Desucon frostbite 23.-25.1.2026

Ajattelin, että tällä kertaa saan tämän tekstin nopeasti ulos, mutta toisin kävi. Voisin käyttää tähän varsin uskottavina tekosyinä muun muassa tuomaripalautteiden kirjoittamiseen kulunutta aikaa ja muuttoani, joka ehkäpä ironisestikin toi minut entistä lähemmäs Sibeliustaloa. Mutta eipä ketään kiinnosta lukea turhia anteeksipyytelyitä, joten mennäänhän sitten asiaan.

Perjantaina sisko saapui Lahteen, jonka jälkeen suuntasimme sushibuffan kautta Sibbelle. Olimme siis siskon kanssa hakeneet molemmat frostiin parikisan tuomareiksi, ja yllättäen tulimme molemmat myös valituiksi. Tästä olikin hyötyä jo perjantaina, kun rannekkeen jonottamisen sijaan badget pääsi noutamaan nopeasti. Ehdimme mukavasti katsomaan avajaisia, joissa teemana oli mölkkymittelö. Viihdyin urheiluanimekliseisiin nojaavan tarinan parissa erinomaisesti.

Avajaiset päättyivät samoihin aikoihin kuin saunavuoroni alkoi, joten niiden päätteeksi otimme lentävän lähdön kohti kotia. Alkumatkan kuljimmekin rivakkaan, mutta jossain vaiheessa prioriteetti vaihtui isojen lumihiutaleiden kielellä pyydystämiseen. Mietin usein sitä, miten se, että tekee jotain tuollaista niin sanotusti outoa jonkun toisen seurassa, on sosiaalisesti täysin hyväksyttyä, mutta jos yksin kulkevana aikuisena tekisit samaa, se muuttuukin kiusalliseksi tai karmivaksi. Joka tapauksessa, lumisade, pakkanen ja jalkojen alla narskuva lumi lämmittivät kyllä mieltä, kun samalla muisteli aiempia loskafrosteja.

Ehdimme illan aikana hakemaan lähikaupasta myös pikaiset heräteostokset. Mainitsen tämän ihan vain sen takia, että voin lisätä oheen kuvan ostamastani valtavasta mandariinista.

Mandariini.

Saunanraikkaana sai vielä hieman freesata lauantain cossin peruukkia ja silitellä vaatteita. Peiton alle ehdittiin kuitenkin ihan hyvissä ajoin.

Tuomari reippaana heti aamusta

 

Olin valikoinut tuomarointiasuksi Fairy Tailin Stingin. Tärkeimpänä perusteena oli asun mukavuus ja toisiksi tärkeimpänä se, että teki mieli taas päästä vähän vilauttelemaan mahaa talvipakkasilla asu on mielestäni onnistunut ja siten esittelee myös taitojani cossaajana. Sisko taas valitsi ylleen Boku no Hero Academian Kirishiman fantasy-version, johon oli tehnyt lisäosia viime käyttökerran jälkeen.

Cossibäkkärille ehdittiin aamulla hyvissä ajoin. Siellä tapasimme ensimmäistä kertaa tuomaritoverimme Belugan, ja tulimme nopeasti hyvin juttuun. Päivän aikana oli hauska huomata, miten olimme niin monesta asiasta täsmälleen samaa mieltä. Kiitos vielä tuomarointipäivästä ja hauskasta seurasta, jos tätä luet!

Tuomaritrio pimeässä kolossaan

Kun itse tuomaroinnit alkoivat, olivatkin ne melkoisen intensiivinen putki. Kaikki ilmoittautuneet parit yhtä lukuunottamatta pääsivät lavalle asti, mikä teki siis yhteensä 11 paria ja 22 cossia. Aikaa oli varattu mukavasti per pari niin, että se ei loppunut pahasti kesken kenenkään kohdalla ja toisaalta ihmeteltävää ja kysyttävää keksi tarpeeksi koko ajaksi. Tykityksen välissä oli yksi hieman pitempi tauko, jolloin ehdimme hieman napostella meille toimitettuja välipaloja. Huone oli kuitenkin tiiviisti kotikolomme useamman tunnin putkeen, sillä tuomarointien jälkeen päätöksiä pohdittiin vielä kliseisen pitkään ja hartaasti. Meidän piti arvioida sekä pukuja yksilöinä, että niiden toimivuutta yhdessä, joten pohdittavaa todella oli paljon. Kisa oli varsin tasainen, ja onkin aivan mahdollista, että toiset tuomarit olisivat lopulta päätyneet toisenlaisiin valintoihin, jotka olisivat olleet yhtä perusteltuja.

Tuomaritrio vähän paremmassa valaistuksessa

Tärkeiden asioiden äärellä

Kun olimme tulleet yhteisymmärrykseen, lähdimme syömään. Oli aikamoinen shokki tulla ulos metsähallin pauhuun rauhalliselta bäkkäriltä, siellähän oli coni käynnissä! Ajattelimme käydä appeella green roomissa mutustamassa kehutut onigirimukit, mutta siellä selvisikin, että niitä olisi tarjolla vasta illalla. Lopulta saimme tyytyä kuiviin ruisleipiin, sillä greeniin tullessamme levitekin oli jo ehtinyt loppumaan. Säälittävä ateriamme oli väsymyksemme kera niin surkuhupaisa, että sen äärellä tuli naurettua aikamoisesti.

Kuuluuko tämä naama täyttävän ja makoisen aterian juuri syöneelle? Juuri niin.

Kauan emme ehtineet taukoa pitämään ennen kuin tuli jo aika käppäillä takaisin. Kirjoitimme vielä puhtaaksi kunkin sijoituksen perustelut ja ehdimme juuri parahiksi aitioon istumaan ennen kisojen alkua. Odotin innolla juuri aitioon pääsyä, mutta kylmä totuus olikin, että eihän sieltä kunnolla näe. Etenkin aition takarivissä esirippu peittää tehokkaasti lavan ja valkokankaan vasemman puolen, joten syytä istumapaikkakateuteen ei ole.

Kaikki parikisan osallistujat, kuvannut Nyymix

Blondi hupakko esittäytyy, Kuvannut Nyymix

Oli hauskaa päästä ensimmäistä kertaa Sibeliustalon lavalle (oikean ja toimivan) mikrofonin kanssa. Pahemmilta sanasekoiluilta vältyttiin. Erityisen hienoa oli päästä lähietäisyydeltä aistimaan sijoittuneiden tunnekirjoa epäuskosta riemuun. Oli ilo tuottaa iloa!

Upeat kolmas, toinen ja ensimmäinen sija sekä kunniamainintamme, Kuvannut Jenni Suominen

Kisojen päättymisen myötä päättyivät myös velvollisuutemme. Palasimme bäkkärille, jossa joku keksi, että otetaas vielä yhteiskuva kaikkien sarjojen tuomareiden kanssa. Linnottauduimmekin toviksi kaikki yhteen pieneen tuomarointihuoneeseen, jossa kuvaamisen ohella tuli nostalgisoitua porukalla vanhoja cosseja ja coneja muistellessa.

Tuomaripöhinöiden jälkeen suuntasimme uudemman kerran greeniin. Tällä kertaa saimme kuin saimmekin omat pienet onigirimukit koottua, vaikka osa täytteistä olikin jo ehtinyt loppumaan. Hyvää oli silti! Koska päivät ateriointi oli kuitenkin jäänyt varsin laihaksi, tilasimme illalla vielä kotiin täyttävämpää mättöä.

Sunnuntaina laittauduimme Devilman Crybabyn Akiraksi ja Ryoksi. Omaan asuuni olin tehnyt uutena vain peruukin stailauksen. Vaatteet olivat omasta kaapista, eivätkä 100 % mätsäävät reffiin ulkonäkönsä puolesta, vaan enemminkin oikean (eli mustan ja nahkaisen) vibansa vuoksi valitut. Takki ja housut on joka tapauksessa itse tehty jo aiemmin. Sisko teki Ryon ikonisen takin asua varten, kun taas valkoiset lökärit olivat minulta lainassa. Peruukki taas yhdistyi siskon omaan undercutiin, minkä takia lopputulos näyttää niin luonnolliselta.

Onneksi peruukissa oli riittävästi lakkaa, että ei lässähtänyt isojen lumihiutaleiden sulaessa

Iloiset lapsuudenystävät tässä vain

Conipaikalle päästyämme menimme heti ensimmäiseksi karaokepisteelle, jossa ei ollut vielä valtavasti väkeä. Lauloimme tottakai Debiruman no Utan, joka osoittautui kuitenkin melko vaikeaksi. Onneksi saimme pian revanssin jo klassikoksi muodostuneella Ari Koivusen Hear My Callilla, joka meni jälleen molemmilla liki täydellisesti.

Karaoken vieressä kuvauspiste oli tyhjänä, joten päätimme pitkästä aikaa pistäytyä siinä. Musta tausta sopi erinomaisesti asujemme monokromaattiseen maailmaan.

Kuvaaja: Kyuu Eturautti
Ohjaaja: Saaraz 

Meillä oli vielä jäljellä tuomarointietuna saadut lounasliput, joten lounastimme luonnollisesti Lastussa. Ruoka oli oikein hyvää.

Uhkaavan punainen valaistus nurkassa sopi hyvin Saatanan kanssa ruokailuun

 

Poskellani kiiltää tässä yhtäkkiä silmästä pudonnut yksinäinen kyynel, kuinka hahmouskollista

Nautimme sunnuntaina vapaudesta, jota meillä ei ollut lauantaina ollut. Kiertelimme esimerkiksi myyntipöydät, taidekujan ja kirpparin rauhassa. Artesaanipöydiltä löysin tällä kertaa pari suloista asiaa ostettavaksi.

Pieni kauniisti mätsäävä kokonaisuus

Loskafrostin sijaan nyt saatiin kunnon pakkasfrosti, jossa oli paljon hyvää, mutta kääntöpuolena oli toki kylmyys. Koska asut olivat ensimmäistä kertaa päällä ja sisko oli ottanut kunnon kameran mukaan, piti ulos silti päästä kuvaamaan. Merinovillalegginssit auttoivat tekonahkahousujen alla tiettyyn pisteeseen asti, mutta olin kuitenkin hyvin kiitollinen siitä, kun tuli viimein aika palata sisään. Ei ole sattumaa, että kuvissa poseeraan lähinnä kädet taskuissa, onneksi se sopii hahmolle.

Valkoinen lumi, valkoinen taivas, valkoinen asu - ja silti kaikki valkoiset ovat vähän eri valkoista (oli todella yllätys, että takki näytti ulkona aivan eri väriseltä kuin sisällä)

 

Akira! Come with me!

*juoksee kaukaisuuteen maanisesti nauraen*

 

 

Oli hauskaa taas ilmehtiä vähän eläväisemmin

Epätoivoista juoksua vääjäämätöntä kohtaloa vastaan

Anatomiani on tässä kuvassa suurin piirtein yhtä uskottavaa kuin itse sarjassakin paikoitellen

Sisälle saavuttuamme ensimmäinen etappi oli jälleen greeni siellä tarjotun kaakaon vuoksi. Ne hörpittyämme jatkoimme sulamista vielä metsähallissa.

Lämmin kaakao pakkasen jälkeen oli parasta

Uusi eyeliner ei oikein halunnut pysyä kiinni ja jouduin useamman kerran korjailemaan sitä

Mikäs olio se sieltä kurkistaa?

Jonkin masokismikohtauksen voimasta päädyimme ulos vielä toisenkin kerran. Tällä kertaa tosin pysyttiin turvallisen etäisyyden päässä pääovista, joten kyseessä ei ollut aivan yhtä kova koettelemus.

Lennokkaat kuvat onnistuu aina niin hyvin

En voi nähdä tässä kuvassa mitään muuta kuin Alice Cooperin

Conipäivän kääntyessä kohti loppuaan selailimme ohjelmalehtistä ja päätimme ex temporesti mennä katsomaan pian alkamassa ollutta Anisoniin - eli animemusiikkiin - keskittyvää luentoa. Aihe oli ihan ok kiinnostava ja luennolla käytiin yksityiskohtaisesti läpi anisonin määritelmä, kuuluisat esittäjät ja trendierot eri vuosikymmenillä. Välillä keskityttiin ehkä liikaakin epäolennaisiin asioihin, kun olisi ollut katsojan näkökulmasta kiinnostavampaa kuulla enemmän musiikkipätkiä. Lähdimme pois ennen luennon loppua ehtiäksemme mukavasti päättäjäisiin.

Päättäjäiset tarjoilivat juuri sopivan päätöksen avajaisissa alkaneelle tarinalle. Lisäksi mieleen jäi erityisesti Desu TV:n loistava Mangaaja-sketsi.

Päättäjäisten jälkeen tuli tieto, että cossitiimin jäsenet saavat halutessaan tulla cossipukkareille auttamaan purussa. Lähdimme oitis paikalle, jossa isolla porukalla saatiinkin suhteellisen rivakasti tavarat lajiteltua ja pakattua. Se osoittautui samalla yllättävän hauskaksi puuhaksi. Huvitusta herätti esimerkiksi se, että mistä ihmeestä näitä teippirullia oikein sikiää, sekä Got2b-hiuslakkapullo, jossa lukee Tracon, ja joka ei koskaan kulu loppuun.

Tällä määrällä kuumaliimapistooleja varustaisi kokonaisen armeijan

Kun kaikki tavarat oli saatu talteen, pääsimme vielä auttamaan karaokehuoneen tuolien poiskärräämisessä. Sen jälkeen meille ei enää keksitty enempää tekemistä, ja siirryimme metsähalliin odottelemaan ison ryhmäkuvan ottoa.

Aikamoinen joukko Desuconia tekee, eikä tässä ollut varmastikaan ihan kaikkia

Kuvaa ja kaatoa odotellessa tuli tutustuttua paremmin uusiin ihmisiin, ja löydettyä yllättäviä yhteyksiä esimerkiksi töihin liittyen. Jatkoimme samassa seurueessa kaatoon, joka siis käytännössä tarkoitti ruokailua Lastussa ja vapaavalintaisia juomia. Kaato oli ehkäpä koko conin hauskin hetki, kun porukassa intouduttiin jakamaan kaikenlaisia hauskoja sattumuksia. Mietin vieläkin välillä sitä jääkaapissa yön viettänyttä rottaparkaa. Jotenkin puhe luisui myös erääseen klassikkoelokuvaan vuodelta 2004, ja yhtäkkiä päällä olivat kunnon cossipärinät. Olen edelleen ihan inessä näissä suunnitelmissa. Eräs henkilökohtainen lempihetkeni oli myös se, kun eräs Desuconin vakiokasvo kulki ohi vauvansa kanssa, joka imeskeli lonkerotölkkiä, ja tokaisi ohimennen, että kyllä tälle viina maistuu.

Kaiken kaikkiaan oli todella hauskaa päättää coni tällä tavalla. Pitäisi uskaltaa enemmänkin mennä juttelemaan ihmisille, jotka eivät kuulu ihan omaan lähipiiriin, mutta joiden kanssa tulee aina välillä vaihdettua coneissa muutamia sanoja. Minulle saa ainakin aina tulla juttelemaan, jos siltä tuntuu!

Syntilonkeroa Sibbellä, tällä kertaa luvan kanssa

Uusi upea tukkatyyli

Kaadonkin jälkeen pärisimme siskon kanssa vielä pitkälle yöhön. Aamulla kävimme vielä lähiravintolassa brunssilla. Maanantain pidin siis töistä vapaana, mikä oli kyllä täysin perusteltua. Keho oli sen verran väsynyt, että nukuin kevyesti kahden tunnin päikkärit, enkä siis todellakaan olisi ollut siinä vireessä, mitä ajatus -ja vuorovaikutuspohjainen työni vaatii.

Velvollisuudet eivät kuitenkaan siis loppuneet vielä conin loppuessa. Helmikuun aikana kokoonnuimmekin kaikki kolme tuomaria yhdessä puheluun palautteiden tiimoilta. Oli ihanaa, että kaikki osallistujat olivat valmiita vastaanottamaan palautetta, koska yksi syy, minkä takia ylipäänsä halusin tuomariksi, oli mahdollisuus päästä antamaan sitä. Tekstejä hiottiinkin huolella, eikä kyse ollut mistään yhdessä illassa purkkiin vedetystä hommasta. Toivottavasti kaikille kisaajille jäi palautteista käteen inspiroitunut olo!

Kiitos conista ja erityisesti mahtavasta seurasta! <3

Tracon 5.9.-7.9.2025

Saavuin perjantaina Tampereelle hyvissä ajoin. Junamatkan aikana ja asemalla siskoa odotellessa ehdin viimeistelemään yhden lavapropeistani, eli tuolin selkänojalle puettavan director-hupun. Vaikka viikonlopun pääasuni, Blue Rose Tiger & Bunnysta, valmistui suurimmaksi osaksi jo Nekoconiin, ei tekeminen ollut loppunut kesken ennen Traconia. Nekoconiin en ehtinyt lainkaan tehdä asuun kuuluvia pyssyjä, ja vietinkin tiiviisti Traconia edeltäneet pari viikkoa niiden parissa. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt aloittaa ne vielä aiemmin, mutta kesällä oli ohjelmassa myös lomareissua ja muuta sellaista, ja janosin myös päästä tekemään välillä jotain muutakin (mikä käytännössä siis tarkoitti yhtä paitaa, yhtä hametta ja yhtä nallea lahjaksi työkaverin vauvalle). Lisäksi kesän lopulle ajoittui esitysasioiden hiominen. Pienet lisästressit sain siitä, kun deadlinen lähestyessä minulle iski kurkunpään tulehdus, enkä sen vuoksi saanut harjoiteltua ääninäyttelyä ja laulua kunnolla. Olin siis Traconissa osallistumassa ensimmäistä kertaa varsinaisena kisaajana NCC-karsintoihin ja ylipäätään mihinkään kansainvälisiin karsintoihin. Viime vuonna olin saanut meiningeistä esimakua olemalla karsinnoissa siskon avustajana.

Matkani suunta ei jäänyt näillä epämääräisillä tavaroilla varmaan mysteeriksi kenellekään kassaconittajalle

Siskon saavuttua kävimme nautiskelemassa raamenit, ja hieman myöhemmin kävimme Tamperetalolla bäkkärikierroksella, vaikka tilat sinänsä olivatkin meille jo tutut muutamalta aiemmalta vuodelta. Samassa pyörähdimme läpi taidekujan, josta ostin itselleni hiusrusetin Rusettiselta. 

Rusetti pääsi heti virtuaalivaatekaappiini (olen obsessoitunut Indyx-sovellukseen)

Hotellilla ohjelmassa oli vielä muutamia pikkuaskareita...

 

...kuten proppipullon täyttäminen paremmalla juomalla

 

Lauantaiaamuna suuntasin hotelliaamiaiselle sinertävin kulmakarvoin varustettuna, koska meikkausta piti aloittaa jo ennen kuin aamupala-aika alkoi. Varsinaista tulipalokiirettä aamulla ei ollut, muttei aikaa ollut liioin hukattavaksikaan. Siispä kun vedin kenkiä jalkaan ja niitä ylhäällä pitäviin sukkahousuihin repesi yksi jos toinenkin silmänpako, niin täytyy myöntää, että kyllä kiroilutti. Asialle ei vain valitettavasti ollut enää mitään tehtävissä siinä vaiheessa. Selvisimme kuitenkin bäkkärille ihan ok ajoissa.

Niin kummallinen otos että pakkohan se oli tänne laittaa 

Päivän aikataulu oli kisajuttujen vuoksi varsin täynnä. Ensimmäisenä oli videokuvauksen aika. Vielä viime vuonna sellaista ei ollut ollut, ja olikin mielenkiintoista päästä osaksi tätä uutta konseptia. Kuvaus sujui oikein mukavissa merkeissä. Sen jälkeen seuraavana minulla oli tuomarointi. Olin varautunut vetämään koko tuomaroinnin englanniksi, mutta tällä kertaa tuomaristossa oli vain suomalaisia. Itse asun esittely vedettiin siis suomeksi, mutta englanniksi kysyttiin esityksestä ja siitä, miksi haluaisin edustaa Suomea ulkomailla. Ehdin tuomaroinnissa kertoa lähes kaiken mitä ajattelinkin, jälkikäteen toki tuli mieleen muutama asia, mitkä unohdin. Tuomaroinnin tunnelma oli ihan hyvä. 

(Tähän väliin pakko ottaa pieni sivuraide lol - Tiedän puhuvani englantia erinomaisesti ja pakko myöntää, että tykkään siitä, kun pääsen näyttämään sen. Varsinainen juurisyy tähän kuitenkin löytyy 10 vuoden takaa, kun eräs ihminen pyysi minua puhumaan englantia ja sen jälkeen sanoi: ”sun puheesta kuulee, että oot suomalainen, mä arvasin”. Ärsyynnyin tästä ylimielisesti lausutusta kommentista niin, että rupesin kiinnittämään lausumiseen enemmän huomiota ja enpä ole sen jälkeen vastaavia kommentteja saanut. Enkä siis todellakaan pidä itse halveksittavana, jos jonkun puheesta kuulee, että hän on suomalainen. Tämä oli ihan vaan omaa pikkumaisuuttani.) 

Sisko oli avustajanani saman sarjan Agnesina (ja näytti erittäin kauniilta bäkkärin valossa)

 

Seuraavana piti olla ohjelmassa lavaharkat, mutta teknisten ongelmien vuoksi ne olivat varsin reippaasti myöhässä. Aikataulua muokattiin siis lennosta niin, että valokuvaus päätettiin ottaa samantien. Olin etukäteen laittanut kuvaajalle toiveen jostain urbaanista ympäristöstä. Menimmekin Tamperetalon etuoven viereen tilaan, jossa oli paljon heijastavaa ikkunapintaa. Kaikki sujui oikein sulavasti ja tunnelma oli mukavan rento ja rattoisa.

 Kaikki seuraavat kuvat kuvannut Mialiina.

Kuvauksista bäkkärille palattuamme olivat lavaharkat edistyneet, ja pian pääsimmekin jo lavalle. Siihen nähden, että olin käytännössä harjoitellut koreografiaani vasta coniviikolla, se sujui ihan mukavasti. Esityksestä pidettiin, mutta sain palautetta siitä, että ihan koko ajan ei kuitenkaan tarvitse olla liikkeessä, mikä oli todella hyvä huomio. En ole kovinkaan kokenut esiintyjä, joten on hyvä kuulla juuri tällaista suoraa ja selkeää palautetta, jotta pystyn kehittymään entistä paremmaksi. Harkoista jäi hyvä fiilis, ja niiden jälkeen oli vihdoin kunnolla aikaa hengähtää.

Hengähdysaika käytettiin syömiseen (käytiin Sorsapuiston ruokakojulla hakemassa maittavaa evästä) ja lisäksi ehdittiin juuri sopivasti Fukkan luennolle: ”Mitä tänään liimattaisiin? – Cosplay ja liimat”. Vietin luennon takarivissä välillä seisten ja välillä patentoitua polvi-istuntaani pehmeällä sohvalla käyttäen, mutta onneksi sinnekin diat näkyivät hyvin ja pysyin kärryillä. Luento oli mukavan strukturoitu ja kattava, ja erityisesti sain uutta tietoa pikaliimoista. Konkreettisin asia, jota luennosta jäikin mieleen, oli se, että pikaliima on hyvä säilyttää jääkaapissa tai pakastimessa, ettei se kovetu. Niinpä heti conista kotiuduttuani livautinkin pikaliimavarastoni jääkaappiin.

Taas minä pettämässä Pepsiä jonkun muun limun kanssa

Pian tuli jo aika palata bäkkärille, jossa oli tarkoitus olla vielä lavakierros ennen itse kisoja. Lopulta kierros jäi aika viime tinkaan, koska salissa edeltävästi ollut AMV-kisa meni reippaasti yliajalle. Bäkkärillä oli kuitenkin oikein kiva tunnelma, ja onnistuin esimerkiksi levittämään pösilön polvi-istuntani ilosanomaa eteenpäinkin.

Lopulta oli itse kisojen aika. Ajatus kisaan sopivasta asusta tuli minulle ennen esitystä. Esitysideoita pohtiessani katsoin uudelleen Tiger & Bunnya palautellakseni mieleen tapahtumia ja hahmojen luonteita ja motiiveja. Esitys lähti muotoutumaan erään jakson pohjalta, joka keskittyi nimenomaan Blue Roseen ja tämän haluun tulla laulajaksi. Luonnollisesti tästä syntyi ajatus lavalla laulamisesta. Halusin myös tuoda esiin Pepsiä, koska se on koko asussa aikamoinen elefantti huoneessa, ja sen mainitsematta jättäminen olisi ollut outoa. En ollut etukäteen varma, saisiko näin tehdä, joten kysyin asiasta, eikä ongelmaa onneksi ollut.

Tiesin, että en ole riittävän kyvykäs siihen, että lähtisin ihan itse säveltämään uutta kappaletta, joten päätin valita jonkin olemassa olevan, johon tekisin uudet sanat. Avril Lavignen Complicated valikoitui sen perusteella, että se oli yksi kappaleista, joka minulla oli saatavilla Xbox 360 -konsolille olevalla Lips-pelillä, ja jonka laulamista pystyin näin ollen harjoittelemaan etukäteen. Pelissä olisi ollut kyllä kappaleita, jotka osaisin laulaa paljon paremmin (kuten Take on Me ja Forever Young), mutta Complicatedissa oli juuri sopiva teinienergia ja -angsti mukana. Lopulta tuntui siltä, että harjoittelusta ei suurta hyötyä ollut. Lauluni tuskin sai kenenkään korvia särkemään, mutta ei kukaan varmaan ihastuksestakaan huokaillut ääntäni kuullessaan.

Olin esiintymisvuorossa heti ensimmäisenä, mikä sopi minulle oikein hyvin. Se tarkoitti, että ehdin nähdä kisat kokonaisuudessaan ja minimoi oman vuoron odottamisajan. Erityisen hyvä oli, että se minimoi siten myös ajan, jonka jouduin viettämään korkokengät jalassa. Hyvin ovelasti otettiin vaihtokorot lavalle mukaan siskon käsilaukkuun, ja vaihdettiin ne minulle heti katsomoon tulemisen jälkeen.

Kuvannut Nyymix

Kuvannut Vikiro

Itse lavalla olosta nautin oikeasti todella paljon, etenkin pienestä laulunumerostani, jossa pääsin elehtimään monipuolisesti. Lavalta poistuessa fiilis olikin euforinen. Olin katsellut NCC-karsintoja niin monta vuotta ja nyt pääsin oikeasti itse osallistumaan, ja tunsin ansaitsevani paikkani lavalla.

Kuvannut Eemilmeemu

 

Kuvannut Nyymix

 Kisoja oli kivaa seurata katsomosta käsin, vaikka oman asuni mukavuus ei matalista koroista huolimatta ollut huippuluokkaa, vaan johti jälleen jatkuvaan asennonvaihtoon jakkaran ja seisomisen välillä. Omasta kategoriastani jäi erityisesti mieleen tyylikäs Madokan Mami -esitys, joka sijoittuikin kolmanneksi. Esityskisat taas olivat puhdasta viihdettä, erityisesti Deadpool sai nauramaan ääneen, vaikka en edes tunne lähdemateriaalia.

Tuloksia piti mennä kuulemaan lavalle. Ajattelin, että jos sijoittuisin, olisi sijoitus maksimissaan kolmas, mutta että aivan yhtä mahdollista on, että sijoitusta ei tule. Niin siinä kävikin, ja olen asian kanssa ihan fine. Onnittelut kaikille sijoittuneille! Omalla kohdalla harmittamaan jäi vain se, että tiedän, että ihan täysin parastani en kyennyt näyttämään. Esimerkiksi proppini jäivät selvästi epätäydellisiksi, koska aliarvioin ajan, joka niihin kului. Esityksessä taas haukkasin ehkä liian kunnianhimoisen palan laulullani. Kokonaisuudessaan kokemus oli kuitenkin erittäin hyvä ja inspiroi jatkamaan. Tämä oli vasta ensimmäinen varpaan kastaminen kansainvälisten kisojen maailmaan, eikä tämä tähän jää.

Jossain vaiheessa päivää olin muistanut, että palauteaika oli pitänyt varata itse, enkä ollut sitä vielä tehnyt. Sainkin lopulta viimeisen palauteajan kello 21 aikoihin. En todellakaan jaksanut olla asu päällä siihen asti, vaan kävin hotellilla ottamassa asun pois kisojen jälkeen. Hetken välikuoleman jälkeen palasin kuulemaan palautetta siviilit päällä. Palautteesta jäi kokonaisuudessaan pikkaisen nihkeä fiilis. Yritin tutkiskella itseäni ja miettiä, oliko kyseessä jonkinlainen katkeruus siitä, että en ollut sijoittunut, mutta ei se ainakaan suurimmaksi osaksi sitä ollut. Aluksi kysyttiin, haluanko vain kehut vai myös kehitysehdotukset. Halusin molemmat. Mielestäni se vain ei ole kovin hyvä tapa antaa kehitysehdotusta, että sanotaan ”X olisi voinut olla enemmän Y”, eikä kerrota, millä tavalla siitä voisi saada sellaisen, ja kun kysyn tähän ehdotusta, sanotaan, että ehkä tekemällä se tavalla Z, joka oli juuri se tapa, jota olin itse käyttänyt, ja josta olin tuomaroinnissa kertonut… Toki kritiikki pitäisi kestää, jos sitä itse pyytää, mutta kritiikin antaminenkin on taito, jota tuomarin olisi hyvä tietoisesti harjoitella. Sain kyllä kuulla myös paljon hyviä asioita, ehkä enemmän vielä esitykseen liittyen, ja yritän kuitenkin muistaa päällimmäisenä ne. Huvittavin palaute liittyi esitykseen, ja siitä en mieltäni pahoittanut, koska se oli täyttä totta – siis se, että esityksen lopussa, kun minun oli tarkoitus näyttää nolostuneelta, olinkin hymyillyt leveästi. En ollut siis huomannut sitä yhtään itse! Olin vain oikeasti lavalla niin iloinen, että en ollut selvästi pystynyt peittelemään sitä, haha.

Palautteen jälkeen suuntasin Heseen hakemaan meille illallista ja nautin siitä, että nyt minun ei enää tarvinnut tehdä yhtään mitään. Sunnuntaina minulla oli edessä paljon rennompi päivä ja edellispäivän hulinan jälkeen Nekoconista tuttu supermukava Rumi oli täydellinen valinta. Siskolla sen sijaan velvollisuudet jatkuivat, koska edessä oli vielä pukukisaan osallistuminen kokeneiden kategoriassa. Cossina hänellä oli Arthur Morgan Red Dead Redemption II:sta. Alun perin olin ajatellut siis hengailla osan päivästä yksin, mutta lopulta ei tarvinnutkaan, kun poikaystäväni päätti tulla tutustumaan Traconiin sunnuntaiksi. Lähdinkin hotellilta häntä vastaan hieman ennen kuin sisko oli laittautunut valmiiksi.

kuvannut Riikka Luomajoki

 

Sunnuntain ohjelmista olin alun perin ajatellut mennä katsomaan ensikertalaisten taidekujaluentoa, mutta se valitettavasti peruuntui. Olen siis nyt alkanut hiljalleen tekemään töitä sen eteen, että pääsisin johonkin taidekujalle myymään kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita. Tätä matkaa voi seurata tarkemmin täältä. Toisaalta peruuntuminen tarjosi lisää aikaa vietettäväksi yhdessä poikaystävän kanssa, joka ei ollut aiemmin tosiaan käynyt Traconissa. Esittelin siis alueen läpi ja siinä samalla kuvailtiin kaikenlaista videomateriaalia tämän sometileille.

Sisko pääsi tuomaroinnin ja kuvausten jälkeen vapaaksi, ja vedettiin pienimuotoinen oma Sorsapuistoshoot Artturille.

 Haettiin lähikaupasta syömistä, ja myös viereisen rakennuksen tiiliseinä inspiroi muutamaan räpsyyn.

 

Melkein kuin Saint Denisin kaduilla astelisi

Pian sisko palasi muiden kisaajien luokse. Jäin ulkoalueelle pyörimään poikaystävän kanssa, kunnes asetuimme ulkolavan eteen odottelemaan pukukisojen alkua. Mielestäni kisat olisivat ansainneet paremman järjestämispaikan. Ulkolava on varmasti tanssi- ja musiikkipohjaisille esityksille ihan ok paikka, koska niissä pääpaino on fiiliksen aistimisessa, ja seisominen tarjoaa silloin mahdollisuuden vaikka tanssahdella mukana. Cossikisojen koko idea taas on se, että pukuja pääsee ihailemaan, eli ne näkee. Itse olin edessä ja olen ihan keskipituinenkin, eli näin kyllä pääosin ihan hyvin. Mietin vain sitä, että takana etenkään lyhyemmät ihmiset eivät varmasti nähneet yhtikäs mitään, ja se harmittaa. Referenssikuvatkin olivat erillisellä selvästi sivussa olevalla näytöllä, josta niitä ei edes muistanut katsoa, kun eivät osuneet samaan näkökenttään. Lisäksi ilmassa oli vesisateen uhka, mutta se farssi jäi onneksi toteutumatta. Kisat siis takaisin sisälle, pliis.

Pukukisoissa oli tutusti kolme kategoriaa; aloittelijat, harrastajat ja kokeneet. Odotin tietysti eniten kokeneita ja siskon saapastellessa lavalle tunsin iloa ja ylpeyttä.

That's my sister!

 

Kuvannut Nyymix

Kokonaisuutena kisat olivat kovatasoiset. Siskolle ei tällä kertaa tunnustusta tullut, mutta hän kuitenkin sai hyvää palautetta jälkikäteen. Kokeneiden voittaja ei tullut meille kummallekaan yllätyksenä, koska olimme jo somesta puvun tekoa seuratessamme arvanneet, että siitä tulee täydellinen.

Kisojen jälkeen oli vielä aikaa hengailla rauhassa. Nyt kaikki velvollisuudet oli viimein hoidettu. Kokonaisuutena coni oli oikein mukava. Saimme paljon inspiraatiota tulevaa varten ja ehdimme nukkuakin kohtuulliset yöunet. Päiväreissun tehnyt poikaystävä lähti Tampereelta tapahtuman loputtua, kun taas minä ja sisko jäimme vielä yhdeksi yöksi. Edellisvuoden tapaan kävimme nautiskelemassa hotellin spaosastosta ja ravintolan erinomaisista burgereista fiinien drinksujen kera. (Tätä kirjoittaessa rupesin nauramaan sille miten kauas ollaan tultu ensimmäisestä Traconista, joissa söimme aamupalaksi kuivia porkkanatikkuja ja digestivekeksejä, koska emme halunneet maksaa Forenomin aamupalasta. Toki vuosia on vierinyt 11 ja siinä välissä olen kasvanut yläkoululaisesta työssäkäyväksi aikuiseksi.) Aamulla otimme rauhallisesti, ja niin teki myös VR. Minun junani oli myöhässä melkein tunnin, sisko taas saapui kotiinsa liki kolme tuntia myöhemmin, kuin oli ollut tarkoitus. Onneksi oli vapaapäivä.

Väsynyt cowboy majatalossa 

 

Fancypancy kuusenkerkkämocktail

 

Kiitos conista! 

 

(Ehdinpäs ennen vuodenvaihdetta! Juu, kuten arvata saattaa, niin oli tarkoitus saada tämä ulos jo aiemmin, mutta aina ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Onneksi Frostiin on vielä kuukausi, niin ehdin elää sen ajan ihan ilman keskeneräisen blogitekstin taakkaa.)