Tracon 5.9.-7.9.2025

Saavuin perjantaina Tampereelle hyvissä ajoin. Junamatkan aikana ja asemalla siskoa odotellessa ehdin viimeistelemään yhden lavapropeistani, eli tuolin selkänojalle puettavan director-hupun. Vaikka viikonlopun pääasuni, Blue Rose Tiger & Bunnysta, valmistui suurimmaksi osaksi jo Nekoconiin, ei tekeminen ollut loppunut kesken ennen Traconia. Nekoconiin en ehtinyt lainkaan tehdä asuun kuuluvia pyssyjä, ja vietinkin tiiviisti Traconia edeltäneet pari viikkoa niiden parissa. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt aloittaa ne vielä aiemmin, mutta kesällä oli ohjelmassa myös lomareissua ja muuta sellaista, ja janosin myös päästä tekemään välillä jotain muutakin (mikä käytännössä siis tarkoitti yhtä paitaa, yhtä hametta ja yhtä nallea lahjaksi työkaverin vauvalle). Lisäksi kesän lopulle ajoittui esitysasioiden hiominen. Pienet lisästressit sain siitä, kun deadlinen lähestyessä minulle iski kurkunpään tulehdus, enkä sen vuoksi saanut harjoiteltua ääninäyttelyä ja laulua kunnolla. Olin siis Traconissa osallistumassa ensimmäistä kertaa varsinaisena kisaajana NCC-karsintoihin ja ylipäätään mihinkään kansainvälisiin karsintoihin. Viime vuonna olin saanut meiningeistä esimakua olemalla karsinnoissa siskon avustajana.

Matkani suunta ei jäänyt näillä epämääräisillä tavaroilla varmaan mysteeriksi kenellekään kassaconittajalle

Siskon saavuttua kävimme nautiskelemassa raamenit, ja hieman myöhemmin kävimme Tamperetalolla bäkkärikierroksella, vaikka tilat sinänsä olivatkin meille jo tutut muutamalta aiemmalta vuodelta. Samassa pyörähdimme läpi taidekujan, josta ostin itselleni hiusrusetin Rusettiselta. 

Rusetti pääsi heti virtuaalivaatekaappiini (olen obsessoitunut Indyx-sovellukseen)

Hotellilla ohjelmassa oli vielä muutamia pikkuaskareita...

 

...kuten proppipullon täyttäminen paremmalla juomalla

 

Lauantaiaamuna suuntasin hotelliaamiaiselle sinertävin kulmakarvoin varustettuna, koska meikkausta piti aloittaa jo ennen kuin aamupala-aika alkoi. Varsinaista tulipalokiirettä aamulla ei ollut, muttei aikaa ollut liioin hukattavaksikaan. Siispä kun vedin kenkiä jalkaan ja niitä ylhäällä pitäviin sukkahousuihin repesi yksi jos toinenkin silmänpako, niin täytyy myöntää, että kyllä kiroilutti. Asialle ei vain valitettavasti ollut enää mitään tehtävissä siinä vaiheessa. Selvisimme kuitenkin bäkkärille ihan ok ajoissa.

Niin kummallinen otos että pakkohan se oli tänne laittaa 

Päivän aikataulu oli kisajuttujen vuoksi varsin täynnä. Ensimmäisenä oli videokuvauksen aika. Vielä viime vuonna sellaista ei ollut ollut, ja olikin mielenkiintoista päästä osaksi tätä uutta konseptia. Kuvaus sujui oikein mukavissa merkeissä. Sen jälkeen seuraavana minulla oli tuomarointi. Olin varautunut vetämään koko tuomaroinnin englanniksi, mutta tällä kertaa tuomaristossa oli vain suomalaisia. Itse asun esittely vedettiin siis suomeksi, mutta englanniksi kysyttiin esityksestä ja siitä, miksi haluaisin edustaa Suomea ulkomailla. Ehdin tuomaroinnissa kertoa lähes kaiken mitä ajattelinkin, jälkikäteen toki tuli mieleen muutama asia, mitkä unohdin. Tuomaroinnin tunnelma oli ihan hyvä. 

(Tähän väliin pakko ottaa pieni sivuraide lol - Tiedän puhuvani englantia erinomaisesti ja pakko myöntää, että tykkään siitä, kun pääsen näyttämään sen. Varsinainen juurisyy tähän kuitenkin löytyy 10 vuoden takaa, kun eräs ihminen pyysi minua puhumaan englantia ja sen jälkeen sanoi: ”sun puheesta kuulee, että oot suomalainen, mä arvasin”. Ärsyynnyin tästä ylimielisesti lausutusta kommentista niin, että rupesin kiinnittämään lausumiseen enemmän huomiota ja enpä ole sen jälkeen vastaavia kommentteja saanut. Enkä siis todellakaan pidä itse halveksittavana, jos jonkun puheesta kuulee, että hän on suomalainen. Tämä oli ihan vaan omaa pikkumaisuuttani.) 

Sisko oli avustajanani saman sarjan Agnesina (ja näytti erittäin kauniilta bäkkärin valossa)

 

Seuraavana piti olla ohjelmassa lavaharkat, mutta teknisten ongelmien vuoksi ne olivat varsin reippaasti myöhässä. Aikataulua muokattiin siis lennosta niin, että valokuvaus päätettiin ottaa samantien. Olin etukäteen laittanut kuvaajalle toiveen jostain urbaanista ympäristöstä. Menimmekin Tamperetalon etuoven viereen tilaan, jossa oli paljon heijastavaa ikkunapintaa. Kaikki sujui oikein sulavasti ja tunnelma oli mukavan rento ja rattoisa.

 Kaikki seuraavat kuvat kuvannut Mialiina.

Kuvauksista bäkkärille palattuamme olivat lavaharkat edistyneet, ja pian pääsimmekin jo lavalle. Siihen nähden, että olin käytännössä harjoitellut koreografiaani vasta coniviikolla, se sujui ihan mukavasti. Esityksestä pidettiin, mutta sain palautetta siitä, että ihan koko ajan ei kuitenkaan tarvitse olla liikkeessä, mikä oli todella hyvä huomio. En ole kovinkaan kokenut esiintyjä, joten on hyvä kuulla juuri tällaista suoraa ja selkeää palautetta, jotta pystyn kehittymään entistä paremmaksi. Harkoista jäi hyvä fiilis, ja niiden jälkeen oli vihdoin kunnolla aikaa hengähtää.

Hengähdysaika käytettiin syömiseen (käytiin Sorsapuiston ruokakojulla hakemassa maittavaa evästä) ja lisäksi ehdittiin juuri sopivasti Fukkan luennolle: ”Mitä tänään liimattaisiin? – Cosplay ja liimat”. Vietin luennon takarivissä välillä seisten ja välillä patentoitua polvi-istuntaani pehmeällä sohvalla käyttäen, mutta onneksi sinnekin diat näkyivät hyvin ja pysyin kärryillä. Luento oli mukavan strukturoitu ja kattava, ja erityisesti sain uutta tietoa pikaliimoista. Konkreettisin asia, jota luennosta jäikin mieleen, oli se, että pikaliima on hyvä säilyttää jääkaapissa tai pakastimessa, ettei se kovetu. Niinpä heti conista kotiuduttuani livautinkin pikaliimavarastoni jääkaappiin.

Taas minä pettämässä Pepsiä jonkun muun limun kanssa

Pian tuli jo aika palata bäkkärille, jossa oli tarkoitus olla vielä lavakierros ennen itse kisoja. Lopulta kierros jäi aika viime tinkaan, koska salissa edeltävästi ollut AMV-kisa meni reippaasti yliajalle. Bäkkärillä oli kuitenkin oikein kiva tunnelma, ja onnistuin esimerkiksi levittämään pösilön polvi-istuntani ilosanomaa eteenpäinkin.

Lopulta oli itse kisojen aika. Ajatus kisaan sopivasta asusta tuli minulle ennen esitystä. Esitysideoita pohtiessani katsoin uudelleen Tiger & Bunnya palautellakseni mieleen tapahtumia ja hahmojen luonteita ja motiiveja. Esitys lähti muotoutumaan erään jakson pohjalta, joka keskittyi nimenomaan Blue Roseen ja tämän haluun tulla laulajaksi. Luonnollisesti tästä syntyi ajatus lavalla laulamisesta. Halusin myös tuoda esiin Pepsiä, koska se on koko asussa aikamoinen elefantti huoneessa, ja sen mainitsematta jättäminen olisi ollut outoa. En ollut etukäteen varma, saisiko näin tehdä, joten kysyin asiasta, eikä ongelmaa onneksi ollut.

Tiesin, että en ole riittävän kyvykäs siihen, että lähtisin ihan itse säveltämään uutta kappaletta, joten päätin valita jonkin olemassa olevan, johon tekisin uudet sanat. Avril Lavignen Complicated valikoitui sen perusteella, että se oli yksi kappaleista, joka minulla oli saatavilla Xbox 360 -konsolille olevalla Lips-pelillä, ja jonka laulamista pystyin näin ollen harjoittelemaan etukäteen. Pelissä olisi ollut kyllä kappaleita, jotka osaisin laulaa paljon paremmin (kuten Take on Me ja Forever Young), mutta Complicatedissa oli juuri sopiva teinienergia ja -angsti mukana. Lopulta tuntui siltä, että harjoittelusta ei suurta hyötyä ollut. Lauluni tuskin sai kenenkään korvia särkemään, mutta ei kukaan varmaan ihastuksestakaan huokaillut ääntäni kuullessaan.

Olin esiintymisvuorossa heti ensimmäisenä, mikä sopi minulle oikein hyvin. Se tarkoitti, että ehdin nähdä kisat kokonaisuudessaan ja minimoi oman vuoron odottamisajan. Erityisen hyvä oli, että se minimoi siten myös ajan, jonka jouduin viettämään korkokengät jalassa. Hyvin ovelasti otettiin vaihtokorot lavalle mukaan siskon käsilaukkuun, ja vaihdettiin ne minulle heti katsomoon tulemisen jälkeen.

Kuvannut Nyymix

Kuvannut Vikiro

Itse lavalla olosta nautin oikeasti todella paljon, etenkin pienestä laulunumerostani, jossa pääsin elehtimään monipuolisesti. Lavalta poistuessa fiilis olikin euforinen. Olin katsellut NCC-karsintoja niin monta vuotta ja nyt pääsin oikeasti itse osallistumaan, ja tunsin ansaitsevani paikkani lavalla.

Kuvannut Eemilmeemu

 

Kuvannut Nyymix

 Kisoja oli kivaa seurata katsomosta käsin, vaikka oman asuni mukavuus ei matalista koroista huolimatta ollut huippuluokkaa, vaan johti jälleen jatkuvaan asennonvaihtoon jakkaran ja seisomisen välillä. Omasta kategoriastani jäi erityisesti mieleen tyylikäs Madokan Mami -esitys, joka sijoittuikin kolmanneksi. Esityskisat taas olivat puhdasta viihdettä, erityisesti Deadpool sai nauramaan ääneen, vaikka en edes tunne lähdemateriaalia.

Tuloksia piti mennä kuulemaan lavalle. Ajattelin, että jos sijoittuisin, olisi sijoitus maksimissaan kolmas, mutta että aivan yhtä mahdollista on, että sijoitusta ei tule. Niin siinä kävikin, ja olen asian kanssa ihan fine. Onnittelut kaikille sijoittuneille! Omalla kohdalla harmittamaan jäi vain se, että tiedän, että ihan täysin parastani en kyennyt näyttämään. Esimerkiksi proppini jäivät selvästi epätäydellisiksi, koska aliarvioin ajan, joka niihin kului. Esityksessä taas haukkasin ehkä liian kunnianhimoisen palan laulullani. Kokonaisuudessaan kokemus oli kuitenkin erittäin hyvä ja inspiroi jatkamaan. Tämä oli vasta ensimmäinen varpaan kastaminen kansainvälisten kisojen maailmaan, eikä tämä tähän jää.

Jossain vaiheessa päivää olin muistanut, että palauteaika oli pitänyt varata itse, enkä ollut sitä vielä tehnyt. Sainkin lopulta viimeisen palauteajan kello 21 aikoihin. En todellakaan jaksanut olla asu päällä siihen asti, vaan kävin hotellilla ottamassa asun pois kisojen jälkeen. Hetken välikuoleman jälkeen palasin kuulemaan palautetta siviilit päällä. Palautteesta jäi kokonaisuudessaan pikkaisen nihkeä fiilis. Yritin tutkiskella itseäni ja miettiä, oliko kyseessä jonkinlainen katkeruus siitä, että en ollut sijoittunut, mutta ei se ainakaan suurimmaksi osaksi sitä ollut. Aluksi kysyttiin, haluanko vain kehut vai myös kehitysehdotukset. Halusin molemmat. Mielestäni se vain ei ole kovin hyvä tapa antaa kehitysehdotusta, että sanotaan ”X olisi voinut olla enemmän Y”, eikä kerrota, millä tavalla siitä voisi saada sellaisen, ja kun kysyn tähän ehdotusta, sanotaan, että ehkä tekemällä se tavalla Z, joka oli juuri se tapa, jota olin itse käyttänyt, ja josta olin tuomaroinnissa kertonut… Toki kritiikki pitäisi kestää, jos sitä itse pyytää, mutta kritiikin antaminenkin on taito, jota tuomarin olisi hyvä tietoisesti harjoitella. Sain kyllä kuulla myös paljon hyviä asioita, ehkä enemmän vielä esitykseen liittyen, ja yritän kuitenkin muistaa päällimmäisenä ne. Huvittavin palaute liittyi esitykseen, ja siitä en mieltäni pahoittanut, koska se oli täyttä totta – siis se, että esityksen lopussa, kun minun oli tarkoitus näyttää nolostuneelta, olinkin hymyillyt leveästi. En ollut siis huomannut sitä yhtään itse! Olin vain oikeasti lavalla niin iloinen, että en ollut selvästi pystynyt peittelemään sitä, haha.

Palautteen jälkeen suuntasin Heseen hakemaan meille illallista ja nautin siitä, että nyt minun ei enää tarvinnut tehdä yhtään mitään. Sunnuntaina minulla oli edessä paljon rennompi päivä ja edellispäivän hulinan jälkeen Nekoconista tuttu supermukava Rumi oli täydellinen valinta. Siskolla sen sijaan velvollisuudet jatkuivat, koska edessä oli vielä pukukisaan osallistuminen kokeneiden kategoriassa. Cossina hänellä oli Arthur Morgan Red Dead Redemption II:sta. Alun perin olin ajatellut siis hengailla osan päivästä yksin, mutta lopulta ei tarvinnutkaan, kun poikaystäväni päätti tulla tutustumaan Traconiin sunnuntaiksi. Lähdinkin hotellilta häntä vastaan hieman ennen kuin sisko oli laittautunut valmiiksi.

kuvannut Riikka Luomajoki

 

Sunnuntain ohjelmista olin alun perin ajatellut mennä katsomaan ensikertalaisten taidekujaluentoa, mutta se valitettavasti peruuntui. Olen siis nyt alkanut hiljalleen tekemään töitä sen eteen, että pääsisin johonkin taidekujalle myymään kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita. Tätä matkaa voi seurata tarkemmin täältä. Toisaalta peruuntuminen tarjosi lisää aikaa vietettäväksi yhdessä poikaystävän kanssa, joka ei ollut aiemmin tosiaan käynyt Traconissa. Esittelin siis alueen läpi ja siinä samalla kuvailtiin kaikenlaista videomateriaalia tämän sometileille.

Sisko pääsi tuomaroinnin ja kuvausten jälkeen vapaaksi, ja vedettiin pienimuotoinen oma Sorsapuistoshoot Artturille.

 Haettiin lähikaupasta syömistä, ja myös viereisen rakennuksen tiiliseinä inspiroi muutamaan räpsyyn.

 

Melkein kuin Saint Denisin kaduilla astelisi

Pian sisko palasi muiden kisaajien luokse. Jäin ulkoalueelle pyörimään poikaystävän kanssa, kunnes asetuimme ulkolavan eteen odottelemaan pukukisojen alkua. Mielestäni kisat olisivat ansainneet paremman järjestämispaikan. Ulkolava on varmasti tanssi- ja musiikkipohjaisille esityksille ihan ok paikka, koska niissä pääpaino on fiiliksen aistimisessa, ja seisominen tarjoaa silloin mahdollisuuden vaikka tanssahdella mukana. Cossikisojen koko idea taas on se, että pukuja pääsee ihailemaan, eli ne näkee. Itse olin edessä ja olen ihan keskipituinenkin, eli näin kyllä pääosin ihan hyvin. Mietin vain sitä, että takana etenkään lyhyemmät ihmiset eivät varmasti nähneet yhtikäs mitään, ja se harmittaa. Referenssikuvatkin olivat erillisellä selvästi sivussa olevalla näytöllä, josta niitä ei edes muistanut katsoa, kun eivät osuneet samaan näkökenttään. Lisäksi ilmassa oli vesisateen uhka, mutta se farssi jäi onneksi toteutumatta. Kisat siis takaisin sisälle, pliis.

Pukukisoissa oli tutusti kolme kategoriaa; aloittelijat, harrastajat ja kokeneet. Odotin tietysti eniten kokeneita ja siskon saapastellessa lavalle tunsin iloa ja ylpeyttä.

That's my sister!

 

Kuvannut Nyymix

Kokonaisuutena kisat olivat kovatasoiset. Siskolle ei tällä kertaa tunnustusta tullut, mutta hän kuitenkin sai hyvää palautetta jälkikäteen. Kokeneiden voittaja ei tullut meille kummallekaan yllätyksenä, koska olimme jo somesta puvun tekoa seuratessamme arvanneet, että siitä tulee täydellinen.

Kisojen jälkeen oli vielä aikaa hengailla rauhassa. Nyt kaikki velvollisuudet oli viimein hoidettu. Kokonaisuutena coni oli oikein mukava. Saimme paljon inspiraatiota tulevaa varten ja ehdimme nukkuakin kohtuulliset yöunet. Päiväreissun tehnyt poikaystävä lähti Tampereelta tapahtuman loputtua, kun taas minä ja sisko jäimme vielä yhdeksi yöksi. Edellisvuoden tapaan kävimme nautiskelemassa hotellin spaosastosta ja ravintolan erinomaisista burgereista fiinien drinksujen kera. (Tätä kirjoittaessa rupesin nauramaan sille miten kauas ollaan tultu ensimmäisestä Traconista, joissa söimme aamupalaksi kuivia porkkanatikkuja ja digestivekeksejä, koska emme halunneet maksaa Forenomin aamupalasta. Toki vuosia on vierinyt 11 ja siinä välissä olen kasvanut yläkoululaisesta työssäkäyväksi aikuiseksi.) Aamulla otimme rauhallisesti, ja niin teki myös VR. Minun junani oli myöhässä melkein tunnin, sisko taas saapui kotiinsa liki kolme tuntia myöhemmin, kuin oli ollut tarkoitus. Onneksi oli vapaapäivä.

Väsynyt cowboy majatalossa 

 

Fancypancy kuusenkerkkämocktail

 

Kiitos conista! 

 

(Ehdinpäs ennen vuodenvaihdetta! Juu, kuten arvata saattaa, niin oli tarkoitus saada tämä ulos jo aiemmin, mutta aina ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Onneksi Frostiin on vielä kuukausi, niin ehdin elää sen ajan ihan ilman keskeneräisen blogitekstin taakkaa.)

Nekocon 19.-20.7.2025

Tämän vuoden Nekocon-reissu alkoi jo keskiviikkona. Olin osallistumassa conissa yksilöpukukilpailuun, eikä cossi ollut vielä puettavassa kunnossa. Osittain minun oli ihan fyysisesti mahdotontakin saada se valmiiksi yksin, koska tarvitsin apua yläosan mallailuun, jotta kaikki osat tulisivat oikeisiin kohtiin ja kiinnitykset olisivat toimivia. Osittain kyse taas oli perinteisestä aikataulujen pettämisestä, kun kaikessa menikin pitempään kuin luuli. Torstai ja perjantai kuluivatkin kokonaan cossia tehdessä. Sisko auttoi minua merkittävästi muun muassa stailaamalla kokonaan lauantain cossini peruukin, tekemällä kisacossini peruukille pohjaa ja päällystämällä vaahtomuovipiikkejä niille valmistelemillani lycranpaloilla. Öisin kyllä nukuttiin, mutta ei todellakaan mitään täysiä yöunia. Toivottavasti kukaan ei ota tätä minään crunchaamisen glamorisointina... Olen kyllä moneen kertaan vannonut ettei näin enää pääse käymään, mutta niin vaan omat sanat tulee näköjään syötyä. Aloitin konkreettisesti tekemään asuani maaliskuussa (sitä ennen hankin materiaaleja), mutta näin moniosaiselle puvulle se olikin liian myöhään huomioon ottaen sen, että kävin samalla kokopäivätöissä ja minulla oli muutakin elämää. Tästä johtuen päätin lopulta, että en edes yritä tehdä Nekoon mennessä asuun kuuluvia pyssyjä. Crunchaaminen ei ole kivaa. Crunchaaminen on syynä siihenkin, miksi nämä coniraportit laahaavat pahasti jäljessä. Kaikesta huolimatta priorisoin tässä tapauksessa muutaman päivän epämukavuuden mieluummin kuin sen, että olisin luovuttanut ja jättänyt kisan välistä. Eniten harmittaa kuitenkin, että jouduin vetämään tähän siskon mukaan (kiitos vielä avusta <3).

Conia edeltävät päivät tosiaan kuluivat tiiviisti sisällä. Perjantaina pieni ulkoilmakurkistus tuli tarpeeseen, ja se onnistui näppärästi rannekkeenhaun kanssa. Samalla reissulla käytiin täydentämässä pikaliimavarastot ja nauttimassa torilla gelatosta.

Lauantaina ei ollut vielä kisapäivä. Pistimme päälle rennot K-pop demon hunters -cossit, joiden tekemisestä olimme päättäneet sillä hetkellä, kun tajusimme, että meillä oli valmiina niihin sopivat peruukit - Rumille Saint Seiyan Athena ja Zoeylle Howlin musta peruukki ja jotain satunnaisia irtokuituja. Minulta löytyi sattumalta valmiiksi kaapista Rumin collegeasu, joka määritti sen että hahmo päätyi minulle. Tein asuun erikseen vain erillisen kaulurin ylijäämäpaloista ja lisäsin collegehousuihin resorit lahkeeseen. Sisko taas tekaisi Zoeylle collegehousut, jotka oli muutenkin aikonut jossain välissä ommella. Käytännössä asuja voi siis pitää täysin päästöttöminä (lukuun ottamatta parin hiuslakkapurkin tyhjentämistä peruukkeihin).

Bussi jätti meidät torille, josta kävimme hakemassa jo perinteeksi muodostuneet Aina Kesän bobat

Zoey ja Suomen paras tori

Rentous oli päivän avainsana ja se oli aivan parasta. Elokuva oli tuohon aikaan erittäin pinnalla, ja sen huomasi siitä, että huomiota tuli varsin paljon, vaikka asumme olivatkin casuaalit versiot. Muun muassa yksi pirpana kävi useampaan otteeseen huikkaamassa jotain ohi kulkiessaan.

Innostuin hieman jumppailemaan, ja poistuessamme huomasin parin lapsukaisen kopioivan tekemääni

 

Varsinaista ohjelmaa päivässä oli ainoastaan illalla Animekonsertin muodossa. Ennen sitä ehdimme siis hyvin pyörimään ympäriinsä ja käymään torilla. Torin vieressä kaupassa käydessä eräs selvästi jo huononäköisempi mummeli kävi kysymässä minulta, miten pitkään olen kasvattanut hiuksiani. Kyllä harmitti, kun mummo selvästi pettyi kertoessani kuontaloni olevan muovia.

Hesburger idolit tiellä pitää

Maiskis

Torilta palatessa otimme hieman kuvia. Ensin löysimme sisätiloista portaikon, jossa otimme pari räpsyä. Ulkona Lumitin vierellä kävellessämme huomasin kuitenkin kiinnostavamman potentiaalin lasista maahan heijastuvassa vihreässä kajastuksessa. Jäimmekin shoottaamaan paikalle vähän pitemmäksi aikaa.

 

 

Narutojuoksulla demonien perään

Kuvittelin et tää näyttää kivalta mut oikeesti näyttää vaan siltä kun letti olis leikattu irti

Improvisaatiotanssiharjoitus

Pistäydyimme myös karaokessa. Muistissani oli tuoreena Desussa tapahtunut äänen häviäminen, joten tällä kertaa yritin hyvissä ajoin avata ääntäni. Halusin laulaa Aikakoneen Odotan, koska sitä tulee aina joskus hoilattua, ja se sattui listalta löytymään. Kappaleen pyytämisen jälkeen työntekijästä huokui hänen oma mielipiteensä kyseistä biisiä kohtaan... Netistä karaokelistaa etsiessämme huomasimme kuvituskuvassa jotain yllättävän tuttua. Haha, näköjään meitä oli viime vuonna käyty kuvailemassa samassa paikassa!

  

Illemmalla koitti Animekonsertin aika. Sitä olikin odotettu pitkään ja hartaasti. Viimeksi konsertti järjestettiin vuoden 2019 Nekoconissa, ja sen jälkeen olen haikaillut sen perään jokaisessa Nekossa. Tällä kertaa konsertti ostettiin etukäteen lippujen kanssa samassa paketissa. Muistaakseni se ei myynyt kokonaan loppuun. Varmaan nuorempi kävijäkunta ei halunnut maksaa ylimääräistä, kun heillä konserttiin ei liity samaa nostalgiaa kuin meillä kokeneemmilla kävijöillä. Olimme itse paikalla jo vuonna 2012, kun konsertti järjestettiin ensimmäisen kerran, ja se iski täydellä voimalla heti ensikuulemalta.

Tämänkertaisen konsertin settilista oli omaan makuuni kokonaisuutena ihan ok -tasoa. Tietysti kaikki musiikki kuulostaa orkesterin soittamana hyvältä, mutta varsinaisia tunteenpurkauksia tuli lopulta vain muutaman kappaleen kohdalla. Suosikkini olivat Prinsessa Mononokesta ja Pokemonista, ja niiden aikana tuli muutama kyynelkin tirautettua. Vaivaa oli nähty myös siinä mielessä, että kaikille kappaleille oli tehty omat taustavideot/diaesitykset. Näistä kyllä selvästi huomasi, että eivät olleet kaikki saman tekijän kädenjälkeä, mikä hieman rikkoi kokonaisuuden harmonisuutta. Kaikenkaikkiaan oli kuitenkin hienoa ja ehdottomasti rahan arvoista päästä kuulemaan konsertti taas uudelleen. (Ja jos se vielä joskus tulee uudelleen niin soittakaa SADAME! :D)

Kevyen demonista tunnelmaa musiikkikeskuksen nurkassa

 

Lauantai-iltakaan ei valitettavasti ollut vapaa cossinteosta. Täysiä yöunia ei siis ollut tiedossa, mutta useampi tunti sentään. Sunnuntaina oli herätessä ihan hyvä fiilis, eikä aikataulu ollut liian tiukka. Päätin pukea asun päälle vasta conipaikalla, koska bussimatka se päällä ei kuulostanut houkuttelevalta idealta. Peruukin ja meikit laitoin kuitenkin kuntoon jo siskon luona. Tykkään coniaamuissa siitä, kun saa rauhassa istua meikkaamaan. Erityisen kivaa se on silloin, kun meikissä on jotain spessua, ja Blue rosen siniset meikit sopivatkin tähän rakoseen erinomaisesti. Sinisen nestemäisen huulipunan ostin jo vuonna 2020, joten se oli odotellut tähtihetkeään pitkään. Siinä ajassa se oli kuitenkin kuivunut, joten notkistin sitä sekoittamalla siihen huulirasvaa. Valitettavasti siitä tuli jo turhankin lipsuvaista, ja se alkoi päivän mittaan levitä.

Pikainen ja heikkolaatuinen bäkkäriselfie

 

Sunnuntaina pääsimme paikalle sisään ennen ovien virallista aukeamista. Vilautin nopeasti naamaani bäkkärillä, ja sitten menimme kisaajien pukuhuoneeseen laittamaan minua valmiiksi. Tarvitsin siis todellakin siskoa avuksi pukeutumiseen, koska hän tietää takakiinnityssysteemien toiminnan minuakin paremmin, ja asua pukiessa pitää tulla aivan iholle. Onneksi Nekossa oli niin chilli meininki, että siskon sallittiin tulla avustamaan minua pukkariin ja bäkkärillekin. Yritin kyllä viimeiseen asti viivyttää korsettiosan pukemista, koska tiesin, että se päällä ei voisi olla enää rennosti. Kun lopulta tuli aika laittaa sekin päälle, näin ensimmäistä kertaa koko kokonaisuuden peilistä ja olin kyllä erittäin innoissani ja ylpeä itsestäni.

Siskolla on vuosia sitten ostettu Tiger & Bunnyn fanipaita, ja mikä olisikaan ollut parempi tilaisuus käyttää sitä

Pian tuli aika lähteä odottamaan tuomarointia. Tuomarointihuoneen ulkopuolella jonkin aikaa epämukavat korot jalassa seistyäni äkkäsin, että pystyn lepuuttamaan jalkaparkojani astumalla polvilleni viereiselle sohvalle. Toimi oikein hyvin, vaikka näytti varmasti erittäin hupsulta, ja sain itse tuijotella suoraan edessä olevaa seinää. (ja tottakai siinä käytävällä sattui juuri samaan aikaan liikkumaan kunniavieras lol) Tätä polvi-istuntaa hyödynsin myöhemminkin päivän aikana, ja se sai aikaan huvittuneen vastaanoton. Pystyin jotenkuten istumaan myös korkeilla jakkaroilla, mutta itse asiassa tämä tapa oli vähemmän rasittava selälle, kun ei tarvinnut nojata oudosti taaksepäin.

Itse tuomarointi sujui oikein mukavasti. Ehdin kertomaan muistaakseni kaiken olennaisimman ja tuomarit olivat selvästi kiinnostuneita ja validoivia. Tuomaroinnista jäi hyvä mieli, ja siitä jatkettiin sujuvasti suoraan kuvauksiin. Myös kuvaukset sujuivat oikein kivasti. Sain hyvää ohjausta, kun en ollut itse ehtinyt ajatella mitään poseerauksia etukäteen. Tässä vaiheessa koroilla seisominen kuitenkin todellakin alkoi riittää, joten heti kuvauksien jälkeen vaihdoin ne matalampiin. Olin siis ostanut käytettynä Mime et moi -merkin muuntautuvat kengät, joten pystyin vaihtamaan pelkät korot ilman että tarvitsi riisua koko kenkiä ja siten isoa osaa puvusta. Tämä toimi hyvin, koska sain suurimman osan ajasta priorisoitua mukavuuden. Kuitenkin juuri tästä erikoisuudesta johtuen kengät eivät koroilla tarjoa juuri mitään tukea ja muuttuvat paljon tavallisia korkokenkiä nopeammin erittäin tuskallisiksi. Korot on siis tosiaan varattu vain kuvien ottamisen tai muun edustushomman ajaksi.

Seuraavat kuvat kuvannut Riikka Luomajoki, ohjannut Gwennoth 

Kaikella rakkaudella itseäni kohtaan mutta huvittaa tää tyrannosauruksenomainen käsivarsi-reisi suhde

Kuvausten jälkeen sisko kävi hakemassa meille syötävää. Ehdimme myös mukavasti muun muassa kiertelemään läpi taidekujan ja laulelemaan karaoket.

Kun kisa alkoi lähestyä, oli tiedossa lavakierros. Olin Nekossa kisaamassa ja siten Musiikkikeskuksen lavalla jo neljättä kertaa, joten mitään uutta ei varsinaisesti tullut. Kierroksen jälkeen oli vielä aikaa valmistautua. Ehdin käydä vessassa, ja siksi aikaa otin tietenkin korsetin pois. Ongelma tulikin siinä vaiheessa, kun se piti laittaa takaisin - yksi liimaamistani tarranauhoista oli irronnut toiselta puolelta. Muuten olin huolehtinut hyvin kiinnitysten pysyvyydestä ja varmistanut kiinnitykset myös ompelemalla, mutta unenpuutteen vuoksi tämän yhden kohdalla ei selvästi ollut ajatus liikkunut. Eipä siinä mitään, sisko lähti saman tien Lumitin pukkareille etsimään liimaa, kun selvisi, että sellaista ei ainakaan kisaajien pukkareissa ollut. Minun osani oli siis odottaa kärsivällisesti, kun en muutakaan voinut. Ainakin nautin siitä, että sain istua normaalisti hieman pitempään. Sisko palasi pian, mutta liimaa ei ollut ollut. Sen sijaan hänellä oli mukanaan neulaa ja lankaa, ja niillä saatiin kiinnitys pelastettua. Siskon ommellessa muut kisaajat järjestäytyivät jo jonoon. Olin onneksi viimeisten joukossa lavalla, mutta silti tuossa vaiheessa alkoi miedosti kuumottaa. Lopulta valmista tuli kuitenkin ennen ensimmäisenkään kisaajan menoa lavalle, joten välikohtauksesta ei sen suurempaa harmia aiheutunut. Sisko lähti katsomon puolelle, minä jäin jonottamaan.

Jonotuksen alussa hyödynsin taas erinäisiä istuinratkaisuja, koska päkiäni olivat tässä vaiheessa päivää jo varsin tulessa. Oman lavahetken lähestyessä luulin pärjääväni seisten, mutta tuskailuni oli ilmeisen selvästi havaittavissa, koska penkki seurasi kuitenkin perässäni. Ihanaa, miten meistä kisaajista pidetäänkin niin hyvää huolta <3

Lopulta tuli aika kävellä lavalle. Poseerauksien suhteen ei taaskaan ollut selkeää suunnitelmaa, vaan heittäydyin hetken vietäväksi. Seuraavat lavakuvat kuvannut Juce.

Sain jälkikäteen vasta tietää mikä reffi oli valittu planssikuvaksi. Pyssyjen puuttuminen ei varmaan tämän kuvan myötä jäänyt keneltäkään huomaamatta...

Lavalta pääsin kömpimään suoraan korkealle jakkaralle, jollaista olin pyytänyt yleisön sivuun. Yritin istua sillä taaksepäin nojaten, jotta korsetin etuosan lärpäke ei kärsisi. Jos joku erehtyi minua vilkaisemaan, niin huomasi varmaan epämukavan kiemurteluni. Olin silti kiitollinen, ettei tarvinnut seistä.

Kiiltelin näemmä hyvin hämärässäkin, siskon ottama salakuva

Palkintojenjaon tullessa osasin odottaa, että sijoitus voisi olla ihan mahdollinen. Olin kuitenkin mielessäni jo vetänyt yli mahdollisuuden voittoon, koska ajattelin että pyssyjen puuttuminen on liian iso miinus. Siksi olinkin yllättynyt, kun en ollut kolmannella enkä toisella sijalla. Lavalle voittopokaalia hakiessani lähtemään olo olikin, että oletteko nyt ihan tosissanne. Kerroinkin myöhemmin Discordilla järjestetyssä palautetilaisuudessa tuomareille, että tämä yllätti minut. He kuitenkin perustelivat asian niin, että koska kaikki muut yksityiskohdat olivat mukana ja asu oli muuten niin toimiva, asia ei ollut estänyt voittoa. Loppujen lopuksi olen todella kiitollinen ja häkyltynyt saamastani tunnustuksesta.

Kuvannut Fapio

Kisojen jälkeen useampi ihminen tuli kysymään, miten olen tehnyt asun takaosassa näkyvät lonkerot. Tämä oli hieman yllättävää, mutta avasin tietenkin mielelläni niiden anatomiaa. Niiden pohjana on kerrostettua rautalankaa, joka on päällystetty (vanhasta sohvasta saadulla) vaahtomuovilevyllä, jonka päällä on lycrasukka. Ne kiinnittyvät korsettiin kierrekorkeilla ja pullonkauloilla. Tämän rakenteen ansiosta ne siis taipuvat, ja ovat siten turvalliset niin itselleen kuin muille.

Jäimme conipaikalle vielä hetkeksi kuvaamaan läppiä kuvia. Mukaan pääsivät muun muassa siskon Tiger & Bunny actionfiguurit, jotka on ostettu joskus kymmenisen vuotta sitten.

Hei mitäs figuureja sinä siellä kattelet kun täällä ois ihan takanasi ilmielävä sankari!

Kukapa ei haluaisi näiden kahden halaavan

 

Todellinen colasuosikki paljastuu

Eiku hups älkää kertoko äskeisestä sponsorilleni!

Lopulta koitti päivän toiseksi paras hetki, kun kävin ottamassa asun pois pukkarissa. Lumitin pukkarit ovat kyllä oikein tilavat ja viihtyisät.

Todella elegantti conin jälkeinen look bussia odotellessa

Nekocon oli jälleen oikein onnistunut kokonaisuus. Erityiskiitokset jälleen hyvin järjestetyistä cossikisoista sekä animekonsertista! On ilo nähdä, miten Nekocon vuosi vuodelta kasvaa ja kehittyy. 

Kiitos conista <3