ainakin neljää erilaista liimaa.

Heti paikalle päästyämme hankimme konserttiliput. Konsertti oli ehkä suurin asia, jota jäin kaipaamaan, kun coni oli viime vuonna toisaalla, joten halusimme olla varmoja siitä, että pääsisimme sinne. Lippujen varmistumisen jälkeen kävimme hakemassa vähän evästä lähikaupasta ja söimme ulkona hyvässä säässä.

Kävimme katsomassa taidepöytiä ja myyntipöytäsalia. Molemmissa oli tietenkin kauhea ruuhka ja kuuma. Löysimme Urumin pöydältä jopa mukin cossaamamme sarjan päähenkilöstä, Seiyasta, jota vihaamme intohimoisesti. Aikamme kierreltyämme pelastauduimme ruuhkalta pihalle odottelemaan AMV-kisan alkua. Otimme pari hienoa kuvaa.

On onni kun saa liikkua näin coolissa seurassa.

Minäkin kokeilin Josuken cooleja aurinkolaseja.

AMV-kisasta ei juuri jäänyt mieleen mitään erityistä videota, jonka muistaisi näin kahden viikon jälkeenkin. Se kyllä jäi, että eräältä tekijältä oli finaalissa yhteensä neljä videota (yhteensä kisassa videoita oli noin 25). Muistelen, että jo aiemmin on puhuttu siitä, miten Suomi kaipaa uusia AMV-tekijöitä, mutta neljän videon salliminen samalta tekijältä on aika ristiriitainen ele. Varmasti finaaliin oli tyrkyllä niitä kokemattomampienkin tekijöiden raikkaampia videoita, joten mietin vain, miksei videomäärää voisi rajata esimerkiksi kahteen, niin saataisiin enemmän vaihtelua (etenkin, kun tekijä, josta tässä puhun, tekee vain ja ainoastaan samaa kaavaa toistavia poika x poika videoita, jotka ovat toki hyvin editoituja, mutta ei sellaisia silti jaksa neljää samassa kisassa).

Kisan jälkeen menimme Hesburgeriin, jossa olin sopinut myös tapaavani ei-conikävijä- kaverini, joka oli pian muuttamassa toiselle paikkakunnalle opiskelujen vuoksi ja oli utelias näkemään meidät ja muuta coniväkeä. Syötyämme jatkoimme yhdessä ottamaan kuvia.

Shun on lumikki

Ikki näyttää tässä sellaiselta ihmiseltä, joka kyräilee muita tuomitsevasti marketin viereiseltä penkiltä.

Shun näkee piilostaan jotain kummallista.

Coolius on nyt huipussaan.

Ikki suojelee Shunia kaikelta, vaikka väsyttääkin.

Tässä kuvassa on jotenkin haikea tunnelma.

"Isoveli, ei, en tahdo uimaan!"

Jätän tämän vain tähän.

Ostimme vielä jäätelöt sataman jäätelökioskista, minkä jälkeen hyvästelin kaverini, ja otimme vielä lisää kuvia ennen kuin lähdimme konserttiin.

Konserttiin oltiin valittu tänä vuonna oikein hyvä kappalelista, joka sisälsi muun muassa JoJon ja Yuri!!! on Icen openingit, Totoroa, Madokaa ja Hopeanuolta, joista viimeisin sai minut oikeasti itkemään. On tosi kivaa olla näin herkkä liikuttumaan. Ohjelman juontaja kyllä onnistui latistamaan tunnelmaa aiheuttamallaan myötähäpeällä. Konsertin voisi kyllä pitää ilman väkisin vedettyjä välispiikkejä. Orkesteri osoitti kuitenkin jälleen olevansa upea, eikä muilla asioilla kuin musiikilla ole suurta merkitystä konserttinautintoon.

Konsertin jälkeen loppui lauantaiconipäivä, ja lähdimme kotiin. Siskon sunnuntain asussa - eli Hunter x Hunterin Chrollossa - oli vielä mukavasti tehtävää jäljellä, ja koska tämä oli osallistumassa sillä cosplaykisojen aloittelijasarjaan, oli se aivan välttämätöntä saada valmiiksi, ja mahdollisimman huolellisesti tehtynä tietenkin. Sain lopulta nukuttua yhden tunnin, sisko ei silmäystäkään. Aamu oli kiireinen, mutta asu valmistui, vaikka vielä autossa piti ommella nappeja kiinni. Minä cossasin sunnuntaina siis saman sarjan Hisokaa, ja edellispäivän Josuke päätti jättää pompadourinsa kotiin ja mennä siviileissä.

Rakastan Hisokan cossaamista <33

Chrollo valmistui lopulta, vaikka tiukoille meni.

Kisan tuomaroinnin takia meidän piti olla paikalla ennen puoli yhdeksää. Kun Chrollo lähti arvioitavaksi, lähdimme me kaksi muuta etsimään ruokaa. Päästyämme torille tajusimme, että sen viereiset, suuremmat ruokakaupat aukeavat sunnuntaisin vasta kymmeneltä. Palasimme lähikaupan luo, mutta sekään ei ollut vielä auennut, joten kärsimme sitten nälkäisinä odottaessamme kaupan aukeamista.

Kaupan auettua haimme sapuskaa ja istahdimme aterioimaan lähelle pääovea, missä ihmiset jo odottivat jonossa ovien avaamista. Ennen cossikisoja emme tehneet mitään erityistä, kävimme edellispäivään verrattuna ihanan väljällä taidekujalla ja vain hengailimme. Chrollon lähdettyä bäkkärille ja salin ovien avautumista odotellessa testasimme violetin ilmasohvahommelin, jollaisia aulassa lojui. Käytimme sitä ehkä väärin, tai sitten sellaisen ei ollut tarkoituskaan olla mukava istuin, mutta tulipahan kokeiltua.

Cossikisoissa oli esityskisa ja pukukisasarjat. Conin nostalgiateeman mukaisesti esityskisassa oli vain esityksiä, joiden lähdemateriaali oli vähintään 9 vuotta vanhaa. Kisa oli oikein viihdyttävä, ja monissa pariesityksissä oli erityisen hyvä hahmodynamiikka. Kaikki kolme sijoittunuttakin olivat pareja, ja todella ansaitsivat sijoituksensa.

Pukukilpailussa eniten jännitti tietenkin se, että se oli siskon ensimmäinen kisa, ja ensimmäinen kerta lavalla. Kisaajia kutsuttaessa sattui sekaannus, kun juontaja ilmoitti, että numeron neljä yli hypätään, vaikka juuri numerolla neljä ollut Chrollomme jo jonotti lavalle pääsyä. Virhe kuitenkin onneksi huomattiin, ja kisa jatkui sujuvasti. Palkinnot jaettiin tanssivälishown jälkeen, sijoittuneiden puvut olivat oikein upeita.

Kisan jälkeen lähdimme etsimään syötävää. Odottaminen ei innostanut, joten ostimme kaupasta evästä ja menimme Musiikkikeskuksen takaiselle nurmelle piknikille. Yön läpeensä valvonut Chrollo alkoi jo pilkkiä, joten lainasin itseäni tyynyksi, jotta pieni saisi otettua parinkymmenen minuutin torkut.

Jatkoimme sitten photoshoottaamaan, mutta siitä ei tullut oikein mitään, kun aurinko paistoi liian suoraan, eikä oikeanlaista ympäristöä ollut. Kuvat menivät lähinnä perseilyksi, mutta saatiinpahan jotain edes.

Hisokan joogatuokio.

Chrollo yrittää summonoida jotain pahaa.

Takin liehuminen näytti paremmalta livenä.

Chrollon satuhetki.

Pikku-Chrollo ei nauti siitä, että Hisoka on pidempi. Hisoka nauttii.

Chrollo ja Hisoka juoksevat käsi kädessä auringonlaskuun. (ei me oikeesti shipata näitä)

Kuvailumme jälkeen poistuimme pian paikalta. Univelka painoi päälle ja piti vielä keretä pakkaamaan seuraavan aamun lähtöä varten.

Kiitos kivasta conista <3

Seuraava coni on Tracon, jossa olen varmaan koko viikonlopun prinsessa Mononoken San. Minä ja sisko ollaan myös menossa Puriconiin, koska laitettiin puoliläpällä ohjelmahaku ja se hyväksyttiin.