Nekocon 19.-20.7.2025

Tämän vuoden Nekocon-reissu alkoi jo keskiviikkona. Olin osallistumassa conissa yksilöpukukilpailuun, eikä cossi ollut vielä puettavassa kunnossa. Osittain minun oli ihan fyysisesti mahdotontakin saada se valmiiksi yksin, koska tarvitsin apua yläosan mallailuun, jotta kaikki osat tulisivat oikeisiin kohtiin ja kiinnitykset olisivat toimivia. Osittain kyse taas oli perinteisestä aikataulujen pettämisestä, kun kaikessa menikin pitempään kuin luuli. Torstai ja perjantai kuluivatkin kokonaan cossia tehdessä. Sisko auttoi minua merkittävästi muun muassa stailaamalla kokonaan lauantain cossini peruukin, tekemällä kisacossini peruukille pohjaa ja päällystämällä vaahtomuovipiikkejä niille valmistelemillani lycranpaloilla. Öisin kyllä nukuttiin, mutta ei todellakaan mitään täysiä yöunia. Toivottavasti kukaan ei ota tätä minään crunchaamisen glamorisointina... Olen kyllä moneen kertaan vannonut ettei näin enää pääse käymään, mutta niin vaan omat sanat tulee näköjään syötyä. Aloitin konkreettisesti tekemään asuani maaliskuussa (sitä ennen hankin materiaaleja), mutta näin moniosaiselle puvulle se olikin liian myöhään huomioon ottaen sen, että kävin samalla kokopäivätöissä ja minulla oli muutakin elämää. Tästä johtuen päätin lopulta, että en edes yritä tehdä Nekoon mennessä asuun kuuluvia pyssyjä. Crunchaaminen ei ole kivaa. Crunchaaminen on syynä siihenkin, miksi nämä coniraportit laahaavat pahasti jäljessä. Kaikesta huolimatta priorisoin tässä tapauksessa muutaman päivän epämukavuuden mieluummin kuin sen, että olisin luovuttanut ja jättänyt kisan välistä. Eniten harmittaa kuitenkin, että jouduin vetämään tähän siskon mukaan (kiitos vielä avusta <3).

Conia edeltävät päivät tosiaan kuluivat tiiviisti sisällä. Perjantaina pieni ulkoilmakurkistus tuli tarpeeseen, ja se onnistui näppärästi rannekkeenhaun kanssa. Samalla reissulla käytiin täydentämässä pikaliimavarastot ja nauttimassa torilla gelatosta.

Lauantaina ei ollut vielä kisapäivä. Pistimme päälle rennot K-pop demon hunters -cossit, joiden tekemisestä olimme päättäneet sillä hetkellä, kun tajusimme, että meillä oli valmiina niihin sopivat peruukit - Rumille Saint Seiyan Athena ja Zoeylle Howlin musta peruukki ja jotain satunnaisia irtokuituja. Minulta löytyi sattumalta valmiiksi kaapista Rumin collegeasu, joka määritti sen että hahmo päätyi minulle. Tein asuun erikseen vain erillisen kaulurin ylijäämäpaloista ja lisäsin collegehousuihin resorit lahkeeseen. Sisko taas tekaisi Zoeylle collegehousut, jotka oli muutenkin aikonut jossain välissä ommella. Käytännössä asuja voi siis pitää täysin päästöttöminä (lukuun ottamatta parin hiuslakkapurkin tyhjentämistä peruukkeihin).

Bussi jätti meidät torille, josta kävimme hakemassa jo perinteeksi muodostuneet Aina Kesän bobat

Zoey ja Suomen paras tori

Rentous oli päivän avainsana ja se oli aivan parasta. Elokuva oli tuohon aikaan erittäin pinnalla, ja sen huomasi siitä, että huomiota tuli varsin paljon, vaikka asumme olivatkin casuaalit versiot. Muun muassa yksi pirpana kävi useampaan otteeseen huikkaamassa jotain ohi kulkiessaan.

Innostuin hieman jumppailemaan, ja poistuessamme huomasin parin lapsukaisen kopioivan tekemääni

 

Varsinaista ohjelmaa päivässä oli ainoastaan illalla Animekonsertin muodossa. Ennen sitä ehdimme siis hyvin pyörimään ympäriinsä ja käymään torilla. Torin vieressä kaupassa käydessä eräs selvästi jo huononäköisempi mummeli kävi kysymässä minulta, miten pitkään olen kasvattanut hiuksiani. Kyllä harmitti, kun mummo selvästi pettyi kertoessani kuontaloni olevan muovia.

Hesburger idolit tiellä pitää

Maiskis

Torilta palatessa otimme hieman kuvia. Ensin löysimme sisätiloista portaikon, jossa otimme pari räpsyä. Ulkona Lumitin vierellä kävellessämme huomasin kuitenkin kiinnostavamman potentiaalin lasista maahan heijastuvassa vihreässä kajastuksessa. Jäimmekin shoottaamaan paikalle vähän pitemmäksi aikaa.

 

 

Narutojuoksulla demonien perään

Kuvittelin et tää näyttää kivalta mut oikeesti näyttää vaan siltä kun letti olis leikattu irti

Improvisaatiotanssiharjoitus

Pistäydyimme myös karaokessa. Muistissani oli tuoreena Desussa tapahtunut äänen häviäminen, joten tällä kertaa yritin hyvissä ajoin avata ääntäni. Halusin laulaa Aikakoneen Odotan, koska sitä tulee aina joskus hoilattua, ja se sattui listalta löytymään. Kappaleen pyytämisen jälkeen työntekijästä huokui hänen oma mielipiteensä kyseistä biisiä kohtaan... Netistä karaokelistaa etsiessämme huomasimme kuvituskuvassa jotain yllättävän tuttua. Haha, näköjään meitä oli viime vuonna käyty kuvailemassa samassa paikassa!

  

Illemmalla koitti Animekonsertin aika. Sitä olikin odotettu pitkään ja hartaasti. Viimeksi konsertti järjestettiin vuoden 2019 Nekoconissa, ja sen jälkeen olen haikaillut sen perään jokaisessa Nekossa. Tällä kertaa konsertti ostettiin etukäteen lippujen kanssa samassa paketissa. Muistaakseni se ei myynyt kokonaan loppuun. Varmaan nuorempi kävijäkunta ei halunnut maksaa ylimääräistä, kun heillä konserttiin ei liity samaa nostalgiaa kuin meillä kokeneemmilla kävijöillä. Olimme itse paikalla jo vuonna 2012, kun konsertti järjestettiin ensimmäisen kerran, ja se iski täydellä voimalla heti ensikuulemalta.

Tämänkertaisen konsertin settilista oli omaan makuuni kokonaisuutena ihan ok -tasoa. Tietysti kaikki musiikki kuulostaa orkesterin soittamana hyvältä, mutta varsinaisia tunteenpurkauksia tuli lopulta vain muutaman kappaleen kohdalla. Suosikkini olivat Prinsessa Mononokesta ja Pokemonista, ja niiden aikana tuli muutama kyynelkin tirautettua. Vaivaa oli nähty myös siinä mielessä, että kaikille kappaleille oli tehty omat taustavideot/diaesitykset. Näistä kyllä selvästi huomasi, että eivät olleet kaikki saman tekijän kädenjälkeä, mikä hieman rikkoi kokonaisuuden harmonisuutta. Kaikenkaikkiaan oli kuitenkin hienoa ja ehdottomasti rahan arvoista päästä kuulemaan konsertti taas uudelleen. (Ja jos se vielä joskus tulee uudelleen niin soittakaa SADAME! :D)

Kevyen demonista tunnelmaa musiikkikeskuksen nurkassa

 

Lauantai-iltakaan ei valitettavasti ollut vapaa cossinteosta. Täysiä yöunia ei siis ollut tiedossa, mutta useampi tunti sentään. Sunnuntaina oli herätessä ihan hyvä fiilis, eikä aikataulu ollut liian tiukka. Päätin pukea asun päälle vasta conipaikalla, koska bussimatka se päällä ei kuulostanut houkuttelevalta idealta. Peruukin ja meikit laitoin kuitenkin kuntoon jo siskon luona. Tykkään coniaamuissa siitä, kun saa rauhassa istua meikkaamaan. Erityisen kivaa se on silloin, kun meikissä on jotain spessua, ja Blue rosen siniset meikit sopivatkin tähän rakoseen erinomaisesti. Sinisen nestemäisen huulipunan ostin jo vuonna 2020, joten se oli odotellut tähtihetkeään pitkään. Siinä ajassa se oli kuitenkin kuivunut, joten notkistin sitä sekoittamalla siihen huulirasvaa. Valitettavasti siitä tuli jo turhankin lipsuvaista, ja se alkoi päivän mittaan levitä.

Pikainen ja heikkolaatuinen bäkkäriselfie

 

Sunnuntaina pääsimme paikalle sisään ennen ovien virallista aukeamista. Vilautin nopeasti naamaani bäkkärillä, ja sitten menimme kisaajien pukuhuoneeseen laittamaan minua valmiiksi. Tarvitsin siis todellakin siskoa avuksi pukeutumiseen, koska hän tietää takakiinnityssysteemien toiminnan minuakin paremmin, ja asua pukiessa pitää tulla aivan iholle. Onneksi Nekossa oli niin chilli meininki, että siskon sallittiin tulla avustamaan minua pukkariin ja bäkkärillekin. Yritin kyllä viimeiseen asti viivyttää korsettiosan pukemista, koska tiesin, että se päällä ei voisi olla enää rennosti. Kun lopulta tuli aika laittaa sekin päälle, näin ensimmäistä kertaa koko kokonaisuuden peilistä ja olin kyllä erittäin innoissani ja ylpeä itsestäni.

Siskolla on vuosia sitten ostettu Tiger & Bunnyn fanipaita, ja mikä olisikaan ollut parempi tilaisuus käyttää sitä

Pian tuli aika lähteä odottamaan tuomarointia. Tuomarointihuoneen ulkopuolella jonkin aikaa epämukavat korot jalassa seistyäni äkkäsin, että pystyn lepuuttamaan jalkaparkojani astumalla polvilleni viereiselle sohvalle. Toimi oikein hyvin, vaikka näytti varmasti erittäin hupsulta, ja sain itse tuijotella suoraan edessä olevaa seinää. (ja tottakai siinä käytävällä sattui juuri samaan aikaan liikkumaan kunniavieras lol) Tätä polvi-istuntaa hyödynsin myöhemminkin päivän aikana, ja se sai aikaan huvittuneen vastaanoton. Pystyin jotenkuten istumaan myös korkeilla jakkaroilla, mutta itse asiassa tämä tapa oli vähemmän rasittava selälle, kun ei tarvinnut nojata oudosti taaksepäin.

Itse tuomarointi sujui oikein mukavasti. Ehdin kertomaan muistaakseni kaiken olennaisimman ja tuomarit olivat selvästi kiinnostuneita ja validoivia. Tuomaroinnista jäi hyvä mieli, ja siitä jatkettiin sujuvasti suoraan kuvauksiin. Myös kuvaukset sujuivat oikein kivasti. Sain hyvää ohjausta, kun en ollut itse ehtinyt ajatella mitään poseerauksia etukäteen. Tässä vaiheessa koroilla seisominen kuitenkin todellakin alkoi riittää, joten heti kuvauksien jälkeen vaihdoin ne matalampiin. Olin siis ostanut käytettynä Mime et moi -merkin muuntautuvat kengät, joten pystyin vaihtamaan pelkät korot ilman että tarvitsi riisua koko kenkiä ja siten isoa osaa puvusta. Tämä toimi hyvin, koska sain suurimman osan ajasta priorisoitua mukavuuden. Kuitenkin juuri tästä erikoisuudesta johtuen kengät eivät koroilla tarjoa juuri mitään tukea ja muuttuvat paljon tavallisia korkokenkiä nopeammin erittäin tuskallisiksi. Korot on siis tosiaan varattu vain kuvien ottamisen tai muun edustushomman ajaksi.

Seuraavat kuvat kuvannut Riikka Luomajoki, ohjannut Gwennoth 

Kaikella rakkaudella itseäni kohtaan mutta huvittaa tää tyrannosauruksenomainen käsivarsi-reisi suhde

Kuvausten jälkeen sisko kävi hakemassa meille syötävää. Ehdimme myös mukavasti muun muassa kiertelemään läpi taidekujan ja laulelemaan karaoket.

Kun kisa alkoi lähestyä, oli tiedossa lavakierros. Olin Nekossa kisaamassa ja siten Musiikkikeskuksen lavalla jo neljättä kertaa, joten mitään uutta ei varsinaisesti tullut. Kierroksen jälkeen oli vielä aikaa valmistautua. Ehdin käydä vessassa, ja siksi aikaa otin tietenkin korsetin pois. Ongelma tulikin siinä vaiheessa, kun se piti laittaa takaisin - yksi liimaamistani tarranauhoista oli irronnut toiselta puolelta. Muuten olin huolehtinut hyvin kiinnitysten pysyvyydestä ja varmistanut kiinnitykset myös ompelemalla, mutta unenpuutteen vuoksi tämän yhden kohdalla ei selvästi ollut ajatus liikkunut. Eipä siinä mitään, sisko lähti saman tien Lumitin pukkareille etsimään liimaa, kun selvisi, että sellaista ei ainakaan kisaajien pukkareissa ollut. Minun osani oli siis odottaa kärsivällisesti, kun en muutakaan voinut. Ainakin nautin siitä, että sain istua normaalisti hieman pitempään. Sisko palasi pian, mutta liimaa ei ollut ollut. Sen sijaan hänellä oli mukanaan neulaa ja lankaa, ja niillä saatiin kiinnitys pelastettua. Siskon ommellessa muut kisaajat järjestäytyivät jo jonoon. Olin onneksi viimeisten joukossa lavalla, mutta silti tuossa vaiheessa alkoi miedosti kuumottaa. Lopulta valmista tuli kuitenkin ennen ensimmäisenkään kisaajan menoa lavalle, joten välikohtauksesta ei sen suurempaa harmia aiheutunut. Sisko lähti katsomon puolelle, minä jäin jonottamaan.

Jonotuksen alussa hyödynsin taas erinäisiä istuinratkaisuja, koska päkiäni olivat tässä vaiheessa päivää jo varsin tulessa. Oman lavahetken lähestyessä luulin pärjääväni seisten, mutta tuskailuni oli ilmeisen selvästi havaittavissa, koska penkki seurasi kuitenkin perässäni. Ihanaa, miten meistä kisaajista pidetäänkin niin hyvää huolta <3

Lopulta tuli aika kävellä lavalle. Poseerauksien suhteen ei taaskaan ollut selkeää suunnitelmaa, vaan heittäydyin hetken vietäväksi. Seuraavat lavakuvat kuvannut Juce.

Sain jälkikäteen vasta tietää mikä reffi oli valittu planssikuvaksi. Pyssyjen puuttuminen ei varmaan tämän kuvan myötä jäänyt keneltäkään huomaamatta...

Lavalta pääsin kömpimään suoraan korkealle jakkaralle, jollaista olin pyytänyt yleisön sivuun. Yritin istua sillä taaksepäin nojaten, jotta korsetin etuosan lärpäke ei kärsisi. Jos joku erehtyi minua vilkaisemaan, niin huomasi varmaan epämukavan kiemurteluni. Olin silti kiitollinen, ettei tarvinnut seistä.

Kiiltelin näemmä hyvin hämärässäkin, siskon ottama salakuva

Palkintojenjaon tullessa osasin odottaa, että sijoitus voisi olla ihan mahdollinen. Olin kuitenkin mielessäni jo vetänyt yli mahdollisuuden voittoon, koska ajattelin että pyssyjen puuttuminen on liian iso miinus. Siksi olinkin yllättynyt, kun en ollut kolmannella enkä toisella sijalla. Lavalle voittopokaalia hakiessani lähtemään olo olikin, että oletteko nyt ihan tosissanne. Kerroinkin myöhemmin Discordilla järjestetyssä palautetilaisuudessa tuomareille, että tämä yllätti minut. He kuitenkin perustelivat asian niin, että koska kaikki muut yksityiskohdat olivat mukana ja asu oli muuten niin toimiva, asia ei ollut estänyt voittoa. Loppujen lopuksi olen todella kiitollinen ja häkyltynyt saamastani tunnustuksesta.

Kuvannut Fapio

Kisojen jälkeen useampi ihminen tuli kysymään, miten olen tehnyt asun takaosassa näkyvät lonkerot. Tämä oli hieman yllättävää, mutta avasin tietenkin mielelläni niiden anatomiaa. Niiden pohjana on kerrostettua rautalankaa, joka on päällystetty (vanhasta sohvasta saadulla) vaahtomuovilevyllä, jonka päällä on lycrasukka. Ne kiinnittyvät korsettiin kierrekorkeilla ja pullonkauloilla. Tämän rakenteen ansiosta ne siis taipuvat, ja ovat siten turvalliset niin itselleen kuin muille.

Jäimme conipaikalle vielä hetkeksi kuvaamaan läppiä kuvia. Mukaan pääsivät muun muassa siskon Tiger & Bunny actionfiguurit, jotka on ostettu joskus kymmenisen vuotta sitten.

Hei mitäs figuureja sinä siellä kattelet kun täällä ois ihan takanasi ilmielävä sankari!

Kukapa ei haluaisi näiden kahden halaavan

 

Todellinen colasuosikki paljastuu

Eiku hups älkää kertoko äskeisestä sponsorilleni!

Lopulta koitti päivän toiseksi paras hetki, kun kävin ottamassa asun pois pukkarissa. Lumitin pukkarit ovat kyllä oikein tilavat ja viihtyisät.

Todella elegantti conin jälkeinen look bussia odotellessa

Nekocon oli jälleen oikein onnistunut kokonaisuus. Erityiskiitokset jälleen hyvin järjestetyistä cossikisoista sekä animekonsertista! On ilo nähdä, miten Nekocon vuosi vuodelta kasvaa ja kehittyy. 

Kiitos conista <3

 

Desucon 13.-15.6.2025

Desuconin perjantai alkoi poikkeuksellisesti. Olimme ilmoittautuneet jo aiemmin kisaamaan lauantaiksi, emmekä olleet ajatelleet päivämäärästä sen enempää. Muutamaa viikkoa ennen tapahtumaa saimme kuitenkin vaariltamme kutsun 85-vuotissyntymäpäivilleen. Nämä kaksi menivätkin nyt aivan päällekkäin. Pohdimme, että emme halua jättää kisaa välistä, mutta emme myöskään halunneet jättää vaaria huomiotta. Tämän vuoksi perjantaina, kun työpäiväni (joka muuten sattui olemaan tyhypäivä, ja sisältämään seikkailupuistossa kiipeilyä) päättyi, suuntasimme suoraan pääkaupunkiseudulle sukuloimaan. Ehdimme juuri sopivasti kahvittelemaan. Vaarillamme on viime vuosina ollut tapana tarjota vierailujemme aikana meille edesmenneen mummimme vaatteita, ja muita taloon vuosikymmenten aikana kertyneitä nykyisin käyttämättömäksi jääneitä tavaroita. Tällä kertaa oli jostain laatikoista löytynyt mummin kenkiä, enimmäkseen aidosta nahasta tehtyjä matalahkoja korkokenkiä. Mummi oli hyvin laatutietoinen, ja olemme selvästi perineet hänen jalkansa, koska lähes kaikki kengistä lähtivät lopulta mukaamme. Paluumatka junassa sujui siis yllättäen noin kymmenen ylimääräisen kenkäparin kera.

Oli onni, että ehdimme sentään kello yhdeksän aikaan Lahdessa perillä olleeseen junaan. Viikonlopun asumme olivat Prinsessa Ruusunen ja Lumikki. Vaikka molemmat olivat olleet jo päällä yhdessä tapahtumassa, oli niihin tehty huomattavia parannuksia. Vielä oli hieman tekemistä jäljellä, koska illan ja hieman yönkin aikana piti vielä saada molempien peruukit lopulliseen kuosiinsa. Voin sanoa, että Got2Be:tä kului kyllä huomattava määrä. Onneksi niiden ja silityksen lisäksi ei juuri muuta enää ollut, ja ehdimme hieman nukkumaankin.

Aamulle olimme laatineet aikataulun, joka piti juuri ja juuri. Syöksyimme suoraan bäkkärille, jossa oli ohjelmassa ensin valokuvaus, ja sitten tuomarointi. Molemmat sujuivat mukavissa merkeissä. Tuomaroinnissa aika riitti juuri sopivasti, kun kerroimme vuorotellen asuistamme, aloittaen aluskerroksista. Papatimme kyllä puheenvuoromme hyvin nopeasti, eli jos olisi jäänyt hitaammin jotain pohtimaan, olisi asiaa jäänyt sanomatta. Tuomaroinnista jäi hyvä ja asiallinen fiilis. 

Valokuvaaja: Mira Ojamo
Ohjaaja: Kiipy

Valokuvaus sujui jälleen mukavasti

Kun velvollisuudet oli hoidettu, oli olo rennompi, eikä kiirettä enää ollut. Ehdimme käydä Ankkurissa omena- (ja lounas)ostoksilla, ja syödä ulkona. Tässä vaiheessa kesäähän ei ollut vielä ollut lainkaan lämmintä. Ainoat kuumat päivät sattuivat kuin tilauksesta juuri Desun aikaan, mikä keräsi varmaan puolet Lahden väestöstä satamaan, ja varmisti sen, että hikoilimme polyesterivankiloissamme kuin pienet somat porsaat.

Parempi ostaa omena kaupasta kuin epäilyttävältä eukolta

Ihanat haltijakummit ilmestyivät suoraan eteemme <33 onneksi saatiin kuva!

Asumme keräsivät viikonlopun aikana todella paljon huomiota conin ulkopuolellakin, mikä oli odotettavissakin, koska ne ovat niin laajasti tunnistetuista lähteistä. Lapsia kiinnostuneissa oli ehkä hieman vähemmän kuin olisi odottanut, sen sijaan lapsenlapsilleen kuvia pyytäviä mummoja oli paljon. Hauskinta oli, miten innoissaan monet tavalliset keski-ikäiset miehet olivat, se tuli kyllä yllätyksenä. Monet tunnistivat meidät kyllä Disney-prinsessoiksi, mutta meitä molempia epäiltiin pariin otteeseen Tuhkimoksi. Omalla kohdallani ymmärrän, koska Tuhkimoa on markkinoitu Ruususta enemmän sinisessä mekossa. Yksi huvittavimmista kohtaamisista oli satamassa, kun menimme ostamaan pehmistä. Puiston penkillä istui kolme miestä, joista yksi innostui todella meidät nähdessään: "Ei jumalauta, oikeita prinsessoja! Tuhkimo, saanko suudella kenkiäsi? Kattokaa jätkät!! -Joo, joo, katotaan koko ajan..."

Ehdimme lauantaina käymään kuuntelemassa yhden luennon - "Animefarmareilla vaan menee paremmin". Olimme käyneet frostissa katsomassa samalta pitäjältä elintarvikehygieniateemaisen luennon, josta pidimme kovasti. Emme joutuneet pettymään tälläkään kertaa, oli erittäin hauskaa ja informatiivista taas, ohjelmanpitäjä oli kasvanut maatilalla ja tiesi mistä puhui.

Pian tuli aika mennä takaisin bäkkärille. Siellä oli ohjelmassa tavanomaiseen tapaan lavaesittely ennen yleisön paikalle saapumista. Niissä käydään läpi aina aikalailla samat asiat - kävelkää tähän, poseeratkaa muutaman posen verran ja kävelkää pois. Joskus ollaan mietitty etukäteen tietyt poseeraukset, mutta nyt mentiin vaan fiilispohjalta ja improttiin. Ensimmäiset kerrat lavalla myös jännittivät todella paljon, mutta nyt pieni virittyneisyys alkoi tulla vasta ihan viime hetkillä ennen lavalle menoa.

Improa :D Kenkiä vilautin siinä vaiheessa, kun ne mainittiin juonnossa

Kuvannut Nyymix

Samoin tämä

 

Kisat menivät mukavasti. Vähän harmitti se, että esityskisaa emme pystyneet näkemään, paitsi sivusta ihan pari viimeistä esitystä. Voiton napannut NGE-esitys onnistui kuitenkin tuomaan dramaattisen ja intensiivisen energiansa unohtumattomasti jonotustilaammekin, aivan upeaa! Hieman huvittaa kyllä se, miten täysin erilaisia esityksiä samasta sarjasta saa, me kun viime vuonna toimme lavalle Misaton ja Ritsukon humoristisen baari-illan.

Palkintojenjaon aika tuli. Siinä vaiheessa, kun toinen sija julkistettiin, eikä se mennyt meille, ajattelin että jahas, eipä tullut sijoitusta. Aidosti siis yllätyin voitosta, kun taas sisko oli tuossa vaiheessa ollut varma siitä. Tuntuihan se kyllä hyvältä. Tuohon mennessä olin voittanut kerran - Winter Nekocon 2016 aloittelijoiden sarjan, jossa oli neljä osallistujaa. Tämä tuntui paljon isommalta jutulta, olihan kyseessä kuitenkin oikein Desu, ja oli ihanaa myös päästä jakamaan ilo siskon kanssa. <3 Kiitos vielä yhteisesti kaikista onnitteluista!

Niin paljon taitoa yhdessä kuvassa <3 (vieläkin Nyymix)

ÄÄÄÄÄÄÄÄ

Kisojen jälkeen ei jääty pitkäksi aikaa palloilemaan, vaan suuntasimme kohti ravitsemusta. Olimme odottamassa tilaustamme Burger Kingissä, kun eräs miekkonen tuli iloisena juttelemaan, ja kertoi minulle, että hänen tyttärensä nimi on Aurora. Mies oli kunnon huumoriveikko, ja puhutteli minua joka välissä Auroraksi, mikä oli kyllä ihan virkistävää aiempien Tuhkimo-epäilyjen jälkeen. (Pahoittelut Aurora jos tunnistat tästä isäsi :D)

Lumikki ei osannut olla limuautomaatilla ihan niin majesteettinen kuin äitipuolensa

Helppouden vuoksi pistimme sunnuntaina päälle samat asut. Päivän tavoitteena oli ottaa kuvia, etenkin itse halusin saada edustuskuvan itsestäni. Olimme kävelemässä jo Pikku-Vesijärven puistossa, kun tajusimme, että siskolta puuttui toisesta silmästä magneettiripset. Ajattelimme, että ne ovat ehkä pudonneet matkan varrelle, mutta emme kokeneet asiaa niin tärkeäksi, että olisimme kääntyneet enää siinä vaiheessa takaisin. Ollessamme pysähtyneenä eräs nainen tuli kysymään, haluaisimmeko että hän ottaisi meistä kuvia. Emme kieltäytyneet, ja lopputuloksena hän tykittelikin gallerian täyteen :D

 

Valinnanvaraa ainakin oli

Sibbelle saavuttuamme suuntasimme sukkelasti sulosointujen sijaintipaikalle, elikkäs siis karaokeen. Listalta löytyi Nightwishin Nemo, johon minulla on ollut mielenkiintoinen suhde lukion jälkeen. Lukiossa musiikinkurssilla nimittäin piti äänittää kotona omaa lauluaan ja lähettää opettajalle, laulun sai valita itse. Valitsin Nemon. Opettaja ei kuitenkaan kommentoinut kenenkään laulua muuta kuin yhteisesti: "Joukossa oli todellisia yllätyksiä, erittäin hyviä laulajia, ja sitten... ei ihan niin hyviä". Minä en tiennyt kumpaan kuuluin, ja se on vaivannut siitä asti. Nyt olikin siis vihdoin mahdollisuus selvittää asiaa karaoken palautteen avulla. Alkukappale sujui itse asiassa hyvinkin mallikkaasti siihen asti, kunnes piti laulaa korkealta. Lopputuloksena liian korkealta yrittämisestä oli se, että lopulta ääneni petti ja hävisi. Ehkä laulutaitojeni loppuarviona voisi siis sanoa, että olen ihan hyvä laulaja silloin, kun en yritä laulaa liian vaikeita lauluja. Kunhan saisin tämän vielä sisäistettyä niin että en enää asettaisi ansoja itselleni... Mutta siitä ehkä lisää myöhemmässä postauksessa.

Kävimme conin aikana etsiskelemässä kuvauspaikkaa sataman puolelta. Aina taustalla näkyy jonkin verran taloja, enkä ole jaksanut tälläkään kertaa tehdä asialle mitään.

Koska käytämme kummatkin magneettiripsiä, avautui tätä kautta hieno mahdollisuus - sain lainattua suoraan omista simmuistani räpsyköitä Lumikin lähikuviin.

Kannoin sekä lauantaina että sunnuntaina mukanani ruusua S-marketista ostetusta ruusukimpusta. Sunnuntain ruusu koki erityisen kovia, ja siinä vaiheessa, kun päästiin ottamaan kuvia, oli sen terälehdistä jäljellä enää noin kolmasosa.

Gräyh

Ruusun istutus, en kehdannut roskiinkaan heittää

Agressiivinen rouskis

Omena päivässä pitää lääkärin loitolla, kunhan heittää riittävän lujaa

Sunnuntaina oli aikaa myös tehdä pieniä ostoksia. Nappasin artesaanipöydiltä mukaani pari nättiä sormusta sekä vanhojen tulitikkurasioiden kansista tehdyt jääkaappimagneetit. Valitsin nämä kaksi, koska niistä tuli mieleen Red Dead Redemption.

Sormukset ovat olleet varsin ahkerassa käytössä conin jälkeen

Sunnuntain ainoana ohjelmana oli meillä päättäjäiset. Oli tietysti harmi, että missasimme avajaiset ja tarinan alun. Pääsimme kuitenkin hyvin mukaan väsyneiden varttuneiden taikatyttöjen tarinaan. Oli oikein rattoisaa!

Jäimme vielä conin jälkeen kotimatkalla suunnitellusti jatkamaan kuvauksia. Alkuperäisenä ajatuksena oli kuvata yhden rododentronpuskan (en tiedä kirjoitinko tuon oikein enkä aio tarkistaa, kamala tongue twister muutenkin) luona, mutta poikkesimme jo ennen sitä hieman metsän puolelle. Kuvailumme kestivät yhteensä lähemmäs puolitoista tuntia, ja oli hieman outo olo, kun poistuessa ei enää näkynyt ketään muita conikävijöitä. Sen sijaan uteliaita kuvanpyytäjiä ilmaantui vieläkin. Eräskin keski-ikäinen Disneyprinsessafaniksi esittäytynyt mukava nainen innostui meidän näkemisestämme paljon, ja kysyi, olemmeko teettäneet puvut. On kyllä aina kutkuttavaa päästä sanomaan että ihan itse on tehty, hihi :3

Lumikki on tässä tosi animoidun näköinen

"Minut on hylätty metsään yksin, byäää!"

 

"Hei, itse asiassa täällä onkin aika kivaa!"

 

Pitäis muistaa ottaa enemmän tämmösiäkin kuvia kaukaa, näissä on tunnelmaa

Tää valokuva kuuluu johonkin syvälliseen lehtihaastatteluun kuvituskuvaks

Hauskinta tässä on, että helma ihan oikeasti vahingossa vaan tarttu tohon oksaan

Näytän tässä jotenkin erityisen keskiaikaiselta

 

Lähdin hakemaan edustuskuvaa ja sen sain <3

Kuvailujen jälkeen oli ihanaa päästä illaksi rentoutumaan, vaikka maanantain työpäivä jo kummittelikin mielessä. Kotona odotti iloinen yllätys myös sikäli, että kadonneet ripset löytyivätkin vessasta. Ne eivät siis olleet pudonneet missään vaiheessa, sisko oli vain unohtanut laittaa ne päähänsä :D. Desu oli jälleen kerran oiva kesänaloitus ja onnistunut tapahtuma!

Kiitos conista!